Miksi lapsellisen ja lapsettoman on niin hankalaa ystävystä keskenään?

Lapseton koettaa koko ajan nostaa itseään jalustalle ja arvostelee lapsellisten elämäntyyliä. Sitten pitäisi vielä olla varpaisillaan ja varoa puheitaan, ettei vahingossakaan mainitse mitään lapsista, eikä kerro, mitä ollaan perheenä tehty, ettei poloiselle vaan tule paha mieli.

Vierailija kirjoitti:

Lapsettoman elämä onniin tyhjää. Kenellä kiinnostaa kuunnella niitä juttuja, jotka itselle oli ajankohtaisia joskus 10-20v sitten.

Ja sinä puhut vain jatkuvasti lapsistasi ja laittelet niistä 30kpl kuvia wats appiin huh huh

Vierailija kirjoitti:

Eikä ole, mikäli lapsellisella on muitakin puheenaiheita ja kiinnostuksen kohteita kuin oma perhe.

Eikä ole, mikäli lapsettomalla on muitakin puheenaiheita ja kiinnostuksen kohteita kuin oma lapseton elämä.

Vierailija kirjoitti:

Lapsettoman elämä onniin tyhjää. Kenellä kiinnostaa kuunnella niitä juttuja, jotka itselle oli ajankohtaisia joskus 10-20v sitten.

Lisääntynyt ei keksi elämäänsä mitään muuta kuin porsimisen tai teinin elämäntyylin. 

Vierailija kirjoitti:

Lapsettoman elämä onniin tyhjää. Kenellä kiinnostaa kuunnella niitä juttuja, jotka itselle oli ajankohtaisia joskus 10-20v sitten.

Aika tylsää, jos elämänsisältösi on ollut niin ulkokohtaista. Itse ainakin puhun ystävien kanssa kirjoista, kulttuurista, filosofiasta, tieteestä. 

Minulla parhailla naisystävilläni se tilanne, että useita lapsia, pienimmät vasta tarhaiässä. Tulemme toimeen loistavasti. 

Paras aikuisiän naisystäväni koskaan oli jo menehtynyt tätini - äitiäni 3 vuotta vanhempi, lapseton, Hkiin nuorena kotiutunut koulutettu uranainen. Ne tuntien keskustelut elämästä, miehistä, parisuhteista; kaikesta. 

Kaipaan häntä usein. Hän oli todella tyylikäs, älykäs lady kaikin puolin.

Vierailija kirjoitti:

Lapseton koettaa koko ajan nostaa itseään jalustalle ja arvostelee lapsellisten elämäntyyliä. Sitten pitäisi vielä olla varpaisillaan ja varoa puheitaan, ettei vahingossakaan mainitse mitään lapsista, eikä kerro, mitä ollaan perheenä tehty, ettei poloiselle vaan tule paha mieli.

Kuulostat salaa kateelliselta ja katkeralta.

Ei ole ollut vaikeaa minusta. Eikä minulla lapsettomana ole mitään ongelmaa puhua joskus ystävien lapsista, jos muitakin puheenaiheita on eikä minua pidetä tylsänä siksi, etten vastaa lapsijuttuun omalla lapsijutullani vaan puhun jostain ihan muusta.

Perheeelliset eivät voi tehdä mitään extempore juttuja, lapset (tietenkin) ajavat kaiken ohi, ovat usein kipeinä ja hoito-apua on monen hankala järjestää. Lapsettoman jään siis usein kuin nalli kalliolle perheellisen kaverin kanssa. Harrastuksissa en tiedustele keneltäkään onko heillä lapsia, paljastuu sitten joskus. Harrastuskaverina perheellinenkin menee kun on sitoutunut useimmiten niihin harrastustapaamisiin. Ei niissä harrastuksissa kovin syvällisiä tule jaettua. Mutta ystäväksi perheellinen ei oikein sovi.

Pelko, että äityli tyrkkää lapsenhoidon kaverille tai oletus, että muuten käyttää hyväksi. Ne lapset myös tuppaa väkisin syliin ja odottavat milloin mitäkin huomiota ja materiaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsettoman elämä onniin tyhjää. Kenellä kiinnostaa kuunnella niitä juttuja, jotka itselle oli ajankohtaisia joskus 10-20v sitten.

Aika tylsää, jos elämänsisältösi on ollut niin ulkokohtaista. Itse ainakin puhun ystävien kanssa kirjoista, kulttuurista, filosofiasta, tieteestä. 

Ne, joille nämä ovat normaaleja puheenaiheita, voivat ystävystyä kenen tahansa kanssa. Ne, joiden mielestä tämä on "omasta lapsettomasta elämästä puhumista" ja pitäisi keksiä muita puheenaiheita näiden sijaan (eli heidän perheensä, ilmeisesti), eivät varmaankaan voi.

