Mitä tapahtui Martina Aitolehden kesähäille? On Me Naisten parihaastattelussa nyt äitinsä, ei miehensä kanssa
Samat teemat kiertää kehää, puhutaan läpi Martinan lapsuutta, miten Martina kasvoi täysin ilman isää, ja sisar menehtyi traagisesti vuosia sitten päihteisiin liittyneessä henkirikoksessa. Nämä samat jutunaiheet ovat Martinan kertomana olleet naistenlehdissä lukuisia, lukuisia kertoja jo aiemmin vuosien varrella. Väistämättä tulee mieleen, kuinka monta kertaa voit myydä lehdille tapahtuneen asian elämästäsi?
Ja mitä tapahtui kesähäille ja missä on Martinan mies? Taannoin Martina oli pariskuntahaastattelussa Me Naisten kannessa yhdessä sittemmin raiskauksesta tuomitun Hannu Pikkaraisen kanssa. Yhdessä poseerattiin pariskuntana ja suunniteltiin tulevaisuutta. Vähän outoa, että nyt tänä kesänä Martinan pitäisi olla kävelemässä alttarille tämän aussimiehen kanssa jonka kanssa vihdoin on se oikea, terve, hyvä parisuhde, mutta Martina antaa parihaastattelun Me Naisille äitinsä kanssa eikä miehensä kanssa.
Kommentit (2344)
Kylläpä nyt yritetään ojentaa ja moralisoida keskustelijoita ja spämmiä ketjua poistoon.
Lienee turvallista olettaa, että Martinan viimeisinkin suhdeviritelmä on kariutunut ja kesähäät peruttu tänä(kin) kesänä?
Vierailija kirjoitti:
Mitä seuraa, jos haukkuja ei hakeudu hoitoon?
Jos ihminen toistuvasti purkaa pahaa oloaan muita haukkumalla, mutta ei koskaan pysähdy tutkimaan miksi, seuraamukset eivät rajoitu pelkkään nettiin. Tapa ajatella ja reagoida alkaa hiipiä kaikkialle: ihmissuhteisiin, työelämään, omaan minäkuvaan. Tässä muutamia asioita, joita voi alkaa tapahtua:
1. 🧨
Kyynisyys kovettuu pysyväksi
Kun halveksunnasta tulee tapa, ihminen alkaa nähdä koko maailman vääristyneenä. Kaikki ovat tyhmiä, feikkejä, pinnallisia. Lopulta mikään ei tunnu miltään paitsi oma ärtymys. Se eristää muista ja syö empatiakyvyn.
2. 🕳
Omasta pahasta olosta tulee näkymätön loukku
Haukkuja saattaa ajatella, että viha on voimaa. Mutta usei
Heipä hei, Marttiinan äiti! Tyttäresi on roisto.
Eiköhän se Seiska päivystä Helsinki-Vantaalla 😂
Vierailija kirjoitti:
On totta, että julkisuuden henkilöt altistuvat arvioinnille mutta jatkuva pilkallinen moralisointi ei ole rakentavaa keskustelua, vaan itsetarkoituksellista halveksuntaa, joka naamioidaan oikeutetuksi kritiikiksi. Se, että ihminen tuo elämäänsä esiin mediassa, ei oikeuta toisia asettumaan ylimieliseen tuomarin asemaan ja ruotimaan hänen elämäänsä ikään kuin ihmisarvo olisi ansaittava moitteettomalla käytöksellä.
Argumentti hän on itse valinnut julkisuuden on retorinen harhautus, jolla pyritään sivuuttamaan oma vastuu sanavalinnoista ja sävystä. Se ei oikeuta henkilökohtaiseen ivaamiseen, ylemmyydentuntoiseen sävyyn tai vähättelevään kielenkäyttöön. Julkisuus ei ole vapautuslupa inhimillisen kunnioituksen normeista.
Se, että hyvinvointivalmentaja on epäonnistunut ihmissuhteissaan tai tekee virheitä, ei automaattisesti mitätöi hänen asiantuntemustaan. Päinvastoin: kokemuksellisuus on usein eet
Mistä sä tiedät, ketkä täällä kirjoittelee? Moni saattaa olla Martinan tekemien rikosten uhri. Kyllä silloin on täysi oikeus kertoa, mitä on tapahtunut ja varottaa muita, millainen paska rikoksentekijä on. Tuon kunniaa ei voi loukata, kun sitä ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Mitä seuraa, jos haukkuja ei hakeudu hoitoon?
Jos ihminen toistuvasti purkaa pahaa oloaan muita haukkumalla, mutta ei koskaan pysähdy tutkimaan miksi, seuraamukset eivät rajoitu pelkkään nettiin. Tapa ajatella ja reagoida alkaa hiipiä kaikkialle: ihmissuhteisiin, työelämään, omaan minäkuvaan. Tässä muutamia asioita, joita voi alkaa tapahtua:
1. 🧨
Kyynisyys kovettuu pysyväksi
Kun halveksunnasta tulee tapa, ihminen alkaa nähdä koko maailman vääristyneenä. Kaikki ovat tyhmiä, feikkejä, pinnallisia. Lopulta mikään ei tunnu miltään paitsi oma ärtymys. Se eristää muista ja syö empatiakyvyn.
