Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Minusta nykyinen hallitus on tehnyt hyvää työtä

Vierailija
26.06.2025 |

Ei kaikki tietenkään ole ihan nappiin mennyt, mutta paljon hyviä päätöksiä on saatu aikaan. Tänään esimerkiksi ydinvoimaloiden luvat siirrettiin eduskunnalta valtioneuvostolle, jotta voimalahankkeet saadaan etenemään nopeammin.

Metsästykseen on tullut paljon hyviä muutoksia mitkä eivät ole tulleet voimaan vielä. Esimerkiksi suden kannanhoidollinen metsästys sallitaan aivan kuten muidenkin eläimien kanssa. Toivottavasti valkoposkihanhi saadaan metsästettäviin lajeihin, sen kanta kestäisi metsästyksen hyvin

Tiukennukset maahan muuttoon ovat olleet hyviä, mutta lisää tarvitaan. Rangaistuksia on kovennettu, mutta toki liian vähän.  Ylestä ja kehitysavusta olisi voinut leikata enemmänkin.

Tiukennukset työttömyysturvaan ei toimi niin jos Suomeen ei saada investointeja eli työpaikkoja. Se on hankala asia joka tietenkin on kiinni myös Suomen ulkopuolisista asioista. Toivottavasti yritysverotuksen lasku auttaa tähän, tosin Venäjä aiheuttaa suuren maariskin minkä vuoksi investoineja ei helposti tule.

Kommentit (182)

Vierailija
121/182 |
27.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No miksi hallituksen  kannatus kansan keskuudessa romahti pohjalukemiin,   Näin huonoa kannatusta ei Suomessa ole ollut milloinkaan  👹👹👹

Äänestäjät ovat pettyneet työllisyyslukuihin. Tuskinpa muutkaan puolueet sille mitään olisivat voineet tehdä, kun velkarahalla julkisen alan työpaikkoja ei ole varaa luoda.

Tämä hallitus seisautti talouden pelottelulla. Vei keskituloisten perusturvan ja sai aikaan laman ja ennätystyöttömyyden.

Kokoomus on samoilla keinoilla AINA saanut sikasn laman.

Kykypuolue!

Ei hallitus ole pelotellut ketään eikä vienyt keskituloisilta perusturvaa. Tuollaiset puheet ovat vasemmistolaista pelottelua, jota mediat ovat julkaisseet.

Vierailija
122/182 |
27.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minustakin ihan hyvä hallitus. Parasta se, että kerrankin tehdään isoja päätöksiä eikä kummarreta joka suuntaan ja yritetä miellyttää ja nuoleskella kaikkia.

Nythän nuollaan hyvätuloisten ja eläkeläisten perseitä minkä ehditään. Katsos kun vaalit taas lähestyy. Olet todella sokea, jos et huomaa mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

Kirjoitinkin, ettei kummarreta JOKA suuntaan. 

Jos niin tehdään, niin kaikki muutokset ovat juustohöylämuutoksia.

Niin, kumarretaan kaikkiin muihin suuntiin paitsi yhteiskunnan huono-osaisten suuntaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
123/182 |
27.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vain aivoton idiootti lammas perceennuolija tai rikkaimpaan prosenttiin kuuluva voi pitää tätä tyrannihallitusta hyvänä.

Valitettavasti vasemmistolainen kielenkäyttö ei ole sivistynyttä eikä suvaitsevaa.

Eipä näytä olevan oikeistolaisenkaan.

Vierailija
124/182 |
27.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Iso kuva on helppo unohtaa, kun tuijottaa vain yhtä asiaa, joka ehkä juuri itseä koskee.

Totta, vain heikompi kansanosa on hallituksen hampaissa.

Vierailija
125/182 |
27.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vielä 2 vuotta hyviä päätöksiä, sen jälkeen kaikki on avoinna.

Nautin kun parin vuoden kuluttua käydään hyvätuloisten, harmaan talouden, yritystukien ja eläkeläisten kimppuun. 

