Miten opetit lapsesi uimaan?
Mietin tätä nyt kun lapseni, 5-vuotias, on käynyt sellaisen 10 kerran alkeisuimakoulun kerran viikossa ja 5 päivän alkeisuimakoulun, eikä osallistujista kukaan ei oppinut uimaan, vaikka osa osasi jo ennestään sukeltaa. En toki odotakaan että muutamalla kerralla uimataito löytyisi (vaikka ollaan uitu perheen kanssa n. 2 kertaa kuussa jo puolisen vuotta.) Mutta mietin vain että miten ihmeessä opettaa lapsi uimaan. Hän on vähän arka ja syrjäänvetäytyvä. Nyt 5 päivän aikana ollaan usein uitu iltaisin toinen kerta eli 8 uintikertaa tullut tällä viikolla. Kysymys kuuluukin miten opetit lapsesi uimaan? Kaikki yllättävät ja toimivat vinkit nyt pinoon.
Kommentit (63)
Meillä oppivat hyvin näillä 2 vkon joka päivä kursseilla mitä meidän kaupungissa oli kesäisin. Niiden lisäksi koetin jaksaa käydä 3-4 kertaa kuussa uimahallissa, mieheni ei voi niissä käydä sairautensa vuoksi.
yksi viihtyi hyvin vedessä ja pelasi vuosia vesipalloa joukkueessa, toinen halusi jatkaa uimaan opittuaan uimaseurassa pari vuotta, kolmannelle riitti perustaito.
Meidän kumpikaan lapsi ei halunnut pienenä lapsena uida, joten mitenkään itsestään eivät todellakaan oppineet. Esikoinen kävi kunnan uimakoulussa, mutta ei oppinut uimaan, koska paleli niin hirveästi että vietti suuren osan ajasta lämmittelemässä (tärisi niin kovaa).
Uimahallissa yritettiin uida, mutta taas sama paleluongelma iski. Kun lapsi lastenaltaassakin tärisee ihan hervottomasti, niin eihän siitä harjoittelusta tule mitään.
Kummankin kohdalla varattiin muutaman päivän kylpyläloma, jolloin oltiin lämpimässä altaassa paljon. Kumpikin oppi n. 6-vuotiaana kylpylälomalla. Kivaakin oli.
Minun vinkkini on olla huoletta, tarjota mahdollisuuksia ja odottaa herkkyyskautta. Kaikki eivät opi helpoimmin 5-vuotiaina, vaan esimerkiksi 7-8-vuotiaana.
Esikoinen oppi aika lailla itse noin 5-6v. Kuopus oikeastaan kunnolla vasta kouluikäisenä. Käytiin ihan vauvasta asti uimassa.
Laitoin uimakouluun 5-vuotiaana. Toki oltiin uitu säännöllisesti ihan pienestä asti kellukkeiden avulla ja vesi oli tuttu juttu siis jo ennen uimakoulua. Säännöllisesti ollaan uitu aina.
Kävimme 1-2 x viikossa uimahallissa. Oli mukavaa yhdessäoloa, sai itsekin päivän liikunnan. Lapset oppivat 3-4v ikäisinä uimaan. Ei tarvetta uimakoululle.
Ei opetettu. Menin kavereiden kanssa uimakouluun kesälomalla joskus 8 vuotiaana. Pysyn pinnalla mutta en mikään kilpauimari ole. Uimakoulu on hauska jota lukiotytöt piti uimarannalla 👍
M38
Uimaseuran uimakoulussa 3 talvea, 5-7 -vuotiaana. Ekan talven jälkeen ostettiin kotipihaan sellanen 70cm syvä pata-allas, kuuloetäisyydellä pysyin mutta uskalsin kääntää selän aina välillä touhutessani pihatöitä tms.
Olen varannut heille paikan ensin johonkin vesipeuhu-uimakouluun, sen jälkeen alkeisuimakouluun ja sitä seuraaville tasoille. Kuopus kävi sitten vielä uimaseuran erilaisia uimakouluja eri tekniikkatasoineen. Lopetti siinä vieheessa, kun olisi pitänyt siirtyä kilpauintiryhmään.