2. 🕳
Omasta pahasta olosta tulee näkymätön loukku
Haukkuja saattaa ajatella, että viha on voimaa. Mutta usei
Paha olo katoaa, kun sen vaan päästää ulos. Ja kerrankin on oiva tilaisuus päästää se ulos syyllisen kohdalla!
Vierailija kirjoitti:
On totta, että julkisuuden henkilöt altistuvat arvioinnille mutta jatkuva pilkallinen moralisointi ei ole rakentavaa keskustelua, vaan itsetarkoituksellista halveksuntaa, joka naamioidaan oikeutetuksi kritiikiksi. Se, että ihminen tuo elämäänsä esiin mediassa, ei oikeuta toisia asettumaan ylimieliseen tuomarin asemaan ja ruotimaan hänen elämäänsä ikään kuin ihmisarvo olisi ansaittava moitteettomalla käytöksellä.
Argumentti hän on itse valinnut julkisuuden on retorinen harhautus, jolla pyritään sivuuttamaan oma vastuu sanavalinnoista ja sävystä. Se ei oikeuta henkilökohtaiseen ivaamiseen, ylemmyydentuntoiseen sävyyn tai vähättelevään kielenkäyttöön. Julkisuus ei ole vapautuslupa inhimillisen kunnioituksen normeista.
Se, että hyvinvointivalmentaja on epäonnistunut ihmissuhteissaan tai tekee virheitä, ei automaattisesti mitätöi hänen asiantuntemustaan. Päinvastoin: kokemuksellisuus on usein eet
Julkkiksilla on nimenomaan matalampi kunniansuoja. Eivät voi väittää oikeudessa kunnianloukkaukseksi mitään julkisuudessa tekemiään pöljyyksiä. Sori siitä, mutta näin se menee. Ja mee kotios itkemään.
Vierailija kirjoitti:
Voimia Marulle. Ja jaxut.
Toivoo Äiree
🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡🤡
Vierailija kirjoitti:
On totta, että julkisuuden henkilöt altistuvat arvioinnille mutta jatkuva pilkallinen moralisointi ei ole rakentavaa keskustelua, vaan itsetarkoituksellista halveksuntaa, joka naamioidaan oikeutetuksi kritiikiksi. Se, että ihminen tuo elämäänsä esiin mediassa, ei oikeuta toisia asettumaan ylimieliseen tuomarin asemaan ja ruotimaan hänen elämäänsä ikään kuin ihmisarvo olisi ansaittava moitteettomalla käytöksellä.
Argumentti hän on itse valinnut julkisuuden on retorinen harhautus, jolla pyritään sivuuttamaan oma vastuu sanavalinnoista ja sävystä. Se ei oikeuta henkilökohtaiseen ivaamiseen, ylemmyydentuntoiseen sävyyn tai vähättelevään kielenkäyttöön. Julkisuus ei ole vapautuslupa inhimillisen kunnioituksen normeista.
Se, että hyvinvointivalmentaja on epäonnistunut ihmissuhteissaan tai tekee virheitä, ei automaattisesti mitätöi hänen asiantuntemustaan. Päinvastoin: kokemuksellisuus on usein eet
Sitä niität, mitä kylvät.

"Kirjoitusvirheiden pilkkaaminen ei ole kritiikkiä vaan elitististä besserwisseröintiä, joka paljastaa tarpeen kontrolloida toista mitättömillä yksityiskohdilla. Mikä tällaisen huomauttelun funktio lopulta on? Rakentaako se mitään, vai vahvistaako se vain kommentoijan omaa oletettua ylemmyyttä?"
Täällä kommentoitiin sitä, että minkä kuvan yksityisyrittäjä antaa itsestään, jos kirjoitustaito on aikuisella ihmisellä heikkoa tai olematonta. Eikä puhuta vain yksittäisistä kirjoitusvirheistä. Vaan mokelluksesta, josta ei saa vissiin tolkkua kuin toinen mokeltaja, Esko Eerikäinen, joka ei taas osaa puheammattilaisena puhua, vaan nielee osan kirjaimista. Siksi ärsyynnyn hänen tekemistään mainoksista, kun niitä ei voi aina välttää, vaikka hänen radionsa ja podcastinsa skippaankin ihan tietoisesti.

Marttiviinaa on mahdotonta kunnioittaa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmisen, joka jatkuvasti haukkuu muita netissä, kannattaa hakeutua hoitoon?
Toistuva tarve pilkata, vähätellä tai halveksua muita ei ole vain vahva mielipide se on usein oire jostain syvemmästä. Se voi kertoa pahasta olosta, jota ei ole osattu tai uskallettu käsitellä. Haukkuminen tarjoaa hetkellistä helpotusta, mutta se on kuin naarmuja ihossa: se ei hoida kipua, se siirtää sen vain toiseen paikkaan.
1.
