Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Oliko työpaikkakiusaaminen minun syytäni?

Vierailija
14.07.2025 |

Koin kiusaamista työpaikallani pitkään minua vanhemman ja korkeammassa asemassa olevan työntekijän osalta. Kaikki sai alkunsa siitä kun hän oli juttelemassa toisen työntekijän kanssa, jolle minulla oli asiaa. Menin odottamaan vuoroani heidän luo, jolloin tämä työntekijä kääntyi minuun päin ja esitti minulle kysymyksen. Kysyin silloin oman kysymykseni, mutta sanoin sen vahingossa liian nopeasti ja liian kovalla äänellä. Tämän jälkeen kiusaava työntekijä teki voimakkaan ja vihaisen äänen, eli hengitti sisään ja puuskahti voimakkaasti. Ymmärrän kyllä että lauseeni saattoi siinä tilanteessa kuulostaa ärsyttävältä ja mahdollisesti tarkoitukselliselta keskeytykseltä.

Tämän jälkeen hän alkoi säännöllisesti tekemään seuraavia asioita:

- hän katsoi minua vihaisesti kävellessään ohitseni kun olin työskentelemässä

-teki vihaisia ja aggressiivisia ääniä kun sanoin jotain, kun tein jonkun äänen työskennellessäni tai kun olin hänen lähettyvillä

- hän tuijotti minua takaviistosta ja edestäpäin vihaisesti

Ilmoitin asiasta esimiehelleni, ja järjestimme kokouksen johon olimme kutsuneet myös tämän kyseisen työntekijän. Ennen kokousta hän heitti roskikseen jotain, läimäytti kannen kiinni ja teki vihaisen äänen. Kun menimme kokoushuoneeseen, hän oli yhtäkkiä hyvin ystävällinen ja mukava. Hänellä ei ollut aavistustakaan miksi hänet oli kutsuttu tähän kokoukseen. Hän sanoi ottavansa vastuun omasta käytöksestään, mutta samaan aikaan osasi vakuuttaa esimieheni ja HR:n siitä ettei ollut kiusannut minua. En osannut itse kertoa tarkasti erilaisista tilanteista ja puolustaa itseäni. Kun HR totesi että tämän perusteella ei ole aihetta epäillä että olisi kyse tarkoituksellisesta kiusaamisesta, kiusaaja alkoi hymyillä tai virnistellä. Tämän jälkeen hän hieman provosoivasti kysyi minulta jotain, ja vastasin tähän hieman nolona "joo", jonka jälkeen hän hymyili leveästi. Kun olimme lähdössä ja esimies ja HR sanoivat että meillä tulisi olla hyvät välit tämän jälkeen, hän hymyili koko ajan. En tiedä oliko hän helpottunut vai halusiko hän kiusata minua taas.

Noin 5-10 minuuttia kokouksen jälkeen hän käveli selkäni taakse ja seisoi paikallaan sanomatta mitään melko pitkään. En katsonut mitä hän teki, mutta tuntui vahvasti siltä että hän olisi tarkoituksella tuijottanut minua. Hänen keskustelunsa toisen työntekijän kanssa keskeytyi myös samalla hetkellä.

Haluaisin kuulla teidän mielipiteenne. Tämä kyseinen työntekijä oli mukava kaikkia muita työntekijöitä kohtaan. Oliko minulla kuinka iso rooli siihen, että jouduin kiusatuksi? Olinko ansainnut tämän kaiken? Kiitoksia kaikille jo etukäteen.

Kommentit (58)

Vierailija
1/58 |
14.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olet ehkä vähän turhan herkkä. Oikea kiusaaminen on paljon tuota rankempaa. Huutoa, nälvimistä, juorujen levittelyä, mustamaalaamista jne.

