Taloustieteilijät varoittavat, että julkisista peruspalveluista leikkaaminen vain lisää valtion kuluja.
Lukekaa esimerkiksi Sixten Korkmanin kolumneja. Nämä valtion elintärkeät perustoiminnot rahoittavat itsensä takaisin terveempänä ja tuottavampana työvoimana ja kansana, kunhan niiden vain annettaisiin olla rauhassa jatkuvalta leikkelyltä. Ihmekös se velka vain kasvaa, kun näitä palveluita on Kokoomuksen johdolla rapistettu koko 2000-luvun ajan. Sairailta, vammaisilta, lastensuojelusta, vanhushoivasta ja peruspäivärahasta leikkaaminen ei lopulta säästä mitään. Ihmisten pahoinvointi ja toimintakyky vain heikkenee entisestään. Nyt tulee sitten se lasku tästä kaikesta leikkuukuurista...
Kommentit (114)
Kokoomuksen lyhyen matikan aivokääpiöt tietävät paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeisto maksattaa muhkeat hyvätuloisten veroalensa velkarahalla. Rahalla, jota ei edes ole. Miten meni niinkun omasta mielestä?
Velkapuhe on aina ollut vain Kokoomuksen kiero sumuverho, jonka takana he pääsevät rauhassa toteuttamaan varojen uusjaon köyhiltä rikkaille. Siinä samalla yhteiskunnan tärkeimmät peruspalvelut rapistuvat vuosi vuodelta, mutta eihän Kokoomuslainen julkisia "rahvaan terkkareita" muutenkaan käytä...
Ja, ilmaisorjia ei voikaan käyttää, kun niiden terveys meni. Siivoamaan pyörätuolissa. Oujee
Vierailija kirjoitti:
Totta, kun työttömyysturvaa leikataan niin työtön syö paskaa ruokaa ja sairastuu ja tulee työkyvyttömyyseläke.
Vaihtoehtoisesti joku siirtyy harmaaseen talouteen/rikollisuuteen, ja työkyky menee sen vuoksi. Eli ei enää kelpaa rehellisin töihin, tai ei edes halua.
Vierailija kirjoitti:
No palkankorotusten ja veronkevennysten piti lisätä sisäistä kulutusta. Ei ole lisännyt tilastojen mukaan.
Eipä ihme, ei mitkään veroalet enää auta kun kaikki terveydenhuollon tuhoamisleikkuut on jo runtattu väkisin toimeen. Nyt näistä aiheutuvaa laskua sitten aletaan maksamaan ja se ei muuten ole mikään pikkusumma...
Pyörätuolin kanssa auttamaan eläkeläisiä toimeentulotukitöihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No palkankorotusten ja veronkevennysten piti lisätä sisäistä kulutusta. Ei ole lisännyt tilastojen mukaan.
Eipä ihme, ei mitkään veroalet enää auta kun kaikki terveydenhuollon tuhoamisleikkuut on jo runtattu väkisin toimeen. Nyt näistä aiheutuvaa laskua sitten aletaan maksamaan ja se ei muuten ole mikään pikkusumma...
Miksei näitä "veroaleja" voi ikinä toteuttaa palkkoja nostamalla? Vaikutus kansalaisten kukkaroon on sama, mutta siinä sivussa säilyisi ennallaan myös valtion rahoitus kansalaisten peruspalveluihin.
Vierailija kirjoitti:
Jos hallituksen logiikka on, että sosiaaliturva ja työttömyyskorvaus ovat vain ihmisiä passivoivia, eikös saman mekaniikan pitäisi päteä myös yritystukiin? Mihin jo ennestään vakavaraiset yritykset tarvitsevat veronmaksajien rahaa??
Tarvitsevat kilpailukyvyn säilyttämiseen. Kun muutkin maat tukevat omia yrityksiään, ei Suomi oikein voi jättää tukematta. Vientiyrityksistä tulee kuitenkin sitten vientituloja, joten nuo tuet maksavat itsensä takaisin. Mutta ei tuo vienti nyt kovin hyvin vedä, johtuen maailman tilanteesta. Nyt täytyisi panostaa sisämarkkinoihin, kuten monissa muissa maissa on tajuttu tehdäkin, ja siksi niillä menee paremmin kuin Suomella. Meillä hallituksen leikkaukset ovat vieneet luottamuksen ja ryydyttäneet sisämarkkinat. Se on todella huono asia.