Se kertoo tunnetaakan purkautumisesta väärään suuntaan
Ihminen, joka on kokenut mitätöintiä, hylkäämistä, arvottomuutta tai kontrollin puutetta, voi alkaa purkaa sitä ulospäin muita satuttamalla.
Tämä ei tee ihmisestä pahaa vaan haavoittunutta.
Terapia auttaa purkamaan sen, mitä sanat yrittävät suojata.
2.
Kroonine
No menköön sit ketjun päähenkilöt sinne terapiaan! Kuka estää?
Vierailija kirjoitti:
On totta, että julkisuuden henkilöt altistuvat arvioinnille mutta jatkuva pilkallinen moralisointi ei ole rakentavaa keskustelua, vaan itsetarkoituksellista halveksuntaa, joka naamioidaan oikeutetuksi kritiikiksi. Se, että ihminen tuo elämäänsä esiin mediassa, ei oikeuta toisia asettumaan ylimieliseen tuomarin asemaan ja ruotimaan hänen elämäänsä ikään kuin ihmisarvo olisi ansaittava moitteettomalla käytöksellä.
Argumentti hän on itse valinnut julkisuuden on retorinen harhautus, jolla pyritään sivuuttamaan oma vastuu sanavalinnoista ja sävystä. Se ei oikeuta henkilökohtaiseen ivaamiseen, ylemmyydentuntoiseen sävyyn tai vähättelevään kielenkäyttöön. Julkisuus ei ole vapautuslupa inhimillisen kunnioituksen normeista.
Se, että hyvinvointivalmentaja on epäonnistunut ihmissuhteissaan tai tekee virheitä, ei automaattisesti mitätöi hänen asiantuntemustaan. Päinvastoin: kokemuksellisuus on usein eet
Yksi tytär kuoli huumeisiin huumekämpässä, toinen esiintyi seksimessuilla stripparimiehensä kanssa, ja nää vaan jaksaa ulista, miksi heitä halveksutaan...
Mikäs siellä Australiassa meni pieleen? Niidenhän pitäisi olla tottuneita käärmeisiin.
Vierailija kirjoitti:
"Kirjoitusvirheiden pilkkaaminen ei ole kritiikkiä vaan elitististä besserwisseröintiä, joka paljastaa tarpeen kontrolloida toista mitättömillä yksityiskohdilla. Mikä tällaisen huomauttelun funktio lopulta on? Rakentaako se mitään, vai vahvistaako se vain kommentoijan omaa oletettua ylemmyyttä?"
Täällä kommentoitiin sitä, että minkä kuvan yksityisyrittäjä antaa itsestään, jos kirjoitustaito on aikuisella ihmisellä heikkoa tai olematonta. Eikä puhuta vain yksittäisistä kirjoitusvirheistä. Vaan mokelluksesta, josta ei saa vissiin tolkkua kuin toinen mokeltaja, Esko Eerikäinen, joka ei taas osaa puheammattilaisena puhua, vaan nielee osan kirjaimista. Siksi ärsyynnyn hänen tekemistään mainoksista, kun niitä ei voi aina välttää, vaikka hänen radionsa ja podcastinsa skippaankin ihan tietoisesti.
Martinan työ on silloin tällöin kirjoittaa muutama lause Instaan. Jos edes se ei onnistu oikein maailmanaikana, jona on olemassa autocorrect ja automaattinen kielentarkastus, niin mitä voi päätellä henkilön ammattitaidosta ja työmoraalista? Martina muuten kävi Porin Suomi-areenalla aivan itse haukkumassa suomalaisten työmoraalin, kuulemma sitä ei ole.
Vierailija kirjoitti:
On taas hirveä haukkumisketju. Mikähän teitä rassaa? Antakaa Martinan olla
Kuhan häipyis takas sinne Ausseihin, niin me saataisiin olla SILTÄ rauhassa!
Huh, joku on jaksanut tekoälyltäkin kysellä. Tää koko vauvapalstahan on kaikkien ihmisten haukkumispaikka, ei vain julkkisten.
Vierailija kirjoitti:
Seuraava kohu on kun menevät eskon kaa taas yhteen. Viimeiset häät. Miesneiti rassukka on jaksanut odottaa. Saa lapsensa äidin rupsahtaneena vaivoikseen. "Oli pitkä tie kasvaa ja ymmärtää, että esko on elämäni rakkaus, ollut aina." Ja pari isoa kyyneltä. Ihquuuuuuu. Not. Juokse esko.
Ai juma-lavita, miettikää millainen Marttiina on vaihdevuosissa, kun sitä ennenkin on ollut noin vaikea ihminen, eikä ikinä opi mistään mitään. Teiniangstaa ja kiroilee edelleen. Siihen päälle hormonien aiheuttamat tunneheittelyt vaihdevuosissa ja oman ulkokuoren rupistumisen aiheuttama pettymys. Esko, ihan oikeasti lue nyt vähän asioista. Psykologiasta ja sen semmoisesta. Kohta lentää päin seiniä muuten muutkin kuin järkkärimiehet.
Jassoo. Ketju meni nyt pilalle. Noh, ens vkol varmaan ollaan viisaampia ku lähtee sinne Ibizalle.