Syy siihen, ettei Stubbit osallistu Prideen?
Tätä suojelua hehkutettiin kovasti lehdistössä.
Mitään päällekkäistä aikatauluongelmaa ei ilmoitettu?
Ministereitä näkyy marssilla useampia, eli tuskin on mitään suurempaa turvallisuusuhkaa?
Eikös se pressan homma ole vähän niiku 24/7.
Ja jos otetaan kantaa suojelemalla, niin olisiko osallistuminenkin ihan paikallaan?
Vai mietittiinkö jo tässäkin oranssin miehen reaktioita?
Menee vähän överiksi nuoleskelu, jos näin on.
Kommentit (49)
YK:n jäsenvaltioita on 193. Näistä neljän maan istuvat presidentit ovat osallistuneet joko puhumalla tai marssimalla kulkueessa. Se on aika vähän, Stubbin osallistumatta jättäminen ei ole mitenkään poikkeuksellista.
Joku sanoi hyvin, että nämä Pride-tyypit osaavat kyllä hyvin pitää meteliä ja puolustaa omaa asiansa. On olemassa rymhiä, esim. hyväksikäytetyt lapset, jotka ovat enemmän tuen tarpeessa. Tässä tapauksessa vallitsevassa maailmantilanteessa presidetillä saattaa olla muita kiireitä.
Näinä aikoina on huomattavasti mukavampaa, että meillä on presidentti joka marssii Kirkkojärven marssin, kuin Pride-marssin. Voi olla Stubbilla vielä toipumista Kirkkiksestä.
Juu, kaikkein pitää saada olla omia itsejään, yhdenvertaisuutta juhlitaan jne. Paitsi jos ei osallistu Pride-kulkueeseen, niin sitten ei saakaan olla oma itsensä. Eli yhdenvertainen ja oma itsensä voi olla vihervasemmiston määräämällä tavalla, aikana ja paikassa osoittamalla normiriemua, jonka taso määritellään vihervasemmiston toimesta. Jos ei ole riittävän riehakas ja tarpeeksi värikäs kyltti, niin byhyyhyy itkupotkuraivari.
Vierailija kirjoitti:
Turvallisuuskysymys. Tälläkin palstalla pyörii niin paljon häiriintyneitä ihmisiä.
AV-mammat isokin turvallisuusuhka?
Vierailija kirjoitti:
Turvallisuuskysymys. Tälläkin palstalla pyörii niin paljon häiriintyneitä ihmisiä.
Puhutaan Pridestä jossa on vain häiriintyneitä 😂😂
Vierailija kirjoitti:
Näinä aikoina on huomattavasti mukavampaa, että meillä on presidentti joka marssii Kirkkojärven marssin, kuin Pride-marssin. Voi olla Stubbilla vielä toipumista Kirkkiksestä.
Vaikka jalassa oli Hokat eikä firman mäiskärit.
Sellaiseksi maailma mennyt .Sekopää Usan johtajana.
Hyvä Stubb, toimii suojelijana mutta ei halua profiloitua tuon porukan kanssa sekoilijaksi sen enempää. Miksi hänen pitäisi marssia noiden vihervassareiden kanssa, jotka tuomitsevat kaikki jotain eivöt suostu heidän leikkeihinsä mukaan. Ei kiitos.
Jos stubbendaali olisi osallistunut ja vaikkapa pukeutunut naiseksi:
1:osa ihmisistä: mitä helv.
2. osa ihmisistä:rohkea teko
3. osa ihmisistä: ei ole oikea t-ransu, pilkkaa oikeita t-ransuja
Joka vaihtoehdossa älämölön määrä waltava ja pikäaikainen
Heinäluoma tuli vihdoin kaapista ja lähti Unkariin marssimaan kun ei täällä kehtaa.
Vierailija kirjoitti:
Tuota noin. Presidentti(pari) toimii suojelijana kuka tietää missä kaikessa. Ainakin esim. Cantores Minores-poikakuoron ja matkojensa, sekä Kauneimmat joululaulut-suojelijana.
Ei tarkoita, että ovat joka ikisessä konsertissa ja tilaisuudessa paikalla henkilökohtaisesti.
Nyt niitä valoja päälle. Vaikka homottaminen kivaa onkin, niin ihmisillä on myös muuta elämää!
Cantores Minores kuoro on arvokas vanha kuoro, tyylikäs ja kantaa vahvaa kulttuurihistoriallista perintöä, on suojelemisen arvoinen. Hienoa, että Stubb on suojelijana. Tuo politisoitunut feiikkisirkus on ihan pimeää, kukaan tuntemani homoseksuaali ei halua sen kanssa tekemisissä, somet aivan hiljaa asiasta heillä kaikilla. Ovat sivistyneitä ihmisiä.
Pelkästään Iän takia Trump ja Putin poistuu keskuudestamme lähivuosina.
Vierailija kirjoitti:
Alex pelkäsi, että Trump näkisi sen kuvan tuossa yhteydessä. Olisi ollut pirun noloa ja saanut kuulla siitä joka kerta, kun golffaa oranssiukon kaa.
No problem. Alex laittaa vain Y.M.C.A:n soittoääneksi ja sanoo Petterille, että soitat, niin Trump tanssii innolla mukana.
-winner-
Alkaa jo oksettaa koko Pride. Hirveää pakkosyöttöä, jo presidentinkin pitäisi osallistua. Mikään ei riitä, tuntuu, että Pridea vetävillä muumit on täysin hävinneet laaksosta.
Ihana sateenkaarikin pilattu tolla ylenpalttisella öyhötyksellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen tätäkin kohua.
Stubb on ensimmäinen istuva presidentti joka toimii tapahtuman suojelijana. Nyt sekään ei vihervassareille kuitenkaan riittänyt, olisi pitänyt vielä osallistua kulkueeseenkin, vaikka sitä ei kukaan edeltäväkään presidentti ole tehnyt.
Nämä wokettajat eivät ole tyytyväisiä mihinkään, heidän huomioimisensa ja heidän miellyttämisyrityksensä ovat loputon suo, jotaa ei kannata lähteä tarpomaan.
Mikäli Stubb olisi osallistunut olisi alkanut valitus miksei pukeutunut nahkaan. Jos olisi pukeutunut nahkaan olisi alkanut valitus miksei suudellut kulkueessa olevaa miestä.
Olisin toivonut että olisi pukeutunut siihen kumipukuun joka jättää perseen paljaaksi
Samaan, jota on käyttänyt kilpaillessaan?
Vierailija kirjoitti:
Pelkästään Iän takia Trump ja Putin poistuu keskuudestamme lähivuosina.
Älä.
Hs 28.6.2025:
"Stubb on ensimmäinen istuva presidentti, joka toimii tapahtuman suojelijana. Stubb ja Innes-Stubb kertoivat aiemmin Helsinki Priden tiedotteessa, että tapahtuman suojelijoina he seisovat syrjintää ja kaikkea häirintää vastaan.
Lauantaina Presidentinlinnalla ja presidentin kesävirka-asunnolla Kultarannassa salkoon on nostettu Pride-lippu.
Politiikan tutkija Johanna Vuorelma Helsingin yliopistosta katsoo, että Stubb on toiminut jo nyt asiassa poikkeuksellisen aktiivisesti. Henkilökohtaisesti Stubb on puhunut seksuaalivähemmistöjen oikeuksista vuosikausia."
Onneksi ei mennyt. Olisi tarvittu liuta turvamiehiä. Olisi ollut täysin turhaa.