Lue keskustelun säännöt.
Jännää että vihdoin kun oppi sanomaan vastaan, sut hylätäänkin
03.07.2025 |
Että aiemmin se kiltti kynnysmatto ei enää miellytä muita. Sitä ei kestetä vaan laitetaan mieluummin välit poikki kokonaan. Ei sinällään haittaa, pärjään mainiosti ilman heitä.
Kommentit (21)
Näin se on. Ihmiset eivät voi sietää että kynnysmatto alkaakin pitää puolensa! Ja kyllä, osa pistää välit poikki. No olen pärjännyt ilman heitä erinomaisesti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinusta ei pääse enää hyötymään, siksi seura ei kiinnosta. Tuollaiset ihmiset saavatkin jäädä elämästä pois.
En yhtään ihmettele, jos mennään luonnolisuudesta ääripäästä tekaistuun persoonallisuuden piirteen ääriipäähän.
Se on vain tervehtymistä, älä huoli.
Olet ollut kynnysmatto siksi, että pystyisit säilyttämään suhteenne. Lopulta kynnysmattous vaatii veronsa ja kynnysmatto alkaa arvostaa itseään. Mitä pahempi ihminen, sitä nopeammin hän häipyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monet puoliaan oppimaan pitävät ovat siinä käännynnäisvaiheessa liiaksikin minäminää, ei ne läheiset tajua että tuo on nyt kasvattamassa ihan tervettä selkärankaa, vaan jää mielikuva yhtäkkiä hankalaksi muuttuneesta henkilöstö.
Ja minua henkilökohtaisesti häiritsee, että ihminen yhtäkkiä muuttuu yhtään mihinkään suuntaan radikaalisti, koska tulee kuva teennäisyydestä, joko aiemmin tai nyt muutoksen myötä, ja se ei ole hyvä piirre teennäisyys.
Ei nää ees oo mitään kynnysmattoja, tavallisia itsekkäitä jotka on mielistelleet mutteivät enää halua mielistellä, koska nää ihmissuhteet on muuttuneet niille yhdentekeviksi. Jos yhtäkkiä päättää muuttua niin ei todellakaan mieti ku itseään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne toisetkin osaa pitää puolensa, kun eivät ala sinun kynnysmatoiksi.
Mä en ole minäminä. Pidän yhä edelleen huolta muista ja mulle tärkeintä on että läheiset voi hyvin. Siksi päätin oppia. Mun lapseni ovat kaikki kaikessa sekä heidän tyttöystävät jne. Muut saavat jäädä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin. On vaikea selvittää asioita tai tunteita, jos muille se ei ole tavanomaista kaverisuhteissa vaikka. Ei siis ilkeällä tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Ei nää ees oo mitään kynnysmattoja, tavallisia itsekkäitä jotka on mielistelleet mutteivät enää halua mielistellä, koska nää ihmissuhteet on muuttuneet niille yhdentekeviksi. Jos yhtäkkiä päättää muuttua niin ei todellakaan mieti ku itseään
Mitä pahaa siinä on, että miettii välillä itseäänkin, eikä aina vain mielistele muita?
Minä tiedän, että sisarukseni ovat erittäin tyytyväisiä siihen, että olen muuttunut itsekkääksi enkä enää mielistele heitä. Nyt heidän ei enää tarvitse olla kanssani missään tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen keski-ikäinen mies ja minulla on samaa ongelmaa puolessa kavereista. Toki se toinen puoli oli jo ennenkin ns. kotiin päin vetävät, mutta kehtasivat olla minua vastaan silloinkin kun yksi henkilö oli peruuttamattomasti ja vastuuttomasti vahingoittanut omaisuuttani ja kehtasin sanoa siitä pahastikin VIIMEINKIN! On se kumma! Vastuun ottaminen! Jota siis ei oteta! Ja kun joillekin ei mene kaaliin, että kun vastuuta pitää ottaa, niin sit vaan pitää. Toinen juttu on henkinen kehitys vanhetessa. Joillakin se menee vaan huonompaan suuntaan tai sit säilyy samanlaisena kuin teininä. Itse olen yrittänyt edes jonkun verran työstää itseäni, mutta tuntuu menevän hukkaan kun asioi sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät käyttää yhtään aikaa ja vaivaa henkiseen kasvuun. Se on epäkunnioittavaa, loukkaavaa ja turhauttavaa. Olenkin jo pitkään ottanut asiakseni alkaa tekemään asioita ihan itsekseni, sillä en jaksa tuhlata aikaani ihmisiin jotka ovat epämotivoituneita ja/tai henkisellä tasolla ala-arvoisia itseeni verrattuna. Mitenkään parempi en väitä olevani, mutta sen ymmärtää sit kun sen itse kokee, ei sitä voi selittää.
Vierailija kirjoitti:
En yhtään ihmettele, jos mennään luonnolisuudesta ääripäästä tekaistuun persoonallisuuden piirteen ääriipäähän.