Niin, ja kun hallituksen leikkaustoimien seurauksena jo kohta puolet työvoimasta on työttöminä, niin paljonko auttaa antaa veronkevennyksiä niille onnekkaille, joiden työpaikat on säilyneet? Samalla lyödään ennestäänkin niitä jo lyötyjä, joilla tämän sekoilun tuloksena meni työpaikatkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hallituksen logiikka on, että sosiaaliturva ja työttömyyskorvaus ovat vain ihmisiä passivoivia, eikös saman mekaniikan pitäisi päteä myös yritystukiin? Mihin jo ennestään vakavaraiset yritykset tarvitsevat veronmaksajien rahaa??
Tarvitsevat kilpailukyvyn säilyttämiseen. Kun muutkin maat tukevat omia yrityksiään, ei Suomi oikein voi jättää tukematta. Vientiyrityksistä tulee kuitenkin sitten vientituloja, joten nuo tuet maksavat itsensä takaisin. Mutta ei tuo vienti nyt kovin hyvin vedä, johtuen maailman tilanteesta. Nyt täytyisi panostaa sisämarkkinoihin, kuten monissa muissa maissa on tajuttu tehdäkin, ja siksi niillä menee paremmin kuin Suomella. Meillä hallituksen leikkaukset ovat vieneet luottamuksen ja ryydyttäneet sisämarkkinat. Se on todella huono asia.
Siitä, maksavatko yritystuet itsensä takaisin, ei ole mitään erityisen vahvaa näyttöä. Jotkut maksavat, suuri osa ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hallituksen logiikka on, että sosiaaliturva ja työttömyyskorvaus ovat vain ihmisiä passivoivia, eikös saman mekaniikan pitäisi päteä myös yritystukiin? Mihin jo ennestään vakavaraiset yritykset tarvitsevat veronmaksajien rahaa??
Tarvitsevat kilpailukyvyn säilyttämiseen. Kun muutkin maat tukevat omia yrityksiään, ei Suomi oikein voi jättää tukematta. Vientiyrityksistä tulee kuitenkin sitten vientituloja, joten nuo tuet maksavat itsensä takaisin. Mutta ei tuo vienti nyt kovin hyvin vedä, johtuen maailman tilanteesta. Nyt täytyisi panostaa sisämarkkinoihin, kuten monissa muissa maissa on tajuttu tehdäkin, ja siksi niillä menee paremmin kuin Suomella. Meillä hallituksen leikkaukset ovat vieneet luottamuksen ja ryydyttäneet sisämarkkinat. Se on todella huono asia.
Jälkimmäisen osan kommentistasi kanssa olen samaa mieltä. Mutta kysyisin, eikö tässä elämässä todella ole tärkeämpää tehtävää, kuin yritysten kokopäiväinen miellyttäminen, heidän hovinarrinaan toimiminen ja edessä matelu? Jos joku yritys jättää Suomeen tulematta vain tukien vuoksi, eikö sellainen pulju joudakin mennä?
Vierailija kirjoitti:
"Korkman näkee kuitenkin joitakin yhtäläisyyksiä lamavuosien tilanteeseen. Tuolloin ongelmana oli se, että leikkaukset kohdistuivat samaan väestöryhmään, kuten yksinhuoltajiin, koska leikkauskohteina oli työttömyysturva, sen lapsikorotus ja asumistuki. Nämä ovat myös nykyhallituksen leikkauskohteita.
Herää kysymys, onko varmasti arvioitu, että kaikki ei kaadu määrättyjen ryhmien, kuten yksinhuoltajien, niskaan.
Korkmanista leikkausten kohdistamista yhteen ryhmään tulisi välttää, sillä niiden aiheuttamat inhimilliset ja taloudelliset kustannusvaikutukset ovat hyvin pitkäkestoisia.