Muista nyt nauttia siitä sun köyhyydestä siellä neukkukuutiossa.

kohta lähden veneellä mökille.nautiskelua sinne kuutioon.

Mene vain sinne neukkulan vuokrakuutioosi. Nautin velattomasta omakotitalostani, ja odotan oikeudenmukaisuutta yhteiskunnalta.

Sitä oikeudenmukaisuutta tältä hallitukselta onneksi saadaan.

Avaatko kommenttiasi hieman.

Vierailija
126/182 |
27.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No miksi hallituksen  kannatus kansan keskuudessa romahti pohjalukemiin,   Näin huonoa kannatusta ei Suomessa ole ollut milloinkaan  👹👹👹

 Työttömyys lisääntyi sietämättömäksi ja vekas otetaan valtavat määrät  koko ajan lisää,  yrityksiä kaatuu jatkuvasti ja ostovoima nollassa.

Ja mikä olikaan vaihtoehto?

Ei leikata mitään ja vielä enemmän velkaa?

Yritystuet pois, harmaan talouden tukkiminen, hyvätuloisten verojen kiristys, eläkkeiden leikkaus. Nämä on monta kertaa kerrottu, onko ymmärryksessä vikaa?

Sellaista hallitusta ei löydy, joka noita tekisi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
127/182 |

Kerroppa miksi edellinen tai sitä edellinen hallitus ei jo näitä tehnyt?

Siksi, koska ne tehdään seuraavaksi. 10 miljardin säästöihin ei riitä parin miljardin köyhien tukien lakkautukset. Jostain se loppu kahdeksan miljardia on otettava.

Vierailija
128/182 |
27.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minustakin ihan hyvä hallitus. Parasta se, että kerrankin tehdään isoja päätöksiä eikä kummarreta joka suuntaan ja yritetä miellyttää ja nuoleskella kaikkia.

Nythän nuollaan hyvätuloisten ja eläkeläisten perseitä minkä ehditään. Katsos kun vaalit taas lähestyy. Olet todella sokea, jos et huomaa mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

Kirjoitinkin, ettei kummarreta JOKA suuntaan. 

Jos niin tehdään, niin kaikki muutokset ovat juustohöylämuutoksia.

Niin, kumarretaan kaikkiin muihin suuntiin paitsi yhteiskunnan huono-osaisten suuntaan.

Kyllä sinnekkin kumarretaan.minunkin palkasta pakko lunastetaan 35% sinne huono-osasten suuntaan mitkä käsi ojossa itkee lisää rahaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
129/182 |
27.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No miksi hallituksen  kannatus kansan keskuudessa romahti pohjalukemiin,   Näin huonoa kannatusta ei Suomessa ole ollut milloinkaan  👹👹👹

 Työttömyys lisääntyi sietämättömäksi ja vekas otetaan valtavat määrät  koko ajan lisää,  yrityksiä kaatuu jatkuvasti ja ostovoima nollassa.

Ja mikä olikaan vaihtoehto?

Ei leikata mitään ja vielä enemmän velkaa?

Leikata voi muualtakin kuin varattomilta.

Vierailija
130/182 |
27.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No miksi hallituksen  kannatus kansan keskuudessa romahti pohjalukemiin,   Näin huonoa kannatusta ei Suomessa ole ollut milloinkaan  👹👹👹

 Työttömyys lisääntyi sietämättömäksi ja vekas otetaan valtavat määrät  koko ajan lisää,  yrityksiä kaatuu jatkuvasti ja ostovoima nollassa.

Ja mikä olikaan vaihtoehto?

Ei leikata mitään ja vielä enemmän velkaa?

Yritystuet pois, harmaan talouden tukkiminen, hyvätuloisten verojen kiristys, eläkkeiden leikkaus. Nämä on monta kertaa kerrottu, onko ymmärryksessä vikaa?

Sellaista hallitusta ei löydy, joka noita tekisi.

Jos ei löydy, IMF osaa kyllä tehdä uudistuksia, kuten teki myös Kreikassa eläkkeisiin. Yritystuista on jo huomauttanut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
131/182 |
27.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vielä 2 vuotta hyviä päätöksiä, sen jälkeen kaikki on avoinna.

