Mies aiheuttaa huonon ilmapiirin

Jotkut ihmiset, sukupuoleen katsomatta, ovat sellaisia. Ei  heitä pysty muuttamaan, pitää vaan hyväksyä ja katsoa läpi sormien jos haluaa yhdessä jatkaa.

Ymmärrän miestä 110-prosenttisesti. Hermot ei todellakaan kestä lapsia enkä viitsi enää teeskennellä. Olen varmaan alkanut jo herättää huomiota kaupoissa rehellisellä käytöksellä.

Miten teillä on voinut olla hyvä fiilis miehen poissaollessa jos lapset on saaneet P erseillä miten vaan?

Mitä ilmeisimmin. 

On nopeasti hermonsa menettäviä ihmisiä ja on pitkäpiimäisiä ihmisiä, minä olen niitä herkästi syttyviä ja kun sen itse tiedostaa, oppii välttämään tiettyjä juttuja ja välttelemään tietynlaisia ihmisiä, mutta lapsiin kohdistuva hermojen menetys kertoisisi ehkä siitä, että tuliko lapset hänelle yllätyksenä tai vasten tahtoaan, lapsia pitää ymmärtää tiettyyn rajaan saakka, ei niille hermoilu auta vaan oheistus ja ohjaaminen. Itseltäni palaa pinna lähinnä muiden aikuisten kanssa tai helvetin toimimattomien työ- tai arkiasioiden kanssa ja silloin minun seurassa EI OLE MUKAVAA.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän miestä 110-prosenttisesti. Hermot ei todellakaan kestä lapsia enkä viitsi enää teeskennellä. Olen varmaan alkanut jo herättää huomiota kaupoissa rehellisellä käytöksellä.

Miten teillä on voinut olla hyvä fiilis miehen poissaollessa jos lapset on saaneet P erseillä miten vaan?

Jos ei kestä hermot lapsia niin on ehkä jotain vialla, jos kuitenkin on lapsia halunnut.

Kyllä ne minunkin hermoon käyvät, mutta jotenkin se oma suhtautuminen tilanteissa vaikuttaa myös aika tavalla.

Lapset nukahtaa kanssani, koska olen rauhallinen ja kiltti tilanteissa sekä LÄSNÄ.

Mies sen sijaan hermostunut ja saattaa puhua jotain puhelua samalla ja jankuttaa että nyt nukkukaa. 

Myös minun aviomieheni raskas ihminen.

Voimia.Muuttuu vain hankalammaksi ihmiseksi,kun ikää tulee.

Olen kasvanut tuollaisen faijan kanssa lupaan ettei se ole lapsille kivaa ; henkistä väkivaltaa pilaa kaiken,

Itsellä tulee ensimmäisenä mieleen, että omat lapset on aktivoineet jotain muistoja ja fiiliksiä miehen omasta lapsuudesta. Sitten toimii niillä samoilla tavoilla, joita on omilta vanhemmiltaan kokenut lapsena. Ei välttämättä edes muista niitä kokemuksia ja tilanteita, mutta jonnekin syvälle ovat vaikuttaneet ja koodautuneet. Myös työstressi varmasti tekee herkkoheimoiseksi, tai ylipäätänsä elämän kuormittavuus, tunne että ei ehdi palautus ja ei saa koskaan olla rauhassa.

Onko nämä syyt kuitenkaan oikeutuksia käytöksellä? Ei tietenkään. Yritä puhua rauhallisesti ja syyllistämättä. Tajuaa toivottavasti. Jos mikään ei vaikuta muuttuvan, voi ehkä yrittää vielä herättävämpää lähestymistapaa, että niissä tilanteissa aina pointtaa sen negatiivisen energian ja käytöksen miehen puolelta. Toivottavasti saatte tilanteen paremmalle tolalle, ei varmasti tee hyvää lapsille tuo.

Tuollaista on se, kun yritetään pitää kuria kasvattamisen sijasta. Jos toinen vanhempi ulkoistaa itsensä joksikin itse itsensä ylentämäksi auktoriteetiksi ilman, että huolehtii kasvattajan ja huolehtijan vastuun, hän ei ole oikeasti mikään auktoriteetti, vaan itsensä perheestään vieraannuttava ilonpilaaja.

