Helsingin päivöhoitokaaos
Eilen oli HS juttua siitä, miten päivähoidossa on kesällä liikaa lapsia.
https://www.hs.fi/helsinki/art-2000011324842.html
Tänään aamulla lasta vastaanottava varhaiskasvattaja ilmoitti, että vanhempien tulisi kesän aikana mahdollisuuksien mukaan itse huolehtia lastensa hoidosta, koska tilat eivät riitä lapsimäärälle. Tavoitteena on, että ns. tavislasten vanhemmat pyrkisivät töiden järjestelyillä tai isovanhempien avulla vastaamaan päiväkodin 6 vko kesäsulun aikana lapsensa hoidosta, vaikka mitään maksualennusta ei anneta. Joten miten on, voidaanko sopia, että meidän lapsi ei tule ensi viikosta eteenpäin hoitoon ja saadaan järkeistettyä lasten kesäaika myös päiväkodissa.
Olen tavallinen työssäkäyvä aikuinen, samoin on mieheni. MInä aloitin työt maaliskuussa, tänä kesänä ei lomaa siis ole. Miehen loma on kahdessa jaksossa, ensimmäinen jakso oli ennen juhannusta ja toinen on elokuun puolivälissä. Lapsemme ei ole mukavuushoidossa, hän tarvitsee varhaiskasvatuspaikan vanhempien työn takia.
Ihanko oikeasti Helsinki edellyttää, että työssäkäyvät vanhemmat hoitavat itse lapsensa, koska "työssäkäyvällä on lomansa ja aina voi ottaa palkatonta vapaata, kun lapsen etu on kyseessä". Minä luulin päivähoitopaikkaa haettaessa, että kaupunki vastaa omasta osuudestaan varhaiskasvatuksen järjestämisessä, mutta olin väärässä.
Kommentit (7)
Katherine.Rosemary kirjoitti:
Missä ne mummot ja vaarit ovat jotka auttaisivat lasten hoidossa?
suomessa voi hankkia AU pairin
Maksaa kaupungille päivähoitopaikasta 300 e/kk saamatta palvelua ja sitten aupairille asunto, auto jne. käyttöön käyttörahan lisäksi.
Katherine.Rosemary kirjoitti:
Missä ne mummot ja vaarit ovat jotka auttaisivat lasten hoidossa?
suomessa voi hankkia AU pairin
Ei kaikilla sellaisia ole. Meillä ainoa elossaoleva on seniili pappa 600 kilsan päässä. Hyvä että selviää itse arjestaan.
Kuudeksi viikoksi?
Ihan sekaisin on kyllä ollut se aamun hoitsu. Kesän hoidontarve selvitetään jo keväällä eikä sitä yksi aamuvuorolainen voi alkaa määräilemään. Ilmoita tuosta esihenkilölle.
Jännä, että ylibuukkaavat kesän noin pahasti, vaikka koko kevään päiväkodit toitottavat ilmoittamaan hoitoaikavaraukset, ja että niiden perusteella tehdään kesän työlistat.
Vierailija kirjoitti:
Ihan sekaisin on kyllä ollut se aamun hoitsu. Kesän hoidontarve selvitetään jo keväällä eikä sitä yksi aamuvuorolainen voi alkaa määräilemään. Ilmoita tuosta esihenkilölle.
Ihan on sovitulla agendalla liikkeellä.
Vanhemmat ilmoitti keväällä hoitotarpeen, se tiedotettiin eteenpäin ja nyt on yllätyksenä se, että lapset tulevat hoitoon (kuten ilmoitettu). Kun siellä luultiin, että osa muuten vain varailee paikkoja, niin nyt on 20 lapsen ryhmässä 30 lasta. Päivähoidon johtohenkilöt levttelevät käsiään ja sanovat, että laskennallisesti kaikki OK, mutta osa vanhemmista ei tänään tiedä, mikä päiväkoti huomenna suostuu lapsen ottamaan vastaan. Lapsille tiedossa 6 vko painajaista.
Missä ne mummot ja vaarit ovat jotka auttaisivat lasten hoidossa?
suomessa voi hankkia AU pairin
The only fears we have to fear is these fears itself.