Aikataulujen yhteensovittaminen on usein vaikeaa. Perheellinen saattaa haluta leikkitreffit, jolloin tavallaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla, tapaaminen sekä lapsille että aikuisille. Paitsi että aikuisten kommunikointi jää hyvin pinnalliseksi. Muutenkin eri intressit, vaikka alun perin olisi samaa taustaa ja harrastuksia. 

Vaikeaa jos ovat naisia. 

Vierailija kirjoitti:

Perheeelliset eivät voi tehdä mitään extempore juttuja, lapset (tietenkin) ajavat kaiken ohi, ovat usein kipeinä ja hoito-apua on monen hankala järjestää. Lapsettoman jään siis usein kuin nalli kalliolle perheellisen kaverin kanssa. Harrastuksissa en tiedustele keneltäkään onko heillä lapsia, paljastuu sitten joskus. Harrastuskaverina perheellinenkin menee kun on sitoutunut useimmiten niihin harrastustapaamisiin. Ei niissä harrastuksissa kovin syvällisiä tule jaettua. Mutta ystäväksi perheellinen ei oikein sovi.

Mulla on ollut lapsettomia kavereita, joiden kanssa ei myöskään voinut tehdä mitään extemporejuttuja, koska heillä oli niin paljon muitakin ystäviä nähtävänä (ja vissiin harrastuksia ym.) ja kaikki piti sopia kalenterin kanssa. Mut ei se mua haitannut. Sovittiin sit kalenterin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Lapsettoman elämä onniin tyhjää. Kenellä kiinnostaa kuunnella niitä juttuja, jotka itselle oli ajankohtaisia joskus 10-20v sitten.

Ahdasmielinen maailmankuva sinulla. Harmi kun olet joutunut kokemaan elämäsi niin tyhjäksi. Valitettavaa että olet käyttänyt lapsia tyhjyyspelkojesi paikkaamiseksi. Se ei ole lapsen tehtävä.

Vierailija kirjoitti:

Lapsettoman elämä onniin tyhjää. Kenellä kiinnostaa kuunnella niitä juttuja, jotka itselle oli ajankohtaisia joskus 10-20v sitten.

Kannattaa kaveerata saman ikäisten kanssa eikä noin paljon nuorempien, jos tuo häiritsee

#27 ei minulta. Puhumme luontevasti lapsista, usein minä heistä ensimmäisenä kysynkin, kun olemme linjalla..

Ei minkäänlaista ongelmaa. 

Lasten lkm on asia, joka ei mlln tavalla vaikuta meidän aikuisten naisten keskinäiseen yhteisymmärrykseen.

Pidän lapsista, vaikka ei omia ole.

Vierailija kirjoitti:

Eikä ole, mikäli lapsellisella on muitakin puheenaiheita ja kiinnostuksen kohteita kuin oma perhe.

No siis miksi olisi? Perhehän on kaiken keskiössä!!

Itse en tunnista ilmiötä. Itsellä ollut lapsettomana, tuohon ikäryhmään kuuluvana, yksi äiti ystävänä jolla oli 4 lasta. Jossain kohti tiet erkanivat, mutta syyt eivät liittyneet lapsiin mitenkään, taikka minun lapsettomuuteeni. Nykyään myös ystävä, jolla lapsia, ja ei ole vaikuttanut ystävystymiseen taikka ystävyyteen. En koskaan edes kysele onko ihmisillä lapsia, kun heidät ensi kertaa tapaan, eivätkä hekään tenttaa sitä minulta, vaan asia tulee kyllä täysin luontevasti ilmi ajan kuluessa mikäli tunteminen syvenee. Ei äidit synnärillä aivoja narikkaan jätä, ja etenkin kun lapset ovat isompia, heillä vapautuu arjesta myös aikaa muuhunkin. Ihan kaikista aiheista olen voinut aina jutella myös äitien kanssa, toki niistä lapsistakin jonkin verran, mutta en ole koskaan kyllä kokenut sitä että esim.puhuisivat liikaa omista lapsistaan näissä omissa ihmissuhteissani. Taikka ylipäätään missään tilanteissa joissa naisia kohtaan, yksittäin taikka ryhmässä, ei ole ulkopuolinen olo lapsettomana.

Ehkä olet muutoin väärässä seurassa, etsit vääristä paikoista, teillä ei ole mitään mikä yhdistää?

Vierailija kirjoitti:

On kamalaa olla naisporukassa, kun yhtäkkiä kaikki alkavat ruotia lapsiaan ja jää täysin ulkopuolelle.

Ei ole mulle ongelma. Osallistun ruotimiseen tai puhun vaikka sisarusteni lapsista. Meitä on porukassa kaksi lapsetonta ja muilla lapsia. Ei ole koskaan ollut ongelma.