Kylpylöitä, vesipuistoja ja maauimaloita on kierrelty. Silloin kun lapset olivat kiinnostuneimpia uinnista, oli kesällä tosi halpaa käydä läheisessä kylpylässä. Hinta oli kesällä halvempi kuin mitä olisi maksanut kunnallisessa uimahallissa, mikä tosin oli kiinni osan kesää huollon takia.
Minun vinkkini on, että hanki kunnolla istuvat uimalasit. Ne ei hirveästi maksa. Lapset yleensä inhoavat sitä, että silmiin menee vettä. Kasvojen laittaminen veteen ja sukeltelu on paljon mukavampaa ne lasit päässä.
Mitä tarkoitatte oppi uimaan? Pari metriä tyyliin, lasketaanko se että oppi uimaan?
Vierailija kirjoitti:
Lapsi meni uimakouluun 6-vuotiaana kesälomalla. Ajeli sinne yksin pyörällä ja opetteli uimalaudalla ja kellukeilla uimaan. Oli kuulemma ollut vei aamulla vähän kylmää, mutta nopeasti karaistuivat kaikki muutkin lapset.
Seuraavasta kesästä eteenpäin kävi yksin kavereiden kanssa uimassa ja ui edelleen. Näin siis 80-luvulla maaseudulla.
Nykyjan marsipaanimurmelit ei tuohon pysty. Siskon kanssa käveltiin 50-luvulla kouluun kelillä kuin kelillä ja takaisin kotiin. Matkaa oli 15 kilometriä suuntaansa synkän metsän halki. Valoisalla ja pimeällä. ;)
Ja silti et elämässä muuhun päässyt kuin kansaneläkkeellä palstailemaan kaupungin vuokra-asunnostasi.
Molemmat lapset kävi kaksi uimakoulua eikä kumpikaan oppinut niissä uimaan.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoitatte oppi uimaan? Pari metriä tyyliin, lasketaanko se että oppi uimaan?
Uimataidon määritelmä: "Henkilö, joka pudottuaan syvään veteen niin, että pää käy veden alla ja päästyään uudelleen pinnalle, ui yhtäjaksoisesti 200 metriä, josta 50 metriä selällään, on uimataitoinen."
Lapsi oppi 4-vuotiaana omia aikojaan uimaan veden alla. Samana kesänä pysyi samoilla uintiliikkeillä pinnalla, kun kokeili uimista etelän reissulla. Moni oppiikin ensin sukeltamaan - ei vain menemällä kyykkyyn pinnan alla, vaan uimaan koiraa tms. millä pääsee eteenpäin. Kun tämän vedenalaisen uinnin osaa, alkeisuimataito on melkein hallussa.
Lapsi on aina tykännyt vedestä ja ollaan viety häntä rannalle ja uimahalliin. Moni tässä ketjussa on korostanut intensiivisen jakson merkitystä uimaopetuksessa, ts. uintia 1-2 viikkoa päivittäin on parempi kuin uinti 1 krt viikossa. Kesä ja lomat ovat otollista aikaa opetella uintia tiiviiseen tahtiin, mikä kannattaa ottaa lomasuunnitelmissa huomioon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoitatte oppi uimaan? Pari metriä tyyliin, lasketaanko se että oppi uimaan?
Uimataidon määritelmä: "Henkilö, joka pudottuaan syvään veteen niin, että pää käy veden alla ja päästyään uudelleen pinnalle, ui yhtäjaksoisesti 200 metriä, josta 50 metriä selällään, on uimataitoinen."
Minkä ikäisenä suomalaiset yleensä tuohon yltävät?
55 jatkaa: lapselle kannattaa hankkia uudet (ei käytetyt = vuotavat) kunnolliset uimalasit, joissa on leveä silikonireuna.
