Teoria: suomalaisen kulttuurin peruspiirteet sekoitetaan helposti autismin kanssa
Eli siis, sosiaalinen kömpelyys, yksinolo, sopeutumattomuus ja omien rutiinien varjelu, ahdistuminen hälinästä, kyvyttömyys spontaaniuteen, sekoaminen yllättävistä muutoksista, silmiin katsomattomuus, töksäyttely ym on kaikki suomalaista käyttäytymiskultuurin historiaa. Autismin tutkimus on pääsääntöisesti tehty Yhdysvalloissa, sekä läntisessä Euroopassa, missä on kulttuurillisesti aina suosittu ekstroversiota, eli ulospäinsuuntautunutta persoonatyyppiä joka mukautuu nopeisiin muutoksiin ja eri sosiaalisiin tilanteisiin. Suomessa kulttuuri ei historiallisestikaan ole todellakaan ekstroversioon taipuva, mielistelyä ja muuta sosiaalista joustavuutta on pitkään katsottu kieroon. Hälinä on pahasta, ja yksinoloa tarvitaan ja kunnioitetaan.
Käsillämme on kaksi muutosta: globaalin ulospäinsuuntautuneen ihmistyypin suosiminen myös Suomessa, sekä diagnostiikan perustuminen liberaalin lännen (usa/uk) tuottamaan tieteeseen. Väitän, että suomalaiseen kulttuurin kuuluvat tyypilliset piirteet nähdään nykysuomessa autistisina piirteinä jotka riittävät usein diagnoosiin asti. Täällä on otettu tarpeeksi larpata amerikkalaistyyppistä pöhinää ja ulospäinsuuntautuneisuutta, ajaen monet tuntemaan itsensä joukkoon kuulumattomaksi ja siten hakemaan autismidiagnooseja jotka perustuvat läntisen Euroopan ja Amerikan malleihin.
Kommentit (72)
Ap kompastelee nyt omissa hypoteettisissa teorioissaan.
Vahvistetustio autistina minulla ei ole enää ongelmaa oman minuuden ja itseni ymmärtämisessä. Mikä tärkeintä: tietoisuus omasta, ainutlaatuisesta minuudesta
Toista oli nuorempana. Koin jopa dissosiaatiota ja epäilin omaa olemassaoloanikin. Minulla ei ollut omaa persoonaa, vain eri rooleja. En edes tajunnut, että ne ovat rooleja.
Kuten huomaat, itsensä _voi_ löytää. Se on oikeastaan väistämätöntä, jos lähtee etsimään Totuutta.
Onko se jonkinlainen yhteisöllisyyden taju kun mennään torille ym. huomattavissa tilanteissa. Maan puolustus, urheilu- ja viihdetähtiin kiinnittyminen? Matkaillaan samoihin paikkoihin, pidetään muotia silmällä jne. Yhdistyksiä on ennen ollut joka lähtöön.
Vierailija kirjoitti:
Ap kompastelee nyt omissa hypoteettisissa teorioissaan.
Vahvistetustio autistina minulla ei ole enää ongelmaa oman minuuden ja itseni ymmärtämisessä. Mikä tärkeintä: tietoisuus omasta, ainutlaatuisesta minuudesta
Toista oli nuorempana. Koin jopa dissosiaatiota ja epäilin omaa olemassaoloanikin. Minulla ei ollut omaa persoonaa, vain eri rooleja. En edes tajunnut, että ne ovat rooleja.
Kuten huomaat, itsensä _voi_ löytää. Se on oikeastaan väistämätöntä, jos lähtee etsimään Totuutta.
Välittääkö oikea autisti mistään rooleista tai rooliodotuksista? Vähintään neuronormaalin rajalla pitää olla?
Vierailija kirjoitti:
Ap kompastelee nyt omissa hypoteettisissa teorioissaan.
Vahvistetustio autistina minulla ei ole enää ongelmaa oman minuuden ja itseni ymmärtämisessä. Mikä tärkeintä: tietoisuus omasta, ainutlaatuisesta minuudesta
Toista oli nuorempana. Koin jopa dissosiaatiota ja epäilin omaa olemassaoloanikin. Minulla ei ollut omaa persoonaa, vain eri rooleja. En edes tajunnut, että ne ovat rooleja.
Kuten huomaat, itsensä _voi_ löytää. Se on oikeastaan väistämätöntä, jos lähtee etsimään Totuutta.
