Onko perheessäsi tapahtunut tragediaa? Miten olet siitä selvinnyt?

Molemmat vanhemmat kuolivat yllättäen saappaat jalassa. Kyllä siitä selvisi ja elämä jatkui. 

Minusta on typerää kysellä "miten olet selvinnyt". Jos olet elossa, olet selvinnyt. Suru ei ole mikään selviämisasia. Sen kanssa vain oppii elämään. 

Vierailija kirjoitti:

Tyttären itsemurha. En ole siitä selvinnyt eikä minun tarvitsekaan selvitä. Hänen isänsä joi itsensä pari vuotta sen jälkeen hengiltä.

Olet selvinnyt, koska olet täällä kirjoittelemassa. Selviäminen on eri asia kuin surun unohtaminen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuoren aikuisen lapsen kuolema. Elämä jatkuu koska on pakko. Suru ei häviä, se vaan muuttaa muotoaan. 

Niin, sinun elämäsi jatkuu, lapsesi elämä ei jatku. Miksi sinäkin uskot että suru muuttaa muotoaan? Ei se ole oma ajatuksesi. Olet oppinut sen jossain saatanan sururyhmässä.

Kannustavaa. Kun oma lapsi kuolee, elämä muuttuu omituiseksi, on kauhua, surua, toivottomuutta. Ei välttämättä näy päälle. Useimmilta ihmisiltä ei edes empatiaa heru, kai se on niin kallista. 

Rahattomuus ja köyhyys läpi elämän,siinä tragediaa ihan tarpeeksi..

Vierailija kirjoitti:

Molemmat vanhemmat kuolivat yllättäen saappaat jalassa. Kyllä siitä selvisi ja elämä jatkui. 

Perintöä pukkasi..

Miten määrittelet tragedian? Jollekin tragediaa on esim läheisen luonnollinen kuolema, jollekin toiselle jotain järisyttävää esim läheisen murha tai itsemurha. 

Tätä ketjua lukiessani tuntuu, että minun läpikäymäni haasteet joku toinen kokisi tragedioiksi, itse koen että olen käynyt läpi normaaleja elämän haasteita, joista olen selvinnyt katsoen luottaen tulevaisuuteen ja tuntien kiitollisuutta eletystä elämästäni ja saamistani kokemuksista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämä jatkuu, miten muuten siitä voisi selvitä.

Siksi onkin turha hokea että elämä jatkuu. Se jatkuu jos on jatkuakseen.

Mitä selviäminen sitten on ellei sitä elämän jatkumista?