Korkmanin mukaan ainut keino kasautumisen välttämiseksi on se, että sopeutusta tehdään myös tulopuolella eli veroja korottamalla. Tämä johtuu siitä, että pienituloiset ovat riippuvaisempia julkisesta sektorista kuin hyvätuloiset.
Kyllä sieltä löytyy verokohteita, joissa voisi jonkin verran kiristää ja silloin vähennettäis
Ei silloin kuitenkaan poistettu lapsikorotusta. Silloin oli vaan niin, että jos vanhempi sai työmarkkinatukea, oli lapsikorotus pienempi, eli lapsi sai tyytyä vähempään jos vanhempi ei ollut saanut töitä niin että olisi päässyt Kelan peruspäivärahan tai ansiosidonnaisen piiriin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No palkankorotusten ja veronkevennysten piti lisätä sisäistä kulutusta. Ei ole lisännyt tilastojen mukaan.
Eipä ihme, ei mitkään veroalet enää auta kun kaikki terveydenhuollon tuhoamisleikkuut on jo runtattu väkisin toimeen. Nyt näistä aiheutuvaa laskua sitten aletaan maksamaan ja se ei muuten ole mikään pikkusumma...
Miksei näitä "veroaleja" voi ikinä toteuttaa palkkoja nostamalla? Vaikutus kansalaisten kukkaroon on sama, mutta siinä sivussa säilyisi ennallaan myös valtion rahoitus kansalaisten peruspalveluihin.
Hyvä kysymys. Valtion rahoitus ei pelkästään säilyisi ennallaan, vaan nousisi, koska isommista tuloista maksetaan enemmän veroja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarvitsevat kilpailukyvyn säilyttämiseen. Kun muutkin maat tukevat omia yrityksiään, ei Suomi oikein voi jättää tukematta. Vientiyrityksistä tulee kuitenkin sitten vientituloja, joten nuo tuet maksavat itsensä takaisin. Mutta ei tuo vienti nyt kovin hyvin vedä, johtuen maailman tilanteesta. Nyt täytyisi panostaa sisämarkkinoihin, kuten monissa muissa maissa on tajuttu tehdäkin, ja siksi niillä menee paremmin kuin Suomella. Meillä hallituksen leikkaukset ovat vieneet luottamuksen ja ryydyttäneet sisämarkkinat. Se on todella huono asia.
Jälkimmäisen osan kommentistasi kanssa olen samaa mieltä. Mutta kysyisin, eikö tässä elämässä todella ole tärkeämpää tehtävää, kuin yritysten kokopäiväinen miellyttäminen, heidän hovinarrinaan toimiminen ja edessä matelu? Jos joku yritys jättää Suomeen tulematta vain tukien vuoksi, eikö sellainen pulju joudakin mennä?
En tiedä, en ole tämän alueen asiantuntija. Toistelen vain, mitä minulle on sanottu ja mitä uskon. Olisi ihan mielenkiintoista nähdä joskus faktaa, paljonko eri sektoreille suunnatut yritystuet tuottavat. Onko oikeasti niin, että vientiyritysten tukeminen on välttämätöntä ja maksaa itsensä takaisin? Tarttuisikohan joku toimittaja tähän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No palkankorotusten ja veronkevennysten piti lisätä sisäistä kulutusta. Ei ole lisännyt tilastojen mukaan.
Eipä ihme, ei mitkään veroalet enää auta kun kaikki terveydenhuollon tuhoamisleikkuut on jo runtattu väkisin toimeen. Nyt näistä aiheutuvaa laskua sitten aletaan maksamaan ja se ei muuten ole mikään pikkusumma...
Miksei näitä "veroaleja" voi ikinä toteuttaa palkkoja nostamalla? Vaikutus kansalaisten kukkaroon on sama, mutta siinä sivussa säilyisi ennallaan myös valtion rahoitus kansalaisten peruspalveluihin.
Hyvä kysymys. Valtion rahoitus ei pelkästään säilyisi ennallaan, vaan nousisi, koska isommista tuloista maksetaan enemmän veroja.
