Mistähän kiikastaa.
Olen noin 41 mies ja huomannut pitkään etten oikein kiinnosta naisia. Vakityö on ja kaikki kunnos. Harrastan liikuntaa myös. Lapsia ei ole. Enkä halua lapsia. Hengailen kavereittenkaa paljon ja käyn töissä. Minä kyllä itse kiinnostun naisista, mutta ei ne minusta. On kai minussa vikaa. Siis en tykkää mistään nuorista hoikista pimuista. Naisessa saa olla muotoja.
Kommentit (83)
Vierailija kirjoitti:
Jos elämäpyörii työn, ystävien ja tuttujen harrastusten ympärillä, voi olla vaikea kohdata uusia ihmisiä varsinkin sellaisia, joista voisi aidosti kiinnostua. Baareissa ei välttämättä pääse olemaan oma itsensä, ja silloin jää helposti näkymättömäksi.
Kannattaa miettiä, missä tilanteissa olet eniten oma itsesi. Siellä syntyy usein myös luontevimmat kohtaamiset. Vaikka joku olisi varattu, pelkkä juttelu kehittää omaa tapaa kohdata toisia.
Toinen olennainen asia on se, osaako kiinnostuksensa näyttää. Kuunteleminen, kysyminen ja toisen huomioiminen ovat pieniä mutta tärkeitä taitoja. Moni ei tiedosta, miten paljon ne vaikuttavat tai miten helposti ne unohtuvat.
Ei pääse edes keskustelemaan naisen kanssa kun ei vastaa viesteihin tai poistaa.
Ihanko on jossain pohjasakissa tai on huono karma huono tuuri.
Naiset eivät halua edes jutella. Eivät katso edes päälle. En ymmärrä
Parempi se on keskittyä kavereihin ja jatkaa vain töitä loppuelämä.
Se komea alfa adonis on niin ihana, vaikka se voisi pettää naista.
Vierailija kirjoitti:
Ihanko on jossain pohjasakissa tai on huono karma huono tuuri.
Kyllä Allu, sinä olet pohjasakkaa. Olet juoppo, pelivelkainen, heikkolahjainen, kännissä väkivaltainen, keskustelutaidoton, tylsä ja vailla minkäänlaista kunnianhimoa tai halua edetä elämässä. Jankutat kurjaa elämääsi vuositolkulla nettipalstoilla, elämänhallintasi on täysin pielessä etkä edes tajua, miksi.
Silti komea adonis pääsee samantien treffeille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanko on jossain pohjasakissa tai on huono karma huono tuuri.
Kyllä Allu, sinä olet pohjasakkaa. Olet juoppo, pelivelkainen, heikkolahjainen, kännissä väkivaltainen, keskustelutaidoton, tylsä ja vailla minkäänlaista kunnianhimoa tai halua edetä elämässä. Jankutat kurjaa elämääsi vuositolkulla nettipalstoilla, elämänhallintasi on täysin pielessä etkä edes tajua, miksi.
En ymmärrä mistä puhut. Olet varmasti sairas. En edes tiedä mistä puhut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanko on jossain pohjasakissa tai on huono karma huono tuuri.
Kyllä Allu, sinä olet pohjasakkaa. Olet juoppo, pelivelkainen, heikkolahjainen, kännissä väkivaltainen, keskustelutaidoton, tylsä ja vailla minkäänlaista kunnianhimoa tai halua edetä elämässä. Jankutat kurjaa elämääsi vuositolkulla nettipalstoilla, elämänhallintasi on täysin pielessä etkä edes tajua, miksi.
Oletko sinä ottanut kenties lääkkeesi sairas hullu?
Kyllä sairaita ihmisiä tämäkin palsta täynnä. Ihme ettei kukaan pariudu.
Kyllä se alfamies on niin ihana vaan:).

Todistat oikeaksi väitteeni, että olet keskustelutaidoton. Kyselet, mistä kiikastaa ja vastauksen saatuasi raivostut. Juu, joka naisen unelmamies. Not.
Mutta tämä on selvä. Monet miehet jää yksin. Kyllä sitä elämässä yksinkin pärjää:) ei minullekkaan ruma läski kelpaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanko on jossain pohjasakissa tai on huono karma huono tuuri.
Kyllä Allu, sinä olet pohjasakkaa. Olet juoppo, pelivelkainen, heikkolahjainen, kännissä väkivaltainen, keskustelutaidoton, tylsä ja vailla minkäänlaista kunnianhimoa tai halua edetä elämässä. Jankutat kurjaa elämääsi vuositolkulla nettipalstoilla, elämänhallintasi on täysin pielessä etkä edes tajua, miksi.
Oletko sinä ottanut kenties lääkkeesi sairas hullu?
Todistat oikeaksi väitteeni, että olet keskustelutaidoton. Kyselet, mistä kiikastaa ja vastauksen saatuasi raivostut. Juu, joka naisen unelmamies. Not.
Luuletko sinä että kaikki miehet ovat täydellisiä?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sairaita ihmisiä tämäkin palsta täynnä. Ihme ettei kukaan pariudu.
Kyllä ihmiset pariutuvat. Normaalit ihmiset. Heikkolahjaisilla se on haastavampaa.

En todellakaan. Mutta eivät kaikki ole sinunlaisiasi valehtelijoitakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sairaita ihmisiä tämäkin palsta täynnä. Ihme ettei kukaan pariudu.
Kyllä ihmiset pariutuvat. Normaalit ihmiset. Heikkolahjaisilla se on haastavampaa.
En ymmärrä mistä puhut. Oletat ihme juttuja. Missä lääkkeesi ovat.?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanko on jossain pohjasakissa tai on huono karma huono tuuri.
Kyllä Allu, sinä olet pohjasakkaa. Olet juoppo, pelivelkainen, heikkolahjainen, kännissä väkivaltainen, keskustelutaidoton, tylsä ja vailla minkäänlaista kunnianhimoa tai halua edetä elämässä. Jankutat kurjaa elämääsi vuositolkulla nettipalstoilla, elämänhallintasi on täysin pielessä etkä edes tajua, miksi.
Oletko sinä ottanut kenties lääkkeesi sairas hullu?
Todistat oikeaksi väitteeni, että olet keskustelutaidoton. Kyselet, mistä kiikastaa ja vastauksen saatuasi raivostut. Juu, joka naisen unelmamies. Not.
Ja lehmät lentää.
Se on hyvä pysyä naisista erossa ja käydä vaikka töissä.
En ole moniin vuosiin päässy treffeille. Huonoa tuuria. Nuorena minulla oli naisia.