Miksi niin moni itkee tukien pienuutta, mutta nämä ihmiset ei ole valmiita tekemään monikaan asialle mitään?
Joskus se on muutettava vaikka toiselle puolelle Suomea saadakseen töitä jos ei muuten saa. Ei voi aina odottaa että yhteiskunta vaan tukee vuodesta toiseen.
Kommentit (252)
Millä hitolla teillä köyhillä on aina niin paljon tavaraa että sen siirtämiseen tarvitaan joku rekka? Eikö vähän kannattaisi säästää siitä romun määrästä?
Ei siihen tarvita kuin 3 tavaraa niin ollaan jo tilanteessa, ettei henkilöauton kapasiteetti riittä. Esimerkiksi sänky, ruokapöytä ja pesukone eivät mahdu yhtäaikaa henkilöauton tavaratilaan. Ja kaikki noista aika perusvarustusta kenen tahansa kodissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enpä tunne yhtään työtöntä. Nuoret opiskelijatkin saaneet kesätöitä. Juurikin tuttu sanottiin irti, haki uusia, ja valittiin kahteen. Nyt miettii kumpaan menisi töihin.
Et sitten uutisia osaa lukea? Koska sä et satu tietämään yhtäkään työtöntä, ei heitä siis ole.
Ei olekaan kaikkien tuttavapiirissä. Työttömyys painottuu tietynlaiseen porukkaan. Jos ympäröi itsensä älykkäällä, yritteliäällä, pärjääväisellä, ahkeralla ja sisukkaalla väellä, ei välttämättä tosiaan tunne yhtään työtöntä.
Niinku Trumppi ja Muskiliini :>
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Hallitus haluaa työntekijöitä Suomeen ulkomailta esim palomiehiä ja puheterapeutteja ja lääkäreitä ja hoitajia."
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011230572.html
Hallitus helpottaa lupa-asioita.
Romaniasta saa varmaan palomiehiä pienemmällä palkalla.
Ja suomalainen 50-vuotias palomies voidaan irtisanoa helposti alisuoriutumisen takia, ei onnistu savusukellus yhtä hyvin kuin 20 - vuotiaalta uudelta pelastajalta.
Ennen noita vanhempia työntekijöitä laitettiin kalusto huoltoon, jatkossa kotiin 595 työmarkkinatuella.
Vierailija kirjoitti:
Millä hitolla teillä köyhillä on aina niin paljon tavaraa että sen siirtämiseen tarvitaan joku rekka? Eikö vähän kannattaisi säästää siitä romun määrästä?
Ei siihen tarvita kuin 3 tavaraa niin ollaan jo tilanteessa, ettei henkilöauton kapasiteetti riittä. Esimerkiksi sänky, ruokapöytä ja pesukone eivät mahdu yhtäaikaa henkilöauton tavaratilaan. Ja kaikki noista aika perusvarustusta kenen tahansa kodissa.
:D Köyhillä pitäisi siis olla vaan kokoontaitettava patja ja alkkarit vaan jalassa? Saako köyhällä olla mukia tai edes lusikkaa? Kai lusikka saa edes olla, ettei ihan käsin tarvitse syödän kun saippuaakaan ei saa olla saati vessapaperia niin aina sormet sotkussa.
No hätä.
Tuskin Suomessa on yhdelläkään palomiehellä kesämökkiä, joten saa toimeentulotukea ruokaan 595 työmarkkinatuen lisäksi. Ja vuokralla ne asuu kai.
Eikös Satonen lähtenyt rekrytoimaan hoitajia ulkomailta heti, kun paikallinen sopiminen tuli voimaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Paikallinen sopiminen tuli voimaan 1.1.2025.
Usein paikallisella sopimisella tarkoitetaan työpaikkakohtaista sopimista jostakin työehtosopimuksen määräyksestä, kuten työajoista, vuosilomista tai palkoista."
Kun potkulaki tulee voimaan 1.1.2026 niin otetaan varmaan paikallisella sopimisella halvemmalla työntekijöitä tilalle.
