Mitä mieltä olisit tällaisesta tilanteesta? (uusperheasiaa)

Perheitä on monenlaisia, ei kaikkien elämä ja kokemukset enää mahdu perinteiseen muottiin. Älä sure sitä, mitä lapsesi menettää, vaan koeta nähdä, mitä sellaista hän SAA, mitä esim. teiltä vanhemmilta jäi puuttumaan.



Onnea vauvoista!

Ja meidänkin mielestä isovanhempien olisi pitänyt nyt vaan keskittyä siihen että olisivat isovanhempia, eikä alkaa itse pukata vielä lasta.



Noh, siihenkin tottui, ja oikeastaan tänä päivänä lapseni on tätinsä kanssa tosi hvyä kaveri, heistä on leikkiseuraa toisilleen, ja ei mielestäni isovanhemmuuskaan kärsinyt. Päinvastoin, isovanhemmat ovat aina myös tämän päivän lapsiperheiden asioiten ajan tasalla. Eli eivät tuputa vanhentuneita ohjeita, vaan tietävät oikeasti miten lapsia hoidetaan. Ja ovatkin hoitaneet meidänkin lasta mielellään, kun näin oma lapsi sai leikkiseuraa.

Meillä oli sellainen tilanne, että äitini tuli raskaaksi juuri lapseni syntymän aikoihin. Tiesin kyllä, että lapsi oli ollut äitini ja miehensä haaveissa jo pitkään. Tosi outoja fiiliksiä tuli mullekin. Ajattelin, että lapseltani viedään liian aikaisin se suvun nuorimman paikka, ja että lapseni sivuutetaan. (No tilanne oli siis se, että sain vahinkovauvan paskiaisen kanssa, enkä uskonut silloin, että suku arvostaa lastani tai minua äitinä...)



En todellakaan osannut olla iloinen äitini puolesta. Toisaalta en ollut iloinenkaan, kun äitini sai keskenmenon. Tilanne oli sikäli paha, koska olin muuttanut omien rankkojen vaiheitteni seurauksena äitiysloman ajaksi äitini ja isäpuoleni naapuriin. Eli heillekin oli varmaan rankkaa seurata oman lapseni kasvua. Minäkin olin jo tottunut ajatukseen ja kuvittelin jo, kuinka nuo kaksi hakkaisivat toisiaan lapiolla päähän hiekkiksellä. Ja tuntui hassulta, että minun lapseni eno tai täti olisi lastani nuorempi.



Ja koska lapsen isän suku ei ole kuvioissa, pelkäsin kyllä sitä, että lapseni ainoa mummo viedään. Ja ajattelin myös sitä, että tulisiko lasten välille hirveä kilpailuasetelma. Tai siis tuntisinko minä/kääntäsinkö äitini puheet sellaisiksi, että ajattelen minun olevan huonompi äiti, koska lapseni ei ollut suunniteltu?



Eli ihan ymmärrettävä tunnemyrsky. Minäkin oikeasti säikähdin ajatuksiani, ja ne tuntuivat noloilta, kun äitini saikin keskenmenon.

Tuntuu jotenkin niin rankalta. Juuri kun tottunnut avioeroihin ja uusiin puolisoihin, niin sopeutuminen vain jatkuu. Jos jollakin vielä kokemuksia asiasta, niin kuulen mielelläni. Ehkä näille tunteille täytyy antaa tilaa ja luottaa, että tästä ne laantuu.

Tosin meillä siinä kävi melkeinpä niin päin, että minun oli vaikea sisäistää olevani isosisko isäni uusille lapsille, koska he ovat omien lapsieni ikäisiä. Loppujen lopuksi voisin väittää, että meillä tämmöinen on ollut enemmänkin hyvä, kuin paha juttu. Aikansa tietty meni, että sisäisti kuviot, mutta kun alun hankaluuksista pääsi, niin helpotti huomattavasti :)



Onnea vauvoista!

