Miksi naisten on pakko selvittää toisistaan ensimmäisenä, onko lapsia?

ei oo kysytty, enkä oo kysynnyt

naisena toki kiinostaa onko miehellä lapsia, jos, niin ei jatkoon

Vierailija kirjoitti:

ja entä kun sinkkunainen on jossain, niin moni nainen takertuu heti mieheensä :) ihan kuin sinkku ois automaattisesti uhka

Eronnut nainen se vasta uhka onkin 😀 Tämä on yksi syy, miksi ystävyyssuhteet katkeavat pariskuntien kanssa eron myötä. 

Vierailija kirjoitti:

Helppo puheenaihe. Uusista tuttavuuksista luonnostaan lähdetän etsimään jotain yhdistävää tekijää. Onko lapsia, minkäikäisiä jne. Lapsien iästä voi jo päätellä jotain ihmisen elämäntilanteesta, onhan ihan eri elää taaperon kuin teinin kanssa.

 

Ei se mitään sen kummenpaa ole.

Deittimaailmassa toki lapsettomuus/lapsia on herättää kyllä heti ihan erilaiset fiilikset ihmisestä.

kun puhutaan naisten välisistä kaveruussuhteista, nn ei lasten iästä elämäntilannetta voi päätellä. Sillä naisella voi vaikka olla kolme lasta, mutta kaikki on huostaanotettuja, tai kolme lasta, mutta kaikki isällään, kolme lasta, mutta mies hoitaa koko kodin ja kymmeniä muita tekijöitä, jotka kaikki voivat tehdä elämäntilanteesta minkälaisen kombon vain. On vain harhaa uskotella, että voisi päätellä jotain hmisen elämästä vaikka lapsiluvun perusteella, tai siviiliäädyn. 

Ihmisten, etenkin suomessa, pitäisi lopettaa päättelyt ja pähkäilyt jonkun yksittäisen tiedon varjolla ja siirtyä tapaan, jossa tilanteen annetaan viedä tutustumista eteenpäin. Eli annetaan toiselle mahdollisuus ITSE päättää ja kertoa mitä itsestään tai elämästään toiselle avaa. Eli ei kysellä mitään yksityiselämään littyviä asioita, vaan puhutaan vaikka ajankohtaisista aiheista, tai jostain muusta asiasta. Ihmiset tulevat sitten siinä sivussa avanneeksi itseään luonnollisessa, itselleen sopivassa tahdissa. Tuolla tavoin toiseen tutustuu "puhtaasti" ilman niitä pieleen meneviä päätelmiä

Ei mua yhtään kiinnostaa vieläkään, onko jollain toisella lapsia. Oma on jo aikuinen.

No ei ole pakko. Eikä mua kiinnosta toisten lapset ja puolisot yhtään. Se kiinnostaa, minkä ikäinen ap on ja montako parisuhdetta hänellä on takana. Arvelen nollaa.

N

Mene pesemään hampaat, paskatrolli. Jos sulla enää niitä on.

Vierailija kirjoitti:

Joku kysyy tätä kerran ja joku päättelee siitä että aina. En minä ainakaan tuota kysele keltään enkä muista että minultakaan on kysytty. Töissäkin vasta siinä vaiheessa kun kysytään onko koululaisia perheessä kun loma-aikoja suunnitellaan.  Vapaaehtoishommissa missä olen ollut vuosia en edelleenkään tiedä toisten lasten lukumäärää eikä minultakaan sitä ole kysytty. Lemmikeistä on kysytty kyllä. 

Niin, kun sinä et tee jotain tai sinulle ei tapahdu jotain niin se varmasti pätee kaikkiin muihinkin ihmisiin maailmassa. 

Vierailija kirjoitti:

Olen 45 mutta minua usein luullaan 30-jotakin eli melko lailla nuoremmaksi mitä olen. Ihan tänä vuonnakin minulta on kysytty harrastuksen ohella että onko lapsia, ja kun sanoin ei, kysyttiin onko tulossa. Totesin olevani 45, se juna on jo mennyt ja olen aivan tyytyväinen tilanteeseeni.

Ainoa tilanne jossa tämä kysymys on ollut ok: Ensimmäinen kysymys treffeillä kun tapasin mieheni yli nelikymppisenä häneltä oli onko lapsia ja haluatko niitä. Kumpikaan ei haluta. Jostain syystä tämä on iso ongelma mieheni kaveripiirille, jotka kuvittelivat että kun nelikymppinen mies löysi puolison niin nyt niitä lapsia tulee...

