Mummon tarve päättää lasteni asioista
Mistä johtuu äitini tarve koko ajan osoittaa kuinka hän tekee asiat paremmin ja ylittää rajani lasteni kanssa? Olemme olleet pari päivää mummolassa kahden alle kouluikäisen lapseni kanssa ja mummolla (äidilläni) on valtava tarve tuoda koko ajan esiin kuinka hän on oikea matriarkka ja kuinka hän osaa kaiken naisena paremmin ja tehokkaammin. Painotan, että minulla ei ole mitään tarvetta vertailla tai kilpailla äitini kanssa siitä kumpi on parempi äiti. Kyseessä on siis seitsemänkymppinen nainen.
Mummo kommentoi kuinka minun lapsuusaikanani ei tarvinnut erikseen nukuttaa lapsia tai kuinka hän leipoi aina synttärikakut itse (ostin valmiskakkupohjan tyttären synttäripäivälle eilen.) Jos olen laittamassa aamiaista lapsille ja keittämässä puuroa niin äitini ilmaantuu yhtäkkiä keittiöön, ja tarjoilee lapsille itse päättämäänsä aamiaista. Eli vaikka kiireesti voitelee leivät ennen kuin puuro on valmis. Kas kummaa kun puuro ei sitten enää maistukaan. Illalla hampaanpesun jälkeen syöttää vielä pullat lapsille.
Päivän päätteeksi hän teatraalisesti tiskaa käsin keittiössä muiden alkaessa iltatoimiin (hänellä on siis myös tiskikone), jotta kaikki huomaisivat kuinka paljon hän uurastaa. Osan tiskeistä hän tiskaa uudelleen (esim ison kattilan, jonka jo olin tiskannut) vain osoittaakseen valtaansa. Koko ajan pitää esittää, että on niin paljon puuhaa, että alas ei ehdi istua. Kerran kun tulin taloon toisesta ovesta sisälle, ponnahti hän samalla sekunnilla pystyyn, kun oli hetkeksi istahtanut alas, jottei vaan vaikuta siltä että hän laiskottelee.
Mummo suuttuu verisesti ja heittäytyy marttyyriksi, kun hänelle sanoin, että lapset on syöneet hirveän määrän jo sokeria ja iltatoimien jälkeen ei enää tarvitse makeaa syöttää. Jos sanon jostain muusta on kuin ei kuulisikaan vaan jatkaa itse päättämäänsä tapaa.
En todellakaan ole mikään nipo, menee vain todella hermo kun tämä on vuodesta toiseen tällaista. Äitini aina pyytää meitä kesällä ja pyhinä luokseen, mutta kahden päivän jälkeen olen niin ahdistunut, että visiitit jäävät aina vähän lyhyemmiksi kuin on suunniteltu. Kyseessä ei ole siis mitään herttaista mummon puuhastelua, vaan oloni on aina täällä sellainen kuin olisimme vain vaivaksi, ja kuinka hän voi päättää minun lasteni asioista. Olisi mukava viettää kesäpäiviä mummon kanssa, jos hänellä ei olisi hermo koko ajan kireällä kuin kitaran kieli.
Mummo ostelee lapsille tavaroita, joita emme tarvitse (ja joita olen kieltänyt ostamasta), ei kunnioita minun tai mieheni sanaa (jos on vaikka lapsilta kielletty että ei enää oteta kolmatta kakkupalaa) ja kommentoi kun on niin likainen paita lapsilla kun automatkalla on tullut jäätelötahra rinnukseen.
Onko muilla tällaista?
Kommentit (16)
Kuulostaa kamalalta. Jos mummo ei ymmärrä puhetta, niin pitää sitten vaan vähentää vierailuja. Eihän tuommoista jaksa.
Miksi ihmeessä menet sinne lasten kanssa? En minä käy mummolassa kuin pari kertaa vuodessa enkä silloinkaan ole yötä. Pari tuntia mummoaikaa ja sitten taas puolen vuoden paussi.
Voisiko mummo tulla käymään sinun luona?
Vierailemme puolin ja toisin kyllä. Äitini luo on parin tunnin ajomatka ja siksi usein jäämme yöksi, jos käymme. Lapset toki viihtyvät mummon kanssa koska saavat jatkuvalla syötöllä herkkuja ja eivät niin herkästi aisti huonoa tunnelmaa välillämme.
Toivon, että lapset saavat rakentaa mummoon suhteen ja en halua siksi välejä katkaista. Olen koittanut rakentavasti keskustella asioista äitini kanssa, mutta se päättyy aina riitaan ja kaiken kieltämiseen tai siihen kuinka minulta puuttuu kunnioitus, kun hän on vain hyvää hyvyyttään tämän kaiken tehnyt.
Vierailija kirjoitti:

Miksi toivot lapsillesi suhdetta ihmiseen joka on tuhoava käytöseltään?
provo 0/5
vaivaa kyllä ihan nähty tarinan keksimisessä :D
1) Kirjoita lyhyemmin
2) Katkaise välit ajoissa. Tapaaminen jouluna.
