Lue keskustelun säännöt.
Enkö vaan tunnista traumojani?
08.07.2025 |
Pakkohan minulla on niitä olla, köyhä lapsuus eristäytyneessä kodissa syrjäseudulla, varhain töihin, alemmuuskompleksit maalaisuudestani nuorena.
Olenko siirtänyt ne lapsilleni? Itse hymähtelen ja hymyilen vanhoille asioille, nukun hyvin, elän nykyhetkessä. Vai piilossa aivoissa?
Kommentit (36)
Vierailija kirjoitti:
Miksi teit tämän aloituksen? Voiko olla, että sittenkin kärsit traumoistasi?
Ei mulle ainakaan tulisi mieleen tehdä aloitusta, jossa vakuuttelisin itselleni, ettei mulla ole syövän oireita mikäli syöpä ei olisi elämässäni millään tavalla läsnä.
Minusta tämä aloitus itsessään kertoo jo vastauksen.
Syöpä muuten on ollut niin monesti lähellä, ei itsessäni. Kyllä joka vaivasta, vatsan toiminnasta, uudesta luomesta, yms mietin onko syövän oire. Ehkä jokainen jos syöpä on koskettanut lähellä. Mulla kolme ihan lähiomaisissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et sanonut ap, onko sinulla jotain traumaoireita?
Kai se kun mietin miksi olen elämästä selvinnyt , kipeitäkin muistoja, joille jo kuitenkin voi kohauttaa olkiaan.
Ei asioiden miettiminen ole mikään traumaoire, vaan ihan normaalia toimintaa ihmiselle. Kaikki me kohtaamme elämässämme kipeitä asioita, mutta kipeät asiat eivät tarkoita suoraa traumatisoitumista. Ja suurin osa meistä selviää elämässä, jopa ne traumatisoituneet.
Ensin pitäisi olla jotain selkeitä traumaoireita, jotta voisi alkaa pohtimaan onko mahdollisesti traumoja. Niitä traumaoireita kun on heilläkin, jotka ovat itseltään piilottaneet ne traumatisoituneet asiat. Lisäksi on tärkeää muistaa että huonot muistot ja vastoinkäymiset eivät ole synonyymeja traumalle.
Vierailija kirjoitti:
Miksi niin monella on hyvä ja varakas lapsuus aiheuttanut traumoja ja työkyvyttömyyttä?
Niin ja kun se huomataan vasta vuosikymmenien päästä. Toisaalta, koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia traumaattinen lapsuus.
Käsittelemättömät asiat = tunnekylmyys? Ei uskalleta tuntea?
Vierailija kirjoitti:
Käsittelemättömät asiat = tunnekylmyys? Ei uskalleta tuntea?
Voiko tunnekylmyydestä parantua? Olin ennen lämmin, kultainen, väsymätön ja kärsivällinen äiti, puoliso ja läheinen.
Sain osakseni hirveitä asioita: puolison kaksisuuntaisen vuoksi jouduin kokemaan järkyttävän kauheita asioita, alla lapsuuden kodin syvät traumat. Lopulta menin jotenkin rikki. Jatkoin kyllä töissä, mutta en ole tuntenut enää mitään vuosiin, pääni tuntuu kuin se olisi saanut aivovamman. Suoritan arkea, muuten voisin vain nukkua. Yritän näytellä lapsille vanhaa minää, mutta onhan tämä nyt hullua.
En haluaisi jäädä tunnekylmäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kaikki saa traumoja, toisilla mielenterveys kestää paremmin rasitusta, kuin toisilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsittelemättömät asiat = tunnekylmyys? Ei uskalleta tuntea?
Voiko tunnekylmyydestä parantua? Olin ennen lämmin, kultainen, väsymätön ja kärsivällinen äiti, puoliso ja läheinen.
Sain osakseni hirveitä asioita: puolison kaksisuuntaisen vuoksi jouduin kokemaan järkyttävän kauheita asioita, alla lapsuuden kodin syvät traumat. Lopulta menin jotenkin rikki. Jatkoin kyllä töissä, mutta en ole tuntenut enää mitään vuosiin, pääni tuntuu kuin se olisi saanut aivovamman. Suoritan arkea, muuten voisin vain nukkua. Yritän näytellä lapsille vanhaa minää, mutta onhan tämä nyt hullua.
En haluaisi jäädä tunnekylmäksi.