Tosin meneviä ihmisiä ovat olleet aina, mutta ei se ainakaan vähentynyt ole. Monesti soittelevat meidän tyttöjä mukaan kun ovat omiensa kanssa jonnekin menossa.



t.6

Eihän yleensä lapsen suhde isovanhempiin oikeasti ole kiinni siitä, että ei olisi aikaa, vaan siitä, mitkä asiat kiinnostavat ja ovat tärkeitä.



Voi olla, että isäsi ei ehkä halua, että häntä kutsutaan papaksi tms., mutta suo se hänelle, että valitsee itse miksi lapsen lapsi häntä kutsuu.

sain tietää että äitin odottaa vauvaa kun tulin vauvani kanssa laitokselta kotiin. ihan samanlaisia tuntemuksia oli minulla sillon. olin jopa suuttunut. aikaa siinä meni ennen kun asian hyväksyin. ja se kesti todella kauan että tajusin että minulla on pikkuveli. oli elänyt 19 vuotta ainoana lapsena. tietyt odotukset oli millainen mun äiti olisin mun lapselle ja ne menivät kyllä pipariksi. äitini on jälkeenpäin itsekkin sitä sanonut että ei hän ole pystynyt olemaan sillainen mummi kun olisi halunut mutta lupasi parantaa tapansa kun minulle syntyy toinen lapsi:) nykyjään olen asiaan jo tottunut sekä tietenkin rakastan veljeäni koko sydämestä. mun lapsi ja mun pikkuveli ovat maailman parhaat kaverukset.

ajan kanssa pystyt itsekkin sisäistämään ja hyväksymään asian.

mut mun mielestä oli tärkeää että annoin itselleni luvan tuntea niin kun tunsin ja käsittelin niitä tunteita juttelemalla miehelleni.

että miehelläni on omien lapsiemme ikäiset sisarukset isänsä uudesta liitosta. Mielestäni se ei ole kyllä ollut pelkästään positiivista, vaikka toki on ihanaa että serkkujen puuttuessa on nämä tädit.



Kyllä papalla tietyllä tavalla on se isovanhemmuus hukassa. Kun he elävät koko ajan omaa pikkulapsiaikaansa, niin ei sitä aikaa riitä lapsenlapsille. Tosin luulen, että asia on myös luonnekysymys: papan vaimo ei ole mikään maailman herttaisin ihminen ja hänelle esim. lapsiemme hoitaminen tai yökyläily tms. olisi aivan myrkkyä, vaikka moni luulee, että lapsemme ovat paljonkin siinä perheessä leikkimässä tai yöpymässä tms. Uusi vaimo ei välitä lapsistamme ja näyttää sen myös. Tämä vaikuttaa tietysti myös papan suhteeseen lapsenlapsiinsa.



Taloudellista hyötyä tästä kyllä on: jo vakavaraiset 40+ ja 50+ ostavat lapsilleen pyörät ja sukset ja pappa haluaa aina lahjoittaa kaikki suoraan meille, ilman mitään korvausta.



Lapset ovat kyllä aina rikkaus ja aivan ihania tyyppejä, mutta ei tämä kuvio elämää mitenkään helpota. Olen silti onnellinen, että lapsillamme on kolme muuta, aivan ihanaa, oikeaa isovanhempaa!

Sain kuopukseni nelikymppisenä, ei ehkä ihan tähän liity. Tyttäreni pojan kanssa heille tuli ikäeroa seitsemän vuotta.

Aina olen jaksanut lapsenlapsia hoitaa ja hyvää pataa poikani kanssa.

Tosin nyt jo 12v ja vähän esimurkkua, ei aina tahdo laskea huoneeseensa. Jouduttu laittamaan hänen tavarat kaappiin että eivät ota. Hyllyssä esillä vain kirjoja sun muuta. Lastenlasten lelut keittiössä rotttinkikorissa.

Maanantaita vasten yöllä syntyi kuudes lapsenlapsi, tyttö. Kovasti odotan koska saan yökylään. Poikani tuntien pahoin pelkääm ettei raaski antaa ihan heti!