Vierailija
2/58 |
14.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiusaajatyyppiset ihmiset on taitavia kiusaamaan siten, ettei sitä pysty järkevästi selittämään ulkopuoliselle, mutta siitä huolimatta en olisi itse ottanut esimieheen yhteyttä tuommoisesta tuhinasta. Olisin kysynyt tältä kiusaajalta, että onkohan käynyt joku väärinkäsitys vai miksi hän on harmissaan. Jos sekään ei auttaisi, niin naurahtaisin tälle kiusaajalle varmaan vaan että no niin, ollaanko aikuisia ja jätetään mielenosoitukset pois. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/58 |
14.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nro 2 jatkaa vielä:

Kuinka kauan tämä mielenosoituksellinen käytös jatkui, ennen kuin olit yhteydessä esimieheen? Entä minkä ikäisiä olette?

Vierailija
4/58 |
14.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nro 2 jatkaa vielä:

Kuinka kauan tämä mielenosoituksellinen käytös jatkui, ennen kuin olit yhteydessä esimieheen? Entä minkä ikäisiä olette?

Olin itse tuohon aikaan 28-vuotias. Tämän vanhemman työntekijän ikää en tiedä, mutta hän on selvästi vanhempi kuin minä. Tätä käytöstä esiintyi noin vuoden verran. Välillä oli hiljaisempia jaksoja ja välillä se oli hyvin aktiivista. Tilanteet yltyivät välillä hyvinkin övereiksi. En uskaltanut olla yhteydessä tähän työntekijään tämän aggressiivisen käyttäytymisen vuoksi, enkä oikein tiennyt mitä pitäisi tehdä. Olin jutellut esimieheni kanssa aikaisemmin tästä mutta hän ei oikein meinannut uskoa minua, koska en ollut kertonut kovin yksityiskohtaisesti erilaisista tilanteista. Otimme asian käsittelyyn pidemmän ajan kuluttua.

Vierailija
5/58 |
14.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hae lääkkeet, ellei sinulla jo ole. Tuo kertomasi ei nyt ole lähelläkään kiusaamista. Itse olet mennyt toisten keskustelun väliin kovaan ääneen kyselemään.  Ennemmin sitä voisi pitää kiusaamisena, kun toisten puheet keskeyttää vähän meiningillä, ei teistä väliä, mutta nyt puhun minä. Onko sinulla joku diagnoosi, nepsy tms. Ei ihan normilta oma toimintasi tunnu.

Vierailija
6/58 |

Onhan tuo varmaan ollut raskasta. Tuollaisia ihmisiä nyt vain on. Olen yrittänyt teinitytölleni opettaa, että vaikka kiusaaminen on väärin ja sitä ei pitäisi sietää, tulee aina olemaan ihmisiä, jotka saavat kiksit kiusaamisesta, ja me ei aina voida sille mitään. Siksi meidän pitää opetella kasvattamaan vähän teflonia ympärillemme, josta kaikki kiusanteko liukuu ohi, ilman että kovetamme kuitenkaan sisintämme.

T: nro 2

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/58 |
14.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuollasii on talot täynnä.Jotkut naiset ovat kamalia toisille, varsinkin takanapäin ja sitten edessäpäin oikein lässynlässyn maireita.

Vierailija
8/58 |
14.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Antipsykoottien aika ei ole ohi, ap.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/58 |
14.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kannattaa vaihtaa työpaikkaa. Oman työrauhan ja mielenrauhan vuoksi . Kun alkaa tulla tuollaisia meetinkejä, silloin on aika alkaa katsoa parempihenkistä työpaikkaa. Älä missään tapauksessa jää tuollaiseen.

Vierailija
10/58 |
14.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ollut sinun vika. Työkaveri oli epäasiallinen. Opettele käsittelemään kummajaisia ja kasvata sietokykyä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/58 |
14.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa minusta, että luet ihmisten eleet väärin. Jos joku puuskahtaa, otat sen heti negatiivisesti. Jos joku tulee lähellesi seisomaan, ajattelet heti, että siihen on oltava negatiivinen syy ja jotain tekemistä sinun kanssasi.

Vierailija
12/58 |
14.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa vaihtaa työpaikkaa. Oman työrauhan ja mielenrauhan vuoksi . Kun alkaa tulla tuollaisia meetinkejä, silloin on aika alkaa katsoa parempihenkistä työpaikkaa. Älä missään tapauksessa jää tuollaiseen.