Selkeästi oot masentunut, ja syy on täysin selvä, oot joutunut yksin jakamaan liian paljon ja liian pitkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi loukkaat oikeasti traumatisoituneita. Jos olet esim säästynyt seksuaaliselta ja muulta fyysiseltä väkivallalta tai onnettomuudella vaan sinulla on yhä turvallisuuden tunne kehossasi, älä valita.
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikki saa traumoja, toisilla mielenterveys kestää paremmin rasitusta, kuin toisilla.
Niinpä, ja toisten autot jännästi kuluttaa enemmän bensaa kuin toisten. Syy on tietysti vain mallien erossa. Ei siinä, että niillä ajettaisiin eri pituisia matkoja, erilaisissa maastoissa, eri kuormilla ja eri sääolosuhteissa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi pitäs nyt olla jotain traumoja? Trendikästä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsittelemättömät asiat = tunnekylmyys? Ei uskalleta tuntea?
Voiko tunnekylmyydestä parantua? Olin ennen lämmin, kultainen, väsymätön ja kärsivällinen äiti, puoliso ja läheinen.
Sain osakseni hirveitä asioita: puolison kaksisuuntaisen vuoksi jouduin kokemaan järkyttävän kauheita asioita, alla lapsuuden kodin syvät traumat. Lopulta menin jotenkin rikki. Jatkoin kyllä töissä, mutta en ole tuntenut enää mitään vuosiin, pääni tuntuu kuin se olisi saanut aivovamman. Suoritan arkea, muuten voisin vain nukkua. Yritän näytellä lapsille vanhaa minää, mutta onhan tämä nyt hullua.
En haluaisi jäädä tunnekylmäksi.
Selkeästi oot masentunut, ja syy on täysin selvä, oot joutunut yksin jakamaan liian paljon ja liian pitkään.
Kiitos, jostain syystä en tullut ajatelleeksi kun en ole surullinen enkä edes itse ikinä. En vain tunne mitään. Väsynyt vain jos joku töissä kiukuttelee omaa huonoa päiväänsä minuun tmv.
Jos joku osaa neuvoa, että mistä saisin apua niin olisin kiitollinen. Soitin kerran kaupungin palveluun (joku Mieli tmv) niin sanoivat, että olen liian "vaikea" tapaus, että pitäisi mennä työterveyteen. Mutta sitä en voi tehdä, kun meillä on organisaatiossa huono track record näiden palvelujen käyttäjillä: kenenkään sopimusta ei ole jatkettu jännästi. Onko jotain tehokkaita omahoito-ohjelmia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi apua, nyt vauvapalstan mamma jo ihmettelee miksei ole traumaa tavallisesta lapsuudesta. Trauma sana on kokenut täällä jäätävän inflaation. Ei kaikilla ole traumaa, vaikka täältä sen kuvan saakin. Ei niitä tarvitse lähteä etsimällä etsimään ja kehittelemään terapiaan.
Lopeta se trollien ruokkiminen jo.
Vierailija kirjoitti:
Miksi niin monella on hyvä ja varakas lapsuus aiheuttanut traumoja ja työkyvyttömyyttä?
Trauma syntyy emotionaalisesta yksinäisyydestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käsittelemättömät asiat = tunnekylmyys? Ei uskalleta tuntea?
Voiko tunnekylmyydestä parantua? Olin ennen lämmin, kultainen, väsymätön ja kärsivällinen äiti, puoliso ja läheinen.
Sain osakseni hirveitä asioita: puolison kaksisuuntaisen vuoksi jouduin kokemaan järkyttävän kauheita asioita, alla lapsuuden kodin syvät traumat. Lopulta menin jotenkin rikki. Jatkoin kyllä töissä, mutta en ole tuntenut enää mitään vuosiin, pääni tuntuu kuin se olisi saanut aivovamman. Suoritan arkea, muuten voisin vain nukkua. Yritän näytellä lapsille vanhaa minää, mutta onhan tämä nyt hullua.
En haluaisi jäädä tunnekylmäksi.
Selkeästi oot masentunut, ja syy on täysin selvä, oot joutunut yksin jakamaan l
Masennustestin isoimmat pisteet itkusta saa, kun ei enää pysty edes itkemään.
Stressi on kuluttanut dopamiinit ja noradrenaliinit sinulta loppuun. Voxra saattaisi auttaa. Auttoi itselläni hyvin. Myös estrogeenitasot voivat romahtaa kovien aikojen myötä ja estrogeenivalmisteella saattaa olla tunne-elämää palauttava vaikutus.
Kai se kun mietin miksi olen elämästä selvinnyt , kipeitäkin muistoja, joille jo kuitenkin voi kohauttaa olkiaan.