Miksi nelikymppinen mies saisi lapsia löydettyään puolison? Yleensähän se puolisokin on nelikymppinen, eli melko harvalla enää tuossa kohtaa omista haluamisista kiinni. 

Vierailija kirjoitti:

Mene pesemään hampaat, paskatrolli. Jos sulla enää niitä on.

Ohhoh, kylläpä siellä rummolla ottaa sängystä nouseminen koville. 

Ja tietyn iän jälkeen onko lapsenlapsia ja kuinka monta. Tuon aihepiirin lisäksi yksi pakkomielteisyys liittyy koulutukseen ja ammattiin eli niitä ollaan utelemassa yhtälailla heti kun tuota onko lapsia. Ja joo, onko puolisoa..

Tuo ei edes ole mitään normaalia jutustelua vaan sellaista tenttaamista jonka tarkoituksena on kartoittaa onko toinen saavuttanut asioita x ja y eli mihin hän sijoittuu "arvoasteikolla" ja voiko häntä katsoa alentuvasti nokkavarttaan pitkin vai pitääkö olla kateellinen.

Vierailija kirjoitti:

ja entä kun sinkkunainen on jossain, niin moni nainen takertuu heti mieheensä :) ihan kuin sinkku ois automaattisesti uhka

Tämä. Siis sairaalloinen mustasukkaisuus on oikeasti tuhoava voima. 

Itse yhdessä toimikunnassa tutustuin kerran toiseen toimikuntalaiseen ja hänen mieheensä. Tulin tosi hyvin toimeen miehensä kanssa, oltiin samalla aaltopituudella ja mies harrasti harrastusta, josta itse olin kiinnostunut, joten luonnollisesti puhuttiin siitä. Koskaan meidän välillä ei ollut mitään romanttista tai flirttiä ja koko ajan puhuttiin avoimesti muiden silmien alla (koska meillä ei vaan ollut mitään sutinaa, niin ei myöskään sitten mitään tarvetta keskustella harrastuksesta missään hämärässä nurkassa kuiskutellen) näistä aiheista ja jokainen olisi voinut tulla mukaan keskusteluun.

Mutta tämä nainen sitten oli mustasukkainen ja lopulta kielsi tuota miestään olemasta missään yhteydessä minuun. Syynä oli se, että olen sinkku ja kyllähän kaikki sinkut tietää, että millaisia ne ovat!!

Ei vaan saatu sitten keskustella mistään. Mies toki lähetti minulle tekstiviestin sitten ja kertoi, että "rouva" on liian mustauskkainen ja siitä syystä ei voinut enää puhua minulle. halusi varoittaa etten ala ihmettelemään mistä moinen suunnanmuutos.

Rouva toki tuli onnelliseksi ja kertoi sitten selkäni takana minusta muille, että "se vihdoin tajusi jättää mieheni rauhaan, tollasia nuo sinkut on, aina jahtaamassa toisten miehiä, mutta näytinpä sille!) No... pari vuotta meni ja mies jätti tuon naisen, kun ei enää jaksanut sairaalloista mustasukkaisuutta. Löysi mieleltään tasapainoisemman naisen, varsin näyttävä pari yhdessä. Itse yllätyin, kun tuli kutsu facessa heidän suhteen julkistsmisjuhlaan. Oli jokseenkin helpottavaa huomata, että tämä uusi nainen oli sitten mieleltään terve luonne ja ymmärsi, että ystävät on ystäviä eikä ystävyys sukupuolielimiin katso. Olen vieläkin ystävä tuon miehen kanssa, joskus mennään yhdessä harrastuspaikalle ja sekin on hänen naiselleen täysin ok. Ei kyttää meitä eikä epäile - eikä ole aihettakaan, edelleenkään.    

Muistan että minulta (n35) olisi kysytty tasan 3 kertaa. Ensimmäisenä miespuolinen kollega, toisella kerralla pomo, kun suunniteltiin aikatauluja ja kolmannella kerralla ulkomaalainen jo vähän vanhempi naispuolinen kollega.

Oman ikäiset eivät utele, ellei se nyt tule keskustelussa esiin tyyliin, en ole koskaan tykännyt jalkapallosta, mutta mun poika harrastaa sitä jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Helppo puheenaihe. Uusista tuttavuuksista luonnostaan lähdetän etsimään jotain yhdistävää tekijää. Onko lapsia, minkäikäisiä jne. Lapsien iästä voi jo päätellä jotain ihmisen elämäntilanteesta, onhan ihan eri elää taaperon kuin teinin kanssa.