Kun kiltti alkaa voimaantua, alkuun voi tulla ylilyöntejä. Tilanne kuitenkin tasaantuu ajan myötä. On tärkeä tajuta ettei tarvi "bondauksia" kiusaajiin, he eivät määritä muita kuin itsensä. Vaan tekee omia asioita eikä tarvi miettiä mitä muut ajattelee. Yksinoloa ei tarvi pelätä, kun tasapaino löytyy, asiat alkaa sujua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On tärkeää oppia pitämään puoliaan ja asettaa rajoja. Olisi kiva tietää, mikä tuohon tilanteeseen on johtanut. Itse vastaavassa tilanteessa olleena, voin rehellisesti sanoa, että yllättäen ihmiset näkevät asioita eri tavalla. Kaikki ei aina ole niin mustavakoista.
Vierailija kirjoitti:
👋🍀🤍
Totta turajatte, siskot ja vellut.
Ihmisen aivot ovat täysin valmiit
vasta n. 30-vuotiaana.
Persoona sensijaan alkaa
olla parhaimmillaan ja
vahvimmillaan usein vasta
40 ikävuoden kieppeillä ja
tästä eteenpäin. Hyvin moni
rypee kilttisyndroomassa
ylimiellyttäjänä jopa 50-vuotiaaksi.
Etenkin naiset.
Nimenomaan kiltteys- syndrooma. Että kuvittelee olevansa jotenkin huono ellei miellytä. Mutta tämä on mun ainutlaatuinen elämäni. Mulla on oikeus saada myös iloa ja hyvää mieltä. Olla onnellinen.
Vierailija kirjoitti:
Näin se on. Ihmiset eivät voi sietää että kynnysmatto alkaakin pitää puolensa! Ja kyllä, osa pistää välit poikki. No olen pärjännyt ilman heitä erinomaisesti!
Näinhän se. Siinä kun kynnysmattoillessa se koko lähipiiri on muodostunut ihmisistä, jotka ovat siinä vain koska saa hyödyttyä.
Niin onhan siinä yksin, kun rajansa löydettyä ei olekaan minulle enää "tarvetta". Koska ei kukaan niistä hengannut kanssani koska olisin hyvä tyyppi, vaan koska minusta sai kätevästi ilmaisen lapsen-/koiravahdin, terapeutin jne.
Mutta yksinolokin on ollut itsetuntoa kasvattavampaa. Olin häkeltynyt kun tutustuin sattumalta uuteen ihmiseen, joka ei yritä hyötyä millään tavalla, haluaa muuten vaan nähdä.
Eiköhän terapian tarkoitus (toki self helpinkin) ole muuttua. Ihminen. Muutenkin kasvaa koko ikänsä, jos on fiksu.
Lapsen tasolle jääneet kavahtavat toisen henkistä kasvua.
Itsekkäät ihmiset eivät kestä sitä, että suhteesta tehtäisiin taas-arvoinen. He etsivät uudet uhrit.
Tästä on kokemusta. Kun anna sukulaisten enää rehvastella, enkä kerro avoimesti omia asioitani, niin yhtäkkiä on tullut selkeää välien viilennystä. Mulle tämä on ihan helpostuskin. Varsinkin äitini puolelta tuli jopa ulkonäön haukumista ja liikaa puuttumista perheeni elämään.
En ole kuitenkaan ollut törkeä enkä ilkeä. Eivät hekään nyt mulle. Mutta ymmärrän, että tilanne on muuttunut.
Töissä sama juttu. Pidän kiinni rajoistani, ainakin paremmin kuin ennen. Autan ja teen yhteistyötä, pidän kuitenkin etäisen kohteliaat välit. Jännä, ettei ne enää laita samalla tavalla viestiä kun eivät pääse hyötymään minusta mm.että tekisin heidän hommia kun valittavat väsymystä tms
Kohdannut samaa muutaman kerran. Olen myös ihmetellyt miten vihamielisiä ja puolustelevia ihmisistä tulee kun kerrankin sanoo mikä oikeasti risoo ja ihan oikeilla syillä. Ihmiset ei kestä kuulla totuutta kun heidän käytöstään kritisoi, sellaiset ovat myrkyllisiä, jotka eivät yhtään kanna vastuuta siitä mitä muille aiheuttavat omalla toiminnallaan. Kuitenkin he itse suoltavat samoja asioita muille, että se teki näin ja se sano näin... mutta auta armias kun se kohdistuu heihin! Jotenkin tuntuu, että kilteistä ihmisistä ajatellaan ettei heitä mikään haittaa koska ovat hiljaa eikä mistään puhu, otetaan itsestäänselvyytenä. Ilme on näkemisen arvoinen kun heräävät siihen tosiasiaan, että myös kiltit ovat IHMISIÄ AIVOILLA JA TUNTEILLA.
Jännää? Ei vaan ihan odotettua.