En enää tunne ihmistä kenen kanssa menin naimisiin.

Hain avioeroa. Yhteistä taivalta 10v. Ei yhteisiä lapsia. 

Tiesin jo hänet tavatessaan millaista elämää on elänyt ja siihen liittynyt villit seksi seikkailut ja yksi avioliitto. Hän on vähän "mamman poika", ulkoapäin ei uskoisi mitä sisällä piilee.

Ennen yhteen muutettoamme hän vakuutti, että haluaa yhteistä elämää. Siltikin hän oli todella vähän kotona. Oma harrastus ja toisen perheen jäsenet aina tärkeämpiä kuin minä. Hyväksyin tämän. Enhän minä voi pakottaa häntä tekemään asioita joita ei halua tai muuttamaan elämäntapaansa.

Emme vietä aikaa yhdessä kuin iltaisin ehkä pari tuntia telkkua katsellen. Hän menee töistä suoraan harrastuksiinsa, tai niin minulle kertoo. Itse töiden jälkeen hoidan talouden ja koetan palautua töistä. Minulla ei siis ole virtaa olla hänelle seuraneitinä kun saapuu kotiin.

Olen tehnyt väärin, tiedän. Olen lukenut alusta asti hänen tekstiviestejään ja sittemmin WA viestejä. Mm. iskuri ollut hänellä kovassa käytössä, AS, kick, OF... En ole aiemmin tästä hänelle kertonut, ehkä enemmänkin seurannut tilannetta. Yhteen aikaan ehkä mietin kuinka saada hänet kiinni itse teosta. Mutta se ei hyödytä mitään..

Koko sen ajan kun olemme asuneet yhdessä hän on kokenut oikeudekseen hakea seksiseuraa toisaalta. Koen olevani hylätty, tarpeeni ohitettu. Ja miksi?

Visa laskulla on kummia veloituksia. Rahaa on mennyt tarkoituksiin joista hän ei minulle kerro. Tajusin vasta pari vuotta sitten kuinka kallista tuhero on. Ja sitten hän valittaa, kun ei ole rahaa..

2018 otin asian puheeksi. Heitin pallon hänelle. Että otetaanko eri osoitteet kun meillä ei selkeästi ole sama päämäärä parisuhteessa. Itkua vääntäen kertoo olevansa sairas, tahtoo jatkaa, intää rakastavansa jne..  2019 kysyin uudelleen. Sama virsi. 2022 syksyllä olin jo eropaperit tulostanut ja lähettämässä kun kävin lähellä kuolemaa. Sen jälkeen en ole ollut täysin oma itseni. Olin jo muuttamassa pois, mutta voimavarat ei riittäneet siihen muuttoruljanssiin. Myös uuden työn etsiminen oli todella raskasta.

En halua olla miehelleni ilkeä. En koe tarvetta siihen. Hyväksyn elämiemme erilaiset toiveet ja tarpeet. Minulla ei ole antaa hänelle mitä hän tahtoo ja älyllisesti hän ei viehätä minua. Muutoin ihan ok. ja rehti mies. Ystävällinen, mahdollistaa omalla vapaaehtoistyöllään todella paljon hyvää.

Mutta en kuitenkaan tunne tätä miestä, jonka viestejä toisille naisille olen lukenut jo vuosia. Ilettää ajatus seksistä hänen kanssaan, kun ei tiedä missä lammessa viimemmäksi käynyt melomassa.

Syytä on minussakin, en moiti miestäni joka asiasta. Olisi vain ollut kiva, jos hän edes kysyttäessä olisi kertonut mitä tahtoo eikä jatkanut valehtelua.

Olo on aivan naurettava, hyväksi käytetty ja silti vielä mietin kumpi olisi helpompaa, jatkaa tätä pelleilyä vai puhaltaa peli poikki kun vielä olisi omaakin elämää elettävänä..

Veetuttaa..