Oletko sinut kuoleman kanssa

Minusta kuolema tuntuu aika luonnolliselta ja elämään kuuluvalta. Olisi ahdistava ajatus ettei kuolisikaan vaan että elämä jatkuisi ikuisesti, hyi kauhea.

Toki läheisten kuolemat on olleet surullisia tilanteita.

Ei ahdista, oikeastaan päinvastoin.

Tuntuu että jotkut ottaa kuoleman liian raskaasti, murehtivat sitä koko elämänsä ja elävät pelkkää surua. Aika ankeaa.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten elämä pitäisi saada inhimilliseksi (ja eläinten) ettei ihmiset kärsi eläessään ja toivottavasti ei kuollessaan. Siinä on kehittämisen paikka ja rahalla moni saisi ostettua edes jonkun avun. Taivas voi olla ihan ok. Lähteekö osa aikaisin vai vanhana.

 

Gazassa ei voi valita, kermaperseet!

Vierailija kirjoitti:

Ei kuolema ahdista vaan se, ettei ole itsemääräämisoikeutta eutanasiaan. Sairastan syöpää, enkö usko että loppu on kivuton saati arvokas. 

Samassa tilanteessa olen. Parantavia hoitoja ei enää ole. Pelkään kipuja, en kuolemaa. Uskoni terveydenhuollon mahdollisuuksiin hallita kipua ovat menneet viimeisten vuosien aikana. Jos puhekykyinen ihminen joutuu anelemaan kivunlievitystä tuntitolkulla, niin miten ihmeessä siitä huolehditaan sitten lopussa. Haluaisin itse päättää, milloin on aika jättää tämä maailma.

Vielä en ole valmis. Toivon vielä kokevani muutamia asioita elämässäni, kuten lapseni häät. Jos jokin pelottaa, niin epävarmuus siitä, miten jälkeeni jäävät pärjäävät. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kuolema ahdista vaan se, ettei ole itsemääräämisoikeutta eutanasiaan. Sairastan syöpää, enkö usko että loppu on kivuton saati arvokas. 

Samassa tilanteessa olen. Parantavia hoitoja ei enää ole. Pelkään kipuja, en kuolemaa. Uskoni terveydenhuollon mahdollisuuksiin hallita kipua ovat menneet viimeisten vuosien aikana. Jos puhekykyinen ihminen joutuu anelemaan kivunlievitystä tuntitolkulla, niin miten ihmeessä siitä huolehditaan sitten lopussa. Haluaisin itse päättää, milloin on aika jättää tämä maailma.

Vielä en ole valmis. Toivon vielä kokevani muutamia asioita elämässäni, kuten lapseni häät. Jos jokin pelottaa, niin epävarmuus siitä, miten jälkeeni jäävät pärjäävät. 

Paljon lämpimiä ajatuksia teille kummallekin. Toivottavasti löytäisitte jostain iloa tilanteeseenne, ja saisitte kaiken avun mitä mahdollista saada.

Pelkään jossain määrin kun en tiedä miten sen kohtaan, vaikken kuolleena enää tunne tai tiedosta mitään, mietin, miten paljon turhaa täällä sitten onkaan tullut tehtyä.

Ei ahdista. Sairastan astmaa ja pari kertaa ollut jo läheltä piti tilanne. Toisen kerran jälkeen anestesilääkäri kielsi minulta kaikki kipulääkkeet. Jos joskus tarvitsen kivunlievitystä, niin se on parasetamoli tai sitten lähden sairaalaan hakemaan morfiinia. Onneksi on hyvä kivusietokyky. Noiden molempien tapausten aikana ehdin tajuta, että nyt muuten kuolen ja päätin ottaa molemmilla kerroilla sen tyynesti vastaan. Meillä on suvussa tällaista, että kuolemaa ei pelätä, vaan tajutaan, että se kuuluu elämään väistämättä, joten mitä sitä turhaan sitten dramatisoisi. 

Ymmärrän kyllä, jos joku pelkää, itse en silti pelkää. 

En ole sinut. Vihaan koko aihetta. Moni on kuollut ja ajatteleepa miten tahansa positiivisesti "elämä jatkuu" niin think again... se kylläkin PÄÄTTYY. Vain se on varmaa.