Nautin kun parin vuoden kuluttua käydään hyvätuloisten, harmaan talouden, yritystukien ja eläkeläisten kimppuun. 

Muista nyt nauttia siitä sun köyhyydestä siellä neukkukuutiossa.

kohta lähden veneellä mökille.nautiskelua sinne kuutioon.

Oikeinkirjoitustaitosi on päin persettä.-eri

Ite olet päin persettä pilkun viilaaja homo.

Olen nainen 65v.

Vierailija
132/182 |
27.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minustakin ihan hyvä hallitus. Parasta se, että kerrankin tehdään isoja päätöksiä eikä kummarreta joka suuntaan ja yritetä miellyttää ja nuoleskella kaikkia.

Nythän nuollaan hyvätuloisten ja eläkeläisten perseitä minkä ehditään. Katsos kun vaalit taas lähestyy. Olet todella sokea, jos et huomaa mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

Kirjoitinkin, ettei kummarreta JOKA suuntaan. 

Jos niin tehdään, niin kaikki muutokset ovat juustohöylämuutoksia.

Niin, kumarretaan kaikkiin muihin suuntiin paitsi yhteiskunnan huono-osaisten suuntaan.

Kyllä sinnekkin kumarretaan.minunkin palkasta pakko lunastetaan 35% sinne huono-osasten suuntaan mitkä käsi ojossa itkee

Perusturva ei kumartumista. Ymmärrät sen vielä kun kouluttamattomana jäät työttömäksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
133/182 |
27.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No miksi hallituksen  kannatus kansan keskuudessa romahti pohjalukemiin,   Näin huonoa kannatusta ei Suomessa ole ollut milloinkaan  👹👹👹

 Työttömyys lisääntyi sietämättömäksi ja vekas otetaan valtavat määrät  koko ajan lisää,  yrityksiä kaatuu jatkuvasti ja ostovoima nollassa.

Ja mikä olikaan vaihtoehto?

Ei leikata mitään ja vielä enemmän velkaa?

Leikata voi muualtakin kuin varattomilta.

Arvon sika vassu !!! eli aina siltä ahkeralta kuka aamulla lähtee töihin?

ei koskaan siltä sohvaporukalta mikä vaan valittaa mutta ei tee mitään

Vierailija
134/182 |
27.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vielä 2 vuotta hyviä päätöksiä, sen jälkeen kaikki on avoinna.

Nautin kun parin vuoden kuluttua käydään hyvätuloisten, harmaan talouden, yritystukien ja eläkeläisten kimppuun. 

Muista nyt nauttia siitä sun köyhyydestä siellä neukkukuutiossa.

kohta lähden veneellä mökille.nautiskelua sinne kuutioon.

Oikeinkirjoitustaitosi on päin persettä.-eri

Ite olet päin persettä pilkun viilaaja homo.

Olen nainen 65v.

Sen huomaa.mummo voisi pitää turpansa kiinni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
135/182 |
27.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No miksi hallituksen  kannatus kansan keskuudessa romahti pohjalukemiin,   Näin huonoa kannatusta ei Suomessa ole ollut milloinkaan  👹👹👹

 Työttömyys lisääntyi sietämättömäksi ja vekas otetaan valtavat määrät  koko ajan lisää,  yrityksiä kaatuu jatkuvasti ja ostovoima nollassa.

Ja mikä olikaan vaihtoehto?

Ei leikata mitään ja vielä enemmän velkaa?

Yritystuet pois, harmaan talouden tukkiminen, hyvätuloisten verojen kiristys, eläkkeiden leikkaus. Nämä on monta kertaa kerrottu, onko ymmärryksessä vikaa?

Sellaista hallitusta ei löydy, joka noita tekisi.