No aivan varmasti kompastelen! Mietin tässä ketjun edetessä, eikä minulla ole mitään vahvistettua tietoa mistään, varmasti olen tehnyt virheitä ajattelussani ja kirjoittanut itseni pussiin useastikin.
Kiitos kuitenkin vastailuistasi tähän kompasteluun! Kysymykseni kuuluu, että koetko autismin diagnoosin nyt todellisen minäsi määrittelijäksi, ymmärsinkö oikein että löysit todellisen minuuden/totuuden itsestäsi autismidiagnoosin kautta? Ikään kuin yhteisön tunnustus sinun yksilöllisistä ominaispiirteistäsi? En toki odota vastausta jos ei hotsita!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No entäs kun on ihan suomalaisten keskuudessakin liian autistinen? Joko se hyväksytään lääketieteelliseksi autismiksi?
Olen iäkkäänä diagnoosin saanut asperger-nainen, ja vasta nyt viime vuosina olen tajunnut esittäneeni erilaisia rooleja koko ikäni. Myös parisuhteissa. Muuten en olisi ikinä edes päässyt parisuhteeseen! Tietenkään ne näyttelemiselle ja pakotetulle käytökselle perustuneet suhteet eivät kestäneet. Ymmärrän nyt itsekin, miten ristiriitaisen ja kummallisen käsityksen ihmiset minusta saivat.
Nyt vanhana en jaksa enää opetella käyttäytymään JA olla samalla oma itseni. Olen mieluummin yksinäinen erakko ja vältän ihmisiä.
Älyssä ei ole vikaa: 6 laudaturia ja ylin akateeminen oppiarvo 25-vuotiaana. Työelämä ja perhe-elämä menivät penkin
"Olen käsittänyt autenttisuuden valaistuksen ajan jälkeisenä ilmiönä, jolloin elämän korkein olemus alettiin ymmärtämään uskon/jumalan/taivaan sijaan löytyvän itsestä." =Olet itse oma jumalasi. Satanismissa keskeinen periaate. Ei ole helppo tie, jos on kasvanut laumautumisyhteiskunnassa, jossa kaikkea poikkeavaa kritisoidaan ja sellainen koetaan uhkana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kompastelee nyt omissa hypoteettisissa teorioissaan.
Vahvistetustio autistina minulla ei ole enää ongelmaa oman minuuden ja itseni ymmärtämisessä. Mikä tärkeintä: tietoisuus omasta, ainutlaatuisesta minuudesta
Toista oli nuorempana. Koin jopa dissosiaatiota ja epäilin omaa olemassaoloanikin. Minulla ei ollut omaa persoonaa, vain eri rooleja. En edes tajunnut, että ne ovat rooleja.
Kuten huomaat, itsensä _voi_ löytää. Se on oikeastaan väistämätöntä, jos lähtee etsimään Totuutta.
Välittääkö oikea autisti mistään rooleista tai rooliodotuksista? Vähintään neuronormaalin rajalla pitää olla?
_Oikea_ autisti. 🤭
Älä nyt sinäkin ala. Juuri tässä nais- ja miestyyppinen autismi eroavat toisistaan. Naisautistit usein kykenevät maskaamaan, ja pyrkivät sopeutumaan joukkoon. Autistisuus ei katoa mihinkään näyttelemällä 'normaalia '.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kompastelee nyt omissa hypoteettisissa teorioissaan.
Vahvistetustio autistina minulla ei ole enää ongelmaa oman minuuden ja itseni ymmärtämisessä. Mikä tärkeintä: tietoisuus omasta, ainutlaatuisesta minuudesta
Toista oli nuorempana. Koin jopa dissosiaatiota ja epäilin omaa olemassaoloanikin. Minulla ei ollut omaa persoonaa, vain eri rooleja. En edes tajunnut, että ne ovat rooleja.
Kuten huomaat, itsensä _voi_ löytää. Se on oikeastaan väistämätöntä, jos lähtee etsimään Totuutta.
Välittääkö oikea autisti mistään rooleista tai rooliodotuksista? Vähintään neuronormaalin rajalla pitää olla?
_Oikea_ autisti. 🤭
Älä nyt sinäkin ala. Juuri tässä nais- ja miestyyppinen autismi eroavat toisistaan. Naisautistit usei
Ihmisillä on kyllä joku evoluution mukana säilynyt tribalismin tarve, yksilöllinen oikea minä voi löytyä diagnostisesta kategoriasta jonka jakaa valtava määrä ihmisiä maailmassa. Liittyy varmaan jotenkin aivojen tarpeeseen kategorisoida ja ymmärtää maailmaa kommunkoitavalla tavalla. En tiedä mikä on feikki autisti tai oikea autisti, siihen en ota kantaa. AP. Olipa hyvää keskustelua kiitos osallistuneille!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kompastelee nyt omissa hypoteettisissa teorioissaan.