Mee nyt v.n sen potkulakisi kanssa. Luuletsä urpo, että työnantaja sanoo hyvän työntekijän irti ja palkkaa noviisi, josta ei ole mitään tietoa sen työmotivaatiostakaan, siihen?
Vierailija kirjoitti:
No hätä.
Tuskin Suomessa on yhdelläkään palomiehellä kesämökkiä, joten saa toimeentulotukea ruokaan 595 työmarkkinatuen lisäksi. Ja vuokralla ne asuu kai.
Ei saa noin paljoa työmarkkinatuen LISÄKSI. Työmarkkinatuki vähentää toimeentulotuen määrää. Realistisempi laskelma on saada 595€ työttömyyskorvausta, 300€ asumistukea ja 50€ toimeentulotukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukutaito eli et saa toimeentulotukea lasten ruokiin, kun sut hoitajana irtisanotaan sairaalasta ensi vuonna, koska sulla on kesämökki.
Kesämökin omistaminen ei ole laillinen irtisanomisperuste. Eli jos minut irtisanotaan, koska minulla on kesämökki, voin haastaa työnantajani oikeuteen ja saan hyvät korvaukset laittomasta irtisanomisesta. Siinä tilanteessa en tarvitse toimeentulotukea.
Jatkossa ei tarvita painavaa syytä irtisanomiseen vaan huolimattomuus tai alisuoriutuminen.
No sittenhän sitä ei kannata olla töissä huolimaton tai alisuoriutua, eikö? Sehän on vaan reilua että työt jää niille jotka niitä parhaiten kykenee tekemään.

Riippuu vähän paljonko näillä 50-vuotiailla palomiehillä on vuokran suuruus tällä hetkellä. 😊

Jep, muista olla hyvä myyjä, vaikka asiakkailla on rahat loppu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No hätä.
Tuskin Suomessa on yhdelläkään palomiehellä kesämökkiä, joten saa toimeentulotukea ruokaan 595 työmarkkinatuen lisäksi. Ja vuokralla ne asuu kai.
Ei saa noin paljoa työmarkkinatuen LISÄKSI. Työmarkkinatuki vähentää toimeentulotuen määrää. Realistisempi laskelma on saada 595€ työttömyyskorvausta, 300€ asumistukea ja 50€ toimeentulotukea.
Riippuu vähän paljonko näillä 50-vuotiailla palomiehillä on vuokran suuruus tällä hetkellä. 😊
Ei riipu, koska Kela maksaa tuet omien vuokranormiensa mukaan. 😊
Vierailija kirjoitti:
Veikkaan, että vanhemmat ovat eläneet samoin.
Kenties jo isovanhemmat.
Ei osata mitään, eikä minkäännäköistä oma-aloitteisuutta ole.
Itse sain todella huonot kortit, mutta olen mennyt aina sinne, missä on rahaa.
Höpsistä minun vanhemmilla on miljoonaomaisuus, itse (ja perheeni) ollaan pienituloisia, ei kuitenkaan toimeentulotuella, mutta muuten, veljeni taas sitten on paremmissa hommissa ja asuu tasokkaammin.
Vierailija kirjoitti:
Millä hitolla teillä köyhillä on aina niin paljon tavaraa että sen siirtämiseen tarvitaan joku rekka? Eikö vähän kannattaisi säästää siitä romun määrästä?
Ei siihen tarvita kuin 3 tavaraa niin ollaan jo tilanteessa, ettei henkilöauton kapasiteetti riittä. Esimerkiksi sänky, ruokapöytä ja pesukone eivät mahdu yhtäaikaa henkilöauton tavaratilaan. Ja kaikki noista aika perusvarustusta kenen tahansa kodissa.
Henkilöauton tavaratilasta on aika pitkä matka rekkaan.