Vierailija kirjoitti:
provo 0/5
vaivaa kyllä ihan nähty tarinan keksimisessä :D
Mitä? Tuollaisia mummoja todellakin on. Sivusta
Sellaista se on joidenkin vanhojen ihmisten kanssa, että pitää nostaa omaa arvoaan vähättelemällä muita tai tekemällä uudestaan asiat toisten jälkeen tai moittimalla jatkuvasti toisten tekemisiä.
Yritä kestää. Hyvä, että jaksat käydä äitisi luona.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko mummo tulla käymään sinun luona?
Tuollaisen ihmisen luona on kyllä helpompi käydä kuin ottaa käymään. Tietyssä määrin kuulostaa äidiltäni, ja vaikka joka kerta nimenomaan kiellän tuomasta mitään syötävää, tuo aina kassikaupalla. Ihan siis alleviivaan, että kävin juuri ostamassa 150 eurolla ruokaa kaupasta, jääkaappi aivan täynnä, mitään ei mahdu, saati pakastimeen, leipää on useampaa lajia, välipaloja on, ethän kiltti tuo mitään, kun ei tule syötyä enempää ja vain pilaantuu - silti, AINA. Lapsille aina jotain ihme krääsää, mistä vähän todettu jo useampaan kertaan, että ei tule käytettyä, koululaiselle jotain ihan lapsellista, liian pieniä vaatteita tms. Lapset eri sukupuolta, joten liian pieni mekko ei oikein mene pikkuveljellekään.
Olen ainoa lapsi, joten yritän pitää välejä ja isovanhempia lasten elämässä, välillä tuntuu vähän raskaalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko mummo tulla käymään sinun luona?
Tuollaisen ihmisen luona on kyllä helpompi käydä kuin ottaa käymään. Tietyssä määrin kuulostaa äidiltäni, ja vaikka joka kerta nimenomaan kiellän tuomasta mitään syötävää, tuo aina kassikaupalla. Ihan siis alleviivaan, että kävin juuri ostamassa 150 eurolla ruokaa kaupasta, jääkaappi aivan täynnä, mitään ei mahdu, saati pakastimeen, leipää on useampaa lajia, välipaloja on, ethän kiltti tuo mitään, kun ei tule syötyä enempää ja vain pilaantuu - silti, AINA. Lapsille aina jotain ihme krääsää, mistä vähän todettu jo useampaan kertaan, että ei tule käytettyä, koululaiselle jotain ihan lapsellista, liian pieniä vaatteita tms. Lapset eri sukupuolta, joten liian pieni mekko ei oikein mene pikkuveljellekään.
Olen ainoa lapsi, joten yritän pitää välejä ja isovanhempia lasten elämässä, välillä tuntuu
Tuttua, oksettavaa. Vihaahan tuollaista kohtaan tuntee.
Hittto, että ärsyttää tuollaiset marttyyri-ihmiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailemme puolin ja toisin kyllä. Äitini luo on parin tunnin ajomatka ja siksi usein jäämme yöksi, jos käymme. Lapset toki viihtyvät mummon kanssa koska saavat jatkuvalla syötöllä herkkuja ja eivät niin herkästi aisti huonoa tunnelmaa välillämme.
Toivon, että lapset saavat rakentaa mummoon suhteen ja en halua siksi välejä katkaista. Olen koittanut rakentavasti keskustella asioista äitini kanssa, mutta se päättyy aina riitaan ja kaiken kieltämiseen tai siihen kuinka minulta puuttuu kunnioitus, kun hän on vain hyvää hyvyyttään tämän kaiken tehnyt.
Niin meilläkin on parin tunnin ajomatka. Lähdemme yhdeksän aikaan aamulla, olemme siellä noin yhdeltätoista, lähdemme kotimatkalle viimeistään kolmelta, olemme viideltä kotona. Ja menemme puolen vuoden päästä uudestaan. Mummo ja pappa saattavat käydä meillä kerran kesässä ohikulkumatkalla asuntoautolla, istua hetken kahvilla, mutta yleensä hurauttavat vain ohi eivätkä tule pihaan. Mummo soittelee noin kerran kuussa lapselle. Ihan on hyvät välit mummolla ja lapsella. Mummo saa lirkutella tarpeekseen mutta lapsen ei tarvitse kokea kännistä mummoa ja väkivaltaista pappaa millään yön-yli-reissulla.
Sun täytyy olla tiukempi äitiäsi kohtaan
Kuulostaa niin tutulta. Ja nyt äitini uikuttaa kuinka on yksinäinen. Kaikki ihmiset karkoittaa ympäriltään, yksi perillinen pitää yhteyttä koska kuppaa rahaa ja yksi muuten raivostuttava sukulainen koska haluaa esittää pyhimystä.
Ota välimatkaa ja älä käy niin usein tuolla mummolassa ja jos käyt niin ihan päivävierailu.