Kuulostaa minun entiseltä puolisolta. Nimenomaan sana, raskas, kuvaa häntä täydellisesti. Yli 20 vuotta jaksoin, mutta sitten tuli seinä vastaan. Ja tosiaan voin sanoa, että iän myötä menee vain pahempaan, ei helpota. Nyt, kun asun omillani, voin taas hengittää vapaammin ja kotona on kivaa ja rauhallista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän miestä 110-prosenttisesti. Hermot ei todellakaan kestä lapsia enkä viitsi enää teeskennellä. Olen varmaan alkanut jo herättää huomiota kaupoissa rehellisellä käytöksellä.

Miten teillä on voinut olla hyvä fiilis miehen poissaollessa jos lapset on saaneet P erseillä miten vaan?

Jos ei kestä hermot lapsia niin on ehkä jotain vialla, jos kuitenkin on lapsia halunnut.

Kyllä ne minunkin hermoon käyvät, mutta jotenkin se oma suhtautuminen tilanteissa vaikuttaa myös aika tavalla.

Lapset nukahtaa kanssani, koska olen rauhallinen ja kiltti tilanteissa sekä LÄSNÄ.

Mies sen sijaan hermostunut ja saattaa puhua jotain puhelua samalla ja jankuttaa että nyt nukkukaa. 

Minun mieheni puolestaan huusi kaksivuotiaalle "NUKKUMAAN SIITÄ!" Näinhän ne pikkulapset laitetaan nukkumaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän miestä 110-prosenttisesti. Hermot ei todellakaan kestä lapsia enkä viitsi enää teeskennellä. Olen varmaan alkanut jo herättää huomiota kaupoissa rehellisellä käytöksellä.

Miten teillä on voinut olla hyvä fiilis miehen poissaollessa jos lapset on saaneet P erseillä miten vaan?

Jos ei kestä hermot lapsia niin on ehkä jotain vialla, jos kuitenkin on lapsia halunnut.

Kyllä ne minunkin hermoon käyvät, mutta jotenkin se oma suhtautuminen tilanteissa vaikuttaa myös aika tavalla.

Lapset nukahtaa kanssani, koska olen rauhallinen ja kiltti tilanteissa sekä LÄSNÄ.

Mies sen sijaan hermostunut ja saattaa puhua jotain puhelua samalla ja jankuttaa että nyt nukkukaa. 

Minun mieheni puolestaan huusi kaksivuotiaalle "NUKKUMAAN SIITÄ!" Näinhän ne pikkulapset laitetaa

Tää. En ymmärrä ollenkaan. Mietin myös usein miten itsekkäitä miehet on. Se puhelimeen tuijottelu niin tärkeää että omat lapset koetaan riesana jos vähän pitäisi tehdä jotain ja olla läsnä. 

Tosi hankala tilanne varsinkin jos miehellä ei ole halua muutokseen esim pari- tai yksilöterapian kautta. Lapsille on tosi raskasta elää munankuorivanhemman kanssa ja siitä aiheutuu lapsille loppuelämän mittaisia vammoja. Onneksi ap kuulostaa sentään tekstin perusteella tolkun vanhemmalta joka toivottavasti pystyy suojelemaan ja auttamaan lapsia. Jos AP aiot jäädä tuohon suojele kykyäsi autyötaa lapsia, mene vaikka itse terapiaan vaikka et sitä tarvisikaan, että saat tukea ja toisen järkevän aikuisen pitämään pään pinnalla.

Mies on aikuinen ihminen ja vastuussa omasta käytöksestään ja tunnesäätelystään. Kukaan muu ei voi eikä kenenkään tarvitse tehdä tunnetyötä hänen puolestaan.

That said. Ihminen ei ole vihainen koska se on kivaa, vaan koska kokee itsensä jotenkin uhatuksi. Ei tule kuulluksi, kokee riittämättömyyttä, pelkää häpeää tai epäonnistumista, kokee tulevansa epäoikeudenmukausesti kohdelluksi. Valitettavasti mun kokemus on että miehet on varsin nihkeitä katsomaan peiliin ja miettimään mikä tunne minussa saa minut reagoimaan näin - mieluummin miettivät mikä vika muissa. Epävakaita ihmisiä toki löytyy ihan molemmista sukupuolista, mutta miehille se muutostyöhön ryhtyminen tuntuu vielä keskimääräistäkin hankalammalta.