Oikeistohallitus ei halua duunareille parempaa palkkaa. Päinvastoin: he haluavat romuttaa ay-liikkeen, joka palkankorotuksista neuvottelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos hallituksen logiikka on, että sosiaaliturva ja työttömyyskorvaus ovat vain ihmisiä passivoivia, eikös saman mekaniikan pitäisi päteä myös yritystukiin? Mihin jo ennestään vakavaraiset yritykset tarvitsevat veronmaksajien rahaa??
Tarvitsevat kilpailukyvyn säilyttämiseen. Kun muutkin maat tukevat omia yrityksiään, ei Suomi oikein voi jättää tukematta. Vientiyrityksistä tulee kuitenkin sitten vientituloja, joten nuo tuet maksavat itsensä takaisin. Mutta ei tuo vienti nyt kovin hyvin vedä, johtuen maailman tilanteesta. Nyt täytyisi panostaa sisämarkkinoihin, kuten monissa muissa maissa on tajuttu tehdäkin, ja siksi niillä menee paremmin kuin Suomella. Meillä hallituksen leikkaukset ovat vieneet luottamuksen ja ryydyttäneet sisämarkkinat. Se on todella huono asia.
Miten näet silloin, jos yritys jättääkin tulematta Suomeen yritystukien anteliaisuudesta huolimatta? Eikös se ole hukkaan heitettyä rahaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarvitsevat kilpailukyvyn säilyttämiseen. Kun muutkin maat tukevat omia yrityksiään, ei Suomi oikein voi jättää tukematta. Vientiyrityksistä tulee kuitenkin sitten vientituloja, joten nuo tuet maksavat itsensä takaisin. Mutta ei tuo vienti nyt kovin hyvin vedä, johtuen maailman tilanteesta. Nyt täytyisi panostaa sisämarkkinoihin, kuten monissa muissa maissa on tajuttu tehdäkin, ja siksi niillä menee paremmin kuin Suomella. Meillä hallituksen leikkaukset ovat vieneet luottamuksen ja ryydyttäneet sisämarkkinat. Se on todella huono asia.
Jälkimmäisen osan kommentistasi kanssa olen samaa mieltä. Mutta kysyisin, eikö tässä elämässä todella ole tärkeämpää tehtävää, kuin yritysten kokopäiväinen miellyttäminen, heidän hovinarrinaan toimiminen ja edessä matelu? Jos joku yritys jättää Suomeen tulematta vain tukien vuoks
Jos olet sama kommentoija, propsit sulle keskustelutaidosta! Mukava käydä keskustelua ja pientä "debattia" kommentoijan kanssa, joka ei heti mene siilipuolustukseen ja kykenee suhtautumaan kriittisesti myös omiin näkemyksiinsä. Itse pyrin kritisoimaan sekä vasemmistoa että oikeistoa, ja ajatella aina yhteiskunnan kokonaisedun kannalta.
Vierailija kirjoitti:
Tällä hallituksellahan RAHAA ON ja velkahanat väännetään kaakkoon aina, kun on kyse äveriäästä miljonäärieliitistä. Sitten kun pitäisi puhua jo ennestään heikosti resurssoidun lastensuojelun tai vammaishuollon rahoituksesta, niin se sama raha jotenkin mystisesti katoaakin? Aika jännää, eikös??
Voisiko tästä saada esimerkkejä?
Nyt hyvinvointivaltion menoja rahoitetaan niin, että hyvätuloisin 2 % maksaa välittömistä veroista yli 20%. Lisäksi hyvätuloisin 20% maksaa välittömistä veroista 60%, joten olisiko vihdoinkin aika tunnustaa se, että osa porukasta on yliverotettu ja vasen laita katsoo, että heillä ei ole mitään velvollisuutta tehdä töitä tai maksaa veroja, mutta rikkaita pitää verottaa lisää! Koska pitää päästä festareille, mutta vuokranantaja uhkaa häädöllä, kun vuokrat on jo 3 kk rästissä.
Mitäpä sitä ammattilaisia kuuntelemaan kun tein itse ja säästin!
Suomen firmoihin sijoittaa ulkomaiset sijoittajat joille firma sitten repii osinkotulot kansalaisten kukkarosta tavalla tai toisella, mikä voisi mennä pieleen
Juu ei, pitää olla kotona ja siivota omaa kotia.