 

Ei se mitään sen kummenpaa ole.

Deittimaailmassa toki lapsettomuus/lapsia on herättää kyllä heti ihan erilaiset fiilikset ihmisestä.

kun puhutaan naisten välisistä kaveruussuhteista, nn ei lasten iästä elämäntilannetta voi päätellä. Sillä naisella voi vaikka olla kolme lasta, mutta kaikki on huostaanotettuja, tai kolme lasta, mutta kaikki isällään, kolme lasta, mutta mies hoitaa koko kodin ja kymmeniä muita tekijöitä, jotka kaikki voivat tehdä elämäntilanteesta minkälaisen kombon vain. On vain harhaa uskotella, että voisi päätellä jotain hmisen elämästä vaikka lapsiluvun peruste

Joillain on ärsyttävä tapa kuulustella, kanssakäyminen on pelkkää kysymyksiin vastaamista ja sekin yksipuolista. Eikä tämä koskee vain lapsia, kyllä udellaan ammatti, ikä, asuinmuoto ja omistukset, siis kaikki mitä ikinä vaan voi. Tämä on huonoa käytöstä, josta voi valittaa. 

On myös kohteliaisuuskeskustelua, jossa on pakko jutustella jotain, sellaisissa tilanteissa on kyllä ihan normaalia kanssakäymistä esittää muutama kysymyskin. Ei lapsien olemassaolo tai olemattomuus nyt mikään kätkettävä salaisuus ole, yliajattelu menee ihan liian pitkälle, jos kuvittelee toisen tekevän syvällisiä persoonallisuusarvioita kohteliaan rupattelun perusteella. 

Hieman mietityttää mihin päädymme, kun lähes kaikki puheenaiheet ovat niin kovin henkilökohtaisia ja jokaisella on niin syviä traumoja, että ihan itkua niellään jos joku mainitsee väärän sanan. Mielenterveys kyllä rakoilee aika monella. Kuinka pitkälle tämä voi jatkua? 

Ihan hyvä kysymys. N

Jos näkee jonkun vanhan tutun pitkästä aikaa ja hän vaikuttaa olevan ihan tuuliajolla, kysyn, onko lapsia.

Itse olen ajatellut seuraavaksi kun kysytään lapsista niin esittää vastakysymyksen kuinka monta keskenmenoa tai/ja aborttia olet kokenut?

Vierailija kirjoitti:

Ja tietyn iän jälkeen onko lapsenlapsia ja kuinka monta. Tuon aihepiirin lisäksi yksi pakkomielteisyys liittyy koulutukseen ja ammattiin eli niitä ollaan utelemassa yhtälailla heti kun tuota onko lapsia. Ja joo, onko puolisoa..

Tuo ei edes ole mitään normaalia jutustelua vaan sellaista tenttaamista jonka tarkoituksena on kartoittaa onko toinen saavuttanut asioita x ja y eli mihin hän sijoittuu "arvoasteikolla" ja voiko häntä katsoa alentuvasti nokkavarttaan pitkin vai pitääkö olla kateellinen.

Juurikin tämä -menkääpä epäilijät vaikkapa luokkakokoukseen!

Todella tunkeileva kysymys.

Samoin kuin kysymykset puolisosta, tulotasosta, sairauksista jne.

Kyllä ihminen itse kertoo, jos tahtoo.

"Ei lapsien olemassaolo tai olemattomuus nyt mikään kätkettävä salaisuus ole, yliajattelu menee ihan liian pitkälle, jos kuvittelee toisen tekevän syvällisiä persoonallisuusarvioita kohteliaan rupattelun perusteella."

tässä oli hyvä pointti. Itsessään lapsista kyseleminen tai vaikka yksityiselämästä parisuhteesta yms. ei ole mitään sellaista, mitä pitäisi kätkeä tai salailla, tai edes tulotasosta, mutta itse olen huomannut, että en vain enää jaa mitään uusille tuttaville yksistyiselämästäni, koska niistä lyhyistä vastauksista aletaan todellakin _yliajattelemaan_. Lisäillään sanoja, tarkoituksia, sävyjä ja kaikkea mielikuvituksellista ja kohta saakin kuulla jotain todella outoja  tulkintoja itsestä tai elämästään.