Miten suhtautua kaverin rankkaan lapsiperhe-elämään?
Jaan työhuoneen nuoren äidin kanssa. Hänen elämänsä on nyt tosi rankkaa, on ihan puhki, väsynyt ja välillä itkuinenkin pieniä lapsia hoitaessaan.
Olen ollut paljon hänen tukenaan ja siksi kertookin paljon tilanteestaan minulle. Mitä enemmän kertoo, sitä enemmän minusta tuntuu että tekisi mieli sanoa, että ei sun tilanne nyt oikeasti ole niin paha, et nyt huomaa kaikkea hienoa, mitä elämässäsi on. En tuollaista sano, kun en halua olla ihan törppö. Vai voiko tuon jotenkin sanoa?
Hänen kokemuksensa pikkulapsiakajasta on siis kamala. Faktat kerrottuaan moni varmaan olisi kateellinen. Alkaa oma tukisammio olla kohta lopussa.
Kommentit (47)
Nykyään on myös aika yleistä, että pienilläkin lapsilla on joka päivä harrastuksia, mikä tietysti aiheuttaa sen, että aikuisten työpäivät ovatkin 12-14h pituisia kokonaisuudessaan...
Nykyinen työ- ja perhe-elämän yhdistäminen ei vaan näytä toimivan. Olen lapseton ja seurannut ystävieni perhe-elämää kauhulla. Olen auttanut minkä pysyynyt, mutta yhtä tyhjän kanssa. Kaikki ovat kokoajan olleet aivan äärirajoilla. Siinä kärsii sekä työ- että perhe-elämä, kun kumpaakaan ei ehdi ja jaksa kunnolla. Lasten elämässä pitäisi pystyä olemaan rennosti läsnäkin, mutta se nyt ei ainakaan onnistu. Pikkulapsivuosista ei väsymyksen takia edes muista mitään ja parisuhde on lasten synnyttyä pelkkää tiuskimista.
Miksi ihmeessä kaikki naiset haluttiin väen väkisin työelämään? Kotiäitiyttä pitäisi tukea lasten kehityksen ja tasapainoisen perhe-elämän mahdollistamiseksi. Eikö niitä työtunteja voisi tehdä edes vähemmän lasten ollessa pieniä? Monen turhan työn vuoksi lapset tungetaan aliresursoituun päivähoitoon silloin kun eniten tarvitsisivat omaa äitiä. Perhe-elämä ei nykyisellään houkuttele, sivusta.
Alle 3-vuotiasta saa hoitaa kotona.
Vierailija kirjoitti:
Muodon ja muodin vuoksi valittaa. Älä ota niin tosissasi.
Tämäkin on mahdollista. Joidenkin ihmisten elämisen tavan ydin on valittaminen.
Vierailija kirjoitti:
Alle 3-vuotiasta saa hoitaa kotona.
Ei meillä ainakaan olisi ollut varaa siihen, kun miehen vaatimustason mukaan piti olla hieno auto, käydä etelänlomilla ja maksaa kallista lainaa.
Se edellinen, joka havahtui liian myöhään, mikä mättää
Naiselle on siis mies joka ei auta yhtään kotitöissä vaan ryyppää kotona ja nainen tekee kaiken. Ei ihme kun ei jaksa ja itkee koko ajan.
Joku krooninen väsymys tms saattaa tehdä tuollaisia masennusoireita.
Raskasta kuunneltavaa ja seurattavaa. Lisäksi kuulostaa niin umpikuja-ajattelijalta ettei itse osaa edes hakea mitään apua mistään
Kehota menemään työterveyteen ja tutkituttamaan väsymyksen perimmäiset syyt. Ehdota ferritiinimittausta yms. Ei kuulosta normaalilta.