Myös taito puhaltaa nenästä ilmaa veteen pintaan noustessa (= ei mene vettä nenään) kannattaa opettaa jo ekoissa sukellusharjoituksissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoitatte oppi uimaan? Pari metriä tyyliin, lasketaanko se että oppi uimaan?
Uimataidon määritelmä: "Henkilö, joka pudottuaan syvään veteen niin, että pää käy veden alla ja päästyään uudelleen pinnalle, ui yhtäjaksoisesti 200 metriä, josta 50 metriä selällään, on uimataitoinen."
Minkä ikäisenä suomalaiset yleensä tuohon yltävät?
En tiedä tilastoista, mutta kutosluokalla tuo 200 metrin uinti testataan. Selällään uinti on ohjelmassa sen takia, että selkää taitava osaa myös kellua, mikä puolestaan pelastaa jos kramppi tms. yllättää kesken uinnin.
Vierailija kirjoitti:
Kukaan lapsista ei ole käynyt uimakoulua. Kesällä paljon rannalla uintia/leikkimistä. Talvella kerran viikossa uimahallissa. Pitkät ulkomaanreissut ollut hyviä kun monta kertaa päivässä uima-altaassa polskimista. Kaikki oppinut itsestään n. 6v ikäisenä uimaan, ensin oppineet n. 4-5v iässä sukeltamaan ja sillä harjoitellut uintia.
-neljän äiti
Sama meillä. Yritin tosin saada lasta uimakouluun, mutta paikat täyttyivät aina niin nopeasti, että ei päässyt. Ollaan vaan käyty paljon uimahalleissa ja kesäisin rannalla. Sukeltamisen yleensä oppii nopeasti, varsinainen uimataito kehittyy sitten ajan myötä. Sitten kun vesi tulee tutuksi, sitä kaiketi oppii vaan olemaan siellä ja yhtäkkiä huomaa sukeltavansa. Tietenkin pitää olla alussa ihan vieressä ja jos lapsi vähän vahingossa saa vettä suuhun ja yskii, on tärkeää itse pysyä rauhallisena, että lapselle ei tule pelkoja. Voi muuten uimiset loppua lyhyeen.
Vierailija kirjoitti:
Olen varannut heille paikan ensin johonkin vesipeuhu-uimakouluun, sen jälkeen alkeisuimakouluun ja sitä seuraaville tasoille. Kuopus kävi sitten vielä uimaseuran erilaisia uimakouluja eri tekniikkatasoineen. Lopetti siinä vieheessa, kun olisi pitänyt siirtyä kilpauintiryhmään.
Kylpylöitä, vesipuistoja ja maauimaloita on kierrelty. Silloin kun lapset olivat kiinnostuneimpia uinnista, oli kesällä tosi halpaa käydä läheisessä kylpylässä. Hinta oli kesällä halvempi kuin mitä olisi maksanut kunnallisessa uimahallissa, mikä tosin oli kiinni osan kesää huollon takia.
Minun vinkkini on, että hanki kunnolla istuvat uimalasit. Ne ei hirveästi maksa. Lapset yleensä inhoavat sitä, että silmiin menee vettä. Kasvojen laittaminen veteen ja sukeltelu on paljon mukavampaa ne lasit päässä.
Uimalasit ovat hyviä, mutta olisi tärkeää totutella myös uimaan ilman laseja. Helposti voi käydä niin, että on aina uinut lasien kanssa ja sitten vesi silmissä myöhemmin tuntuu niin epämiellyttävältä, että uimisesta ei tule mitään ilman niitä.
1xalkeisuimakoulu ja 2x seuraavan tason uimakoulu (ekalla kerralla järven rannalla)
Oppi kyllä uimaan, mutta osanneeko kunnolla enää. Ei ole sen koommin suostunut esim mökillä uimaan. Alkoi kammota luonnonvesiä.
Koulu-uinneissa kävi. En tiedä, mitä siellä touhusi.
Lukiossa oli 2 pakollista uimakertaa lukion aikana. Eka oli maauimalassa ja siellä kertoi vain pelastaneensa perhosia vedestä. Toinen oli uimahallissa.