Jos mies jatkaa lasten elämässä, sanoita ilmiötä lapsille, moittimatta miestä. Iskä hermostui, en ole varma mistä, mutta se ei ole sinun syytä. Iskälle käy välillä niin että se suutahtaa nopeasti. Ei haukuksi, ei puolustukseksi, vaan ihan vain antaaksesi lapsille sanoja ja luvan puhua siitä epämääräisestä kireydestä joka noissa tilanteissa vyöryy yli, koska puhumatta se on varsin vahingollista ja kasvattaa ahdistuneita lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän miestä 110-prosenttisesti. Hermot ei todellakaan kestä lapsia enkä viitsi enää teeskennellä. Olen varmaan alkanut jo herättää huomiota kaupoissa rehellisellä käytöksellä.

Miten teillä on voinut olla hyvä fiilis miehen poissaollessa jos lapset on saaneet P erseillä miten vaan?

Ihmiset joilla vika on omassa hermorakenteessa, eivät kestä lasten täysin normaaleja ääniä tai kehitysvaiheita ja sekoavat milloin mistäkin, pahimmillaan raivokohtaukseen asti. Omat vanhempani ovat tällaisia ja jos minulla olisi lapsia niin pelkäisin että olisin itsekin, koska pitää tehdä niin paljon töitä itsensä kanssa että kestää edes koiraa ja miestä. :(

Lasten ei tarvitse siis hermoheikon läsnäollessa tehdä mitään perseilyä. Oma isäni on karjunut pää kirkkaanpunaisena mm. koska olin tehnyt läksyjä ja pyyhin kuminmuruset pöydälle..

Voih miten kuulostaa tutulta. Voimia ap! Mun aviomies ja lasten isä oli samanlainen, aina huonolla tuulella. vaikka meillä muilla oli ihan mukavaa niin se yksi hapannaama onnistui kyllä pilaamaan muiden ilon. Jos mentiin rannalle: ärsyttää,  on hiekkaa ja ihmisiä joka paikassa ja kuuma. Ei ollut kiva mennä edes puistoon lasten kanssa: parempi ois olla kotona.  Lasten kahluu altaan täyttäminen: onko sekin nyt pakko tänä vuonna laittaa? Jos mentiin sukulaisille: onko sinnekin pakko lähtee ajamaan?  Ihan sama mistä oli kyse, kaikki oli aina tylsää ja kamalaa. Sitten tiuskitaan lapsille, komennetaan ihan turhista asioista ja haudataan naama puhelimeen.  Musiikki oli ärsyttävää ja samoin lasten kaverit ja matkat kirjastoon ja kaikki. Onneksi erottiin ja nyt puuhataan lasten kanssa kaikkea iloisesti, ja kaikilla on hyvä mieli kylpyläreissulla. 

Ap:n tilanne on kieltämättä ikävä, mutta toivoton se ei ole. Vielä voi käydä ihan hyvin, toisaalta voi käydä huonosti ja joskus voi käydä ihan päinvastoinkin. Rohkaisevana esimerkkinä tulee mieleen tapaus, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.

Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.

Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten lisäksi. Keitto oli ihan kelvollista, varsinkin silloiset sodanjälkeiset olosuhteet huomioon ottaen.

Siinä talon liepeillä liikkui paljon kulkukissoja ja kerran se nainen lipsautti, että niitä hän loukuilla pyydysti ja niistä hän ne keittonsa keitti. Mummo sanoi, että ei se keitto sinänsä siitä huonommaksi muuttunut, mutta kyllä hän alkoi vähän vältellä sitä paikkaa, kun tiesi, mistä liha niihin keittoihin tulee.

Se liitto oli alkanut uskottomuudesta (mummo tosin käytti siitä rumempaa sanaa), mutta alkoholia se pariskunta ei käyttänyt pisaraakaan. Eikä käyttänyt mummokaan ja mistä hän olisi sitä voinut saadakaan, kun oli vasta lapsi.

Kaikenlaista voi siis sattua ja joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa, kuten mummo aina opetti.