Sä et ole ihan hirveästi myynyt tänään tuotteita joten olet alisuoriutuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, eikä yhdelläkään kaverilla tai sukulaisella ole autoa saatikka ajokorttia. Lisäksi kaikilla on selkävaivoja ja 10 vauvaa hoidettavana koko ajan.
Miksi vtussa kenenkään sukulaisen pitäisi olla vastuussa aikuisen ihmisen muutosta? Tajuatko penikka, kuinka pitkä matka on Espoosta Rovaniemelle?
Se on se itse ylläpidettävä tukiverkosto. Miksi yhteiskunnan eli muiden ihmisten pitäisi?
Yhteiskunta on vähän niin kuin meidän kaikkien tukiverkosto. Tuliko suurenakin yllätyksenä tämä asia ekaluokkalaiselle?
Ei joka asiassa muuten ole, vastuu on aikuisella ihmisellä itselläänkin - kaltaisellesi varmaankin käsittämätöntä.Tarvitsette yhteiskuntaa
Pääasia että persujen kannatus romahti rökääleesti kolmissa vaaleissa peräkkäin kaksikolmasosaa ja tippuu edelleen kuin vanhan äijän yrpä. 😝😝😝😝😝😝😝
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No hätä.
Tuskin Suomessa on yhdelläkään palomiehellä kesämökkiä, joten saa toimeentulotukea ruokaan 595 työmarkkinatuen lisäksi. Ja vuokralla ne asuu kai.
Ei saa noin paljoa työmarkkinatuen LISÄKSI. Työmarkkinatuki vähentää toimeentulotuen määrää. Realistisempi laskelma on saada 595€ työttömyyskorvausta, 300€ asumistukea ja 50€ toimeentulotukea.
Riippuu vähän paljonko näillä 50-vuotiailla palomiehillä on vuokran suuruus tällä hetkellä. 😊
Ei riipu, koska Kela maksaa tuet omien vuokranormiensa mukaan. 😊
Jep, voi joutua muuttamaan halvempaan, Korsoon vaikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enpä tunne yhtään työtöntä. Nuoret opiskelijatkin saaneet kesätöitä. Juurikin tuttu sanottiin irti, haki uusia, ja valittiin kahteen. Nyt miettii kumpaan menisi töihin.
Et sitten uutisia osaa lukea? Koska sä et satu tietämään yhtäkään työtöntä, ei heitä siis ole.
Ei olekaan kaikkien tuttavapiirissä. Työttömyys painottuu tietynlaiseen porukkaan. Jos ympäröi itsensä älykkäällä, yritteliäällä, pärjääväisellä, ahkeralla ja sisukkaalla väellä, ei välttämättä tosiaan tunne yhtään työtöntä.
Jos asuu koko ikänsä kellarissa, on mahdollista elää niin, ettei koskaan tapaa työtöntä. Muussa tapauksessa ei, vaikka olisi miten älykäs, yritteliäs ja ahkera. Vain lapsi voi kuvitella, että vuonna 2025 työttömyys on älystä tai ahkeruudesta kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No hätä.
Tuskin Suomessa on yhdelläkään palomiehellä kesämökkiä, joten saa toimeentulotukea ruokaan 595 työmarkkinatuen lisäksi. Ja vuokralla ne asuu kai.
Ei saa noin paljoa työmarkkinatuen LISÄKSI. Työmarkkinatuki vähentää toimeentulotuen määrää. Realistisempi laskelma on saada 595€ työttömyyskorvausta, 300€ asumistukea ja 50€ toimeentulotukea.
Riippuu vähän paljonko näillä 50-vuotiailla palomiehillä on vuokran suuruus tällä hetkellä. 😊
Ei riipu, koska Kela maksaa tuet omien vuokranormiensa mukaan. 😊
Jep, voi joutua muuttamaan
Ei joudu, jos pystyy maksamaan vuokransa saamilla tuilla.
Sä olet tosi tyhmä ja luulet, että on olemassa jotain sossupummi sukuja.
Moni työtön perii vanhemmiltaan asunnon.