Jatkossa kannattaa välttää tuollainen olemalla huomioimatta outoa käytöstä. Kokouksista ei ole hyötyä. Ei ketään kiinnosta ja yleensä kiusaamisesta valittavaa pidetään hankalana ihmisenä, vaikkei hän sitä olisikaan. Kiusaamista on lähes mahdotonta saada loppumaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/58 |
14.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ai että ihan katsottiin väärin ja veit asian HR:lle. 

Joo ei kovin kiva asenne työkaverilla mutta vähän rajaa nyt. 

Ei millään pahalla mutta vähän selkärankaa, olisit vain katsonut läpi niin kuin ei olisi ollutkaan ja ignoraannut koko tyypin etkä nyt väittänyt että sinua kiusataan kun joku ei sinusta pidä. 

Vierailija
14/58 |
14.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti: Kuulostaa minusta, että luet ihmisten eleet väärin. Jos joku puuskahtaa, otat sen heti negatiivisesti. Jos joku tulee lähellesi seisomaan, ajattelet heti, että siihen on oltava negatiivinen syy ja jotain tekemistä sinun kanssasi.

Voihan olla, että hän odotti, että kysyt onko sinulla asiaa? Ei halunnut keskeyttää työtäsi. On myös sairauksia jotka voi saada puuskuttamaan välillä. Oletko varmasti tulkinnut oikein?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/58 |
14.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostat kovin herkältä? Teetkö ylitulkintoja? Oletko liian herkkä työelämään?

Vierailija
16/58 |
14.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa vaihtaa työpaikkaa. Oman työrauhan ja mielenrauhan vuoksi . Kun alkaa tulla tuollaisia meetinkejä, silloin on aika alkaa katsoa parempihenkistä työpaikkaa. Älä missään tapauksessa jää tuollaiseen.

Itseasiassa olen lopettamassa työt muutaman kuukauden kuluttua ja aion etsiä uuden työpaikan. Lisätietona vielä mainittakoon että koen ahdistusta sosiaalisissa tilanteissa, ja olin tuossa alkuperäisessä tilanteessa jännittynyt. Minulla oli ajatus että voisin kysyä omaa vuoroani sopivassa välissä, mutta koska tämä työntekijä jolle minulla oli asiaa katsoi minuun päin ja esitti minulle kysymyksensä, koin että voin esittää oman kysymykseni tässä kohtaa. Myönnän kyllä että kysymykseni lähti töksäyttäen, osittain jännityksestä johtuen.

Minulle olisi kyllä sopinut jos minulle olisi annettu palautetta, mikäli olin toiminut väärin ja loukannut jotain osapuolta. Minun mielestäni asia sai kuitenkin turhan isot mittasuhteet, jos yhden tilanteen perusteella koetaan oikeudeksi suhtautua toiseen työntekijään toistuvasti kielteisesti. Olen kokenut syyllisyyttä tapahtuneesta ja miettinyt paljon omaa rooliani tämän tilanteen suhteen.

T: AP

Vierailija
17/58 |
14.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei. Kiusaaminen ei ole sen kohteen syytä koskaan. Ja voi pitää omat rajat, ehkä näköeste tai jotain muutoksia työpaikalle - ettei sama toistu. Osa kai vaihtaa työpaikkaa.

Vierailija
18/58 |
14.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hae lääkkeet, ellei sinulla jo ole. Tuo kertomasi ei nyt ole lähelläkään kiusaamista. Itse olet mennyt toisten keskustelun väliin kovaan ääneen kyselemään.  Ennemmin sitä voisi pitää kiusaamisena, kun toisten puheet keskeyttää vähän meiningillä, ei teistä väliä, mutta nyt puhun minä. Onko sinulla joku diagnoosi, nepsy tms. Ei ihan normilta oma toimintasi tunnu.

^^ Hahah. Itse kiusaaja pelmahti paikalle.

Vierailija
19/58 |
14.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat kovin herkältä? Teetkö ylitulkintoja? Oletko liian herkkä työelämään?

Sielläkin yksi kiusaaja.

Vierailija
20/58 |
14.07.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä hittoa? Eläinkö sun työkaveri on?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän yksi viisi