Eli juuri noita asoita pelkään tai pohdin. Oh no, mitä tästä tulee. :(

on se hänen mielestään ollut surullista, mutta totta puhuen tuskin hänen isänsä olisi sen kummoisempi isoisä, vaikka ei olisikaan toista perhettä tekaissut vielä eläkeiän kynnyksellä.



kaverini sitten tapaa lastensa kanssa enemmän äitipuolta ja sisarpuoliaan. onhan se vähän hassua, että omat puolisisarukset ovat samanikäisiä kuin omat lapset.

Leikkikaveri tulee omasta suvusta.

eli tapaamisia ei muutenkaan olisi kuin pari vuodessa.



heillä läsnäoleva isovanhempi on miehen puolelta.

Kyllä se on se oma jälkikasvu. Ja noissa suhteissa se papparainen on yleensä täysin sen " nuorikkonsa" pyöritettävissä. Eli parasta kun työstät jo nyt sen homman niin, että isoisään on muodolliset välit eikä sen kummempaa.

mitä SAA. No kuule, usein on niin, että ne " vanhan" liiton lapset ja lapsenlapset ei SAA näissä uusperhekuvioissa yhtään mitään. Ainoastaan menettävät. Siinä ei paljon positiivisuus auta. Mutta valtavan upeeta tietysti, että nykyään voi kaikki hyvillä mielin perustella perheitä ihan vaikka kuinka monta kertaa. Naisillekin avautunu lapsettomuushoitojen kautta mahdollisuus hommata lapsia päälle 50- vuotiaina lahjamunasoluilla. Upeeta!!!

koska yleensä ainakin toisella vanhemmalla on niin huono omatunto erosta, ettei se osaa olla enää vanhempi edellisen liiton lapsille - mutta ei kyllä uudenkaan.

Eikä enää edes jaksa paneutua. Ei jaksa näin vanhana enää kiinnostua jostain omien vanhemoien uusperhehässäköistä. On jo oma elämä, joka ystävyyssuhteineen vie aikaa. Ei enää kerta kaikkiaan jaksa koko ajan tutustua johonkin uuteen jäseneen. Meillä on tosi monta eroa ollut lähipiirissä. Ei enää uskalla kiintyä keneenkään. Kun just kun ollaan saatu kuviot toimimaan, tulee ero. SItä haluaa jo suojella itseään ja lapsiaan jatkuvilta muutoksilta.

noin se menee. valitettavasti. ja kyllä saakin tuntua oudolta, kun pappaikäiset ei kykene vanhenemaan, vaan haluaa uudelleen nuoruuden.

Itse olen se iltatähti, synnyin samoihin aikoihin kun siskopuoleni saivat lapsiaan. Meillä lapset leikkivät tosi paljon keskenään, muutamiin minulla on hyvin lämpimät välit, toisiin viileämmät.



Meillä äitini (sisarteni äitipuoli siis) on ollut se, joka on hoitanut kaikkia lapsia ja pitänyt perhettä koossa. Isääni (joka siis ainoa biologinen yhdistävä tekijä) ei ole pahemmin lapsenlapset kiinnostanut - nyt alan ymmärtää, miksi. Siskoni ovat aika ikäviä ihmisiä. Silloin kun synnyin, he olivat todella katkeria äidilleni ja yrittivät sabotoida isäni ja äitini avioliittoa. He eivät koskaan tarjoutuneet minulle lapsenvahdiksi. En ole heidän kanssaan enää väleissä, koska aikuisiällä ovat puhuneet niin paljon paskaa äidistäni. Täysin syyttä.



Toivottavasti sinusta tulee parempi sisko. Toki omassa tarinassani on uusperhedraamaa, mutta ihan turha olla kateellinen tai katkera siitä, että lapsesi jäisi ilman mummoa tai pappaa. Ennemminkin hän saa sisaren, joka tulee olemaan hänen elämässään aina.