 Niin, nuo on uskaliaita päätöksiä. Seuraukset ovat:

- rikkaat tekevät nalle wahlroosit, eli siirtävät alemmilla tulotasoilla kirjat pois suomesta. Näin verotulot alenevat

- tietyt yritykset saavat yritystukia huomtovarmuuden vuoksi, esim ruotsin laivat. Niitä ei voi poistaa. Muiden osalta tulee konkursseja eli työttömyys lisääntyy

- eläkeläiset suuttuevat samaan tapaan kuin tukien saajat tässä kejussa. Ei seurauksia.

Vierailija
136/182 |
27.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Anna esimerkki toimivasta lainsäädäntömuutoksesta, jolla harmaata taloutta saadaan tukittua, mutta joka ei heikennä yritysten toimintaedellytyksiä.

Kaikista vinkeistä ollaan kiitollisia.

Vierailija
137/182 |
27.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä ketju on erinomainen esimerkki siitä, miksi Suomi vain taantuu. Oikeisto näkee maan suurimpana ongelmana sudet ja hanhet. Vasemmisto uskoo elävänsä täydellisessä yhteiskunnassa, jossa ongelmana on oikeisto.

Ja tätä samaa vuodesta toiseen, oikeita ongelmia ei edes tunnisteta ja silti jostain syystä lapsia ei synny ja ihmiset köyhtyy, mutta kun Hesari ja Yle julkaisee tilastoja, jotka väittävät, että kaikki on oikeastaan ihan hyvin ja maa on onnellisia ihmisiä täynnä, niin täytyyhän se uskoa, koska sehän on pravda.

Vierailija
138/182 |
27.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Anna esimerkki toimivasta lainsäädäntömuutoksesta, jolla harmaata taloutta saadaan tukittua, mutta joka ei heikennä yritysten toimintaedellytyksiä.

Kaikista vinkeistä ollaan kiitollisia.

Hiljaista tuli. Se on niin helppo sanoa vaan, että harmaata taloutta pitää kitkeä ja lainsäädäntömuutoksia tehdä. Tämän tietää jokainen.

Mutta ei ole ihan helppo homma tukkia porsaanreikiä vaikeuttamatta yritystoimintaa ja taloutta ja lisäämättä muutenkin jo liiallista byrokratiaa kohtuuttomasti.

Vierailija
139/182 |
27.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No miksi hallituksen  kannatus kansan keskuudessa romahti pohjalukemiin,   Näin huonoa kannatusta ei Suomessa ole ollut milloinkaan  👹👹👹

 Työttömyys lisääntyi sietämättömäksi ja vekas otetaan valtavat määrät  koko ajan lisää,  yrityksiä kaatuu jatkuvasti ja ostovoima nollassa.

Ja mikä olikaan vaihtoehto?

Ei leikata mitään ja vielä enemmän velkaa?

Leikata voi muualtakin kuin varattomilta.

Arvon sika vassu !!! eli aina siltä ahkeralta kuka aamulla lähtee töihin?

ei koskaan siltä sohvaporukalta mikä vaan valittaa mutta ei tee mitään

Eivät kaikki varattomat ole vassuja. Sohvaporukoille ei ole töitä tarjolla kuten hyvin tiedät. Argumentointisi on törkeää.

Vierailija
140/182 |
27.06.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minustakin ihan hyvä hallitus. Parasta se, että kerrankin tehdään isoja päätöksiä eikä kummarreta joka suuntaan ja yritetä miellyttää ja nuoleskella kaikkia.

Nythän nuollaan hyvätuloisten ja eläkeläisten perseitä minkä ehditään. Katsos kun vaalit taas lähestyy. Olet todella sokea, jos et huomaa mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

Kirjoitinkin, ettei kummarreta JOKA suuntaan. 

Jos niin tehdään, niin kaikki muutokset ovat juustohöylämuutoksia.

Niin, kumarretaan kaikkiin muihin suuntiin paitsi yhteiskunnan huono-osaisten suuntaan.

Kyllä sinnekkin kumarretaan.minunkin palkasta pakko lunastetaan 35% si

Kyllä on sinäkin ymmärrät sen jos joskus menet töihin.nyt olet saama puolella siksi hyvä huudella.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi yhdeksän kolme