Suositus, että epäterveellisten ruokien mainostaminen lapsille lopetetaan. Ei tainnut toteutua? Edelleen piirroshahmot sokerimuroissa
Nyt oli uutinen, että Hesburger poistaa lelut lasten aterioista, koska suositellaan ettei lapsille saa mainostaa epäterveellistä ruokaa. Esimerkiksi mehujen, karkkien, jäätelöiden ja sokeristen murojen mainostamiseen ei pitäisi käyttää lapsiin vetoavia mainoksia, piirroshahmoja ja rallatuksia.
Eihän se suositus kuitenkaan johtanut juuri mihinkään muutoksiin? Edelleen kaupan kaikkein sokerisimmissa jogurteissa ja vanukkaissa on lapsille houkuttelevat hahmot ja sokeristen murojen paketeissa on apinoita ja pupuja ja tiikereitä.
Vähemmän sokeristen tuotteiden paketit on neutraaleita.
Oletko huomannut kauppojen ja ruokayritysten muuttaneen toimintaansa? Lasten lihavuus on todella yleistä ja joka puolella houkutellaan sokeriakin vaihtoehtoihin
Kommentit (2)
Lidl oli vaihtanut jonkun mehupakkauksen niin että ei ole piirroshahmoja enää.
En oo huomannu mutta pakko myöntää että mulla ainakin tulisi huono omatunto syöttää omalle lapselle ruokaa mitä mä en söis mistää hinnasta itse. Toki aina pitää muistaa et lapsi on lapsi, ei se karkki sillo tällö ketää vahingoita. Noi murot vois kyl vaihtaa johonki terveellisempää vaihtoehtoon aamuisin.