Vahvistetustio autistina minulla ei ole enää ongelmaa oman minuuden ja itseni ymmärtämisessä. Mikä tärkeintä: tietoisuus omasta, ainutlaatuisesta minuudesta
Toista oli nuorempana. Koin jopa dissosiaatiota ja epäilin omaa olemassaoloanikin. Minulla ei ollut omaa persoonaa, vain eri rooleja. En edes tajunnut, että ne ovat rooleja.
Kuten huomaat, itsensä _voi_ löytää. Se on oikeastaan väistämätöntä, jos lähtee etsimään Totuutta.
No aivan varmasti kompastelen! Mietin tässä ketjun edetessä, eikä minulla ole mitään vahvistettua tietoa mistään, varmasti olen tehnyt virheitä ajattelussani ja kirjoittanut itseni pussiin useastikin.
Kiitos kuitenkin vastailuistasi tähän kompasteluun! Kysymykseni kuuluu, että koetko autismin diagnoosin nyt todellisen minäsi määrittelijäksi
Ei, autismi ei määrittele minua itselleni. En ole itselleni autistinen vaan olen Minä. Yhteiskunnalle ehkä diagnoosilla on merkitystä, mutta minähän olen syrjäyttänyt itseni siitä, joten en välitä. Toki en haluaisi tittelikseni 'autisti se-ja-se', vaan tulla tunnustetuksi saavutuksillani, esim. Tri.
Autismidiagnoosi antoi selityksen, miksi elämäni on mennyt niin kuin on käynyt. Se oli todella huojentavaa. Ikään kuin olisit ikäsi ollut epäilty vakavasta rikoksesta, ja lopulta saat todistuskappaleen tai alibin, joka vapauttaa sinut kaikista epäilyistä ja itsesyytöksistä. Koska olet jo alkanut itsekin uskoa syyllisyyteesi.
Diagnoosihan on kuitenkin ulkopuolinen määrittely. Jos autistinen neurovariaatio olisi vallitseva ihmiskunnassa, tätä diagnoosia ei olisi. Ehkäpä sen sijaan nykyiset neurotyypilliset luettaisiin poikkeavaksi häiriöksi, disorder.
Vierailija kirjoitti:
Diagnooseihinsa identifioituvat nepsyt kitisemässä kommenteissa :D kuka sitä sitten olisikaan jos autismit ja adhd:t ei olisikaan ihan niin justiinsa.
Öööh, oravamainen kujerrusnauru vaan kuuluu kun sosiaalisesti lahjakkaat artikuloivat jolla hurmaavat ympäristönsä monimuotoisella retoriikallaan käsiä heilutellen ja silmäpelin taitaen.
Maailmassa on myös Sinua parempia puhujia ja esiintyjiä- älä hätäile, ehkä joku päivä puhut tuhansille ihmisille ilman hikikarpaloita otsalla.
Sorruin tässä nyt itse ärsyttävään anglismiin! Truth with a capital T, eli ultimaattinen, viimeinen totuus. Käänsin sen ajattelematta miten epäsopimaton se on suomen kielellä totuus isolla T:llä :D Tässä sen näkee miten olen itse osa sitä kulttuuria mitä yrittää tarkastella.
Olen käsittänyt autenttisuuden valaistuksen ajan jälkeisenä ilmiönä, jolloin elämän korkein olemus alettiin ymmärtämään uskon/jumalan/taivaan sijaan löytyvän itsestä. Sellainen itsensä toteuttaminen juuri oman ainutlaatuisen itsensä mukaisesti. Koen tämän vain vähän hankalana, joku taivaaseen pääsy on simppeli tavoite, mutta jos se täyttymys tulee löytää itsestä niin oletus on, että on olemassa joku oman itsensä korkein ns puhtain/totuudenmukaisin muoto. En vain oikein käsitä mitä se tarkoittaa, ja voiko olla mitään yhtä versiota omasta itsestä kuten ennen vaikka taivas tai uskonnon mukainen elämä. Meillä on kai vielä tarve tämän oman itsensä kategorisoinnille yhteisölle ymmärrettävään muotoon (esim nepsy-kontekstissa diagnoosit). AP