Ihana perinteinen kesä
Katsokaa ympärillenne. Luonto kukoistaa. Kukat kukkii, hyönteisiä, lintuja, elämää!
Ei ole näännyttävää hellettä, ei kuivuutta, ei enää hallan vaaraa kuukauteen, ei tulvia eikä ukkosmyrskyjä, raekuuroja tai liian pilvistä. Sorsien eka poikueet kasvavat vauhdilla, kohta nousevat siivilleen ja osa aloittaa toisen muninnan tälle kesälle kun on näin hyvät säät.
Älkää valittako turhasta, tämän kesän sää on aivan loistava, optimisää suomeen. Ei tule tuholaisia ja vieraislajeja kun on normaali kesäsää.
Kommentit (155)
Perinteinen kesäsää negatiivisessa mielessä. Yleensähän kesällä toivotaan olevan kaunista, aurinkoista ja LÄMMINTÄ.
Nyt kylmempää kun viimesyksynä.
*Eikö kaikki saa nauttia myös kesästä? Ilman kärsimyksiä? Kesä on parasta aikaa mutta vain terveet ja nuoret saavat nautia kesästä? Muista ei ole väliä???"
No, niin kuin joku jo kirjoitti niin omalla työpaikalla useimmat vanhukset eivät ole tämä kesänä tarjenneet ulos vielä kertaakaan. Muutama on ollut hetken. Ulkoilut on peruttu sateen ja kylmyyden vuoksi useita kertoja. Myös yhteisiä grillaamisia tms on peruttu, kun liian kylmää. Kesätyöntekijät olisivat vieneet asukkaita ulos, mutta eivät voineet.
Jos vertaa viime kesään niin moni oli ollut ulkona jo useita kertoja ja pidettiin tapahtumia ulkona. Kesätyöntekijä vie monia vanhuksia ulos päivittäin. Kukaan ei helteestä valittanut. Moni nautti lämmöstä ja auringosta ja jaksoi olla ulkona. Nyt sitten ollaan varmaan koko kesä sisällä tällä menolla.
Tänään oli vihdoin vähän lämpöisempää meillä. Tarkeni puuhailla ulkonakin.
Vierailija kirjoitti:
Kohta kukoistaa kasvien sijaan kasvitaudit, jos märkyys vain jatkuu ja jatkuu.
Mikä märkyys? Täällä Itä-Suomessa on ainakin viimesen viikon ollut poutaa, huomiseksi luvattiin sadetta ja ehkä tujlt, mitta poutaantuu maanantaiaamuun mennessä. Ei ole "koko kesän vain satanut", itse asiassa juurikin noin kerran viikossa. Eikä se aina ole sunnuntai.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohta kukoistaa kasvien sijaan kasvitaudit, jos märkyys vain jatkuu ja jatkuu.
Mikä märkyys? Täällä Itä-Suomessa on ainakin viimesen viikon ollut poutaa, huomiseksi luvattiin sadetta ja ehkä tujlt, mitta poutaantuu maanantaiaamuun mennessä. Ei ole "koko kesän vain satanut", itse asiassa juurikin noin kerran viikossa. Eikä se aina ole sunnuntai.
Saivartelijoille: ignooratkaa typot (kun kohta joku kuitenkin valittaa)
-sama
Vaikka wanhan kansan wiisaudet ei nykymaailman menossa enää paikkaansa pidäkään, niin ainakin viime talven ja tämän kesän osalta: kun ei paukkunut Paavalina eikä kylmänyt Kynttelinä niin ei hehku helle seuraavana kesänä.
Vierailija kirjoitti:
Vaikka wanhan kansan wiisaudet ei nykymaailman menossa enää paikkaansa pidäkään, niin ainakin viime talven ja tämän kesän osalta: kun ei paukkunut Paavalina eikä kylmänyt Kynttelinä niin ei hehku helle seuraavana kesänä.
Tai no, sanonta kuuluu "ei hehku helle heinäkuussa" mutta ei nyt viedä hellehulluilta viimeisiäkin toivon rippeitä :))))
Ihan hyvä kesä. Kylllä päivälämpötila saisi olla +17-+22, sehän olisi normaalia. Yöllä vähintään se +10. Kyllä tuo tulee kun vesistöt lämpenee, vaikka eihän siihen jaakon kylmän kiven päivään ole kuin reilu 3 viikkoa... Ajatelkaa, 3 viikkoa ja yöt on taas täyspimeitä, lasten kesätyöt on loppusuoralla, aletaan katsomaan millä vaatteilla ne lähtee kohta kouluun ja työpaikallakin suurin osa kyselee miten loma meni, viimeiset himomarjastajat ja metsästäjät vasta aloittelemvat kesälomaansa. Mansikat on syöty ja ilmassa on loppukesän haikeuden tuntua, kohta alkaa syksy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kohta kukoistaa kasvien sijaan kasvitaudit, jos märkyys vain jatkuu ja jatkuu.
Mikä märkyys? Täällä Itä-Suomessa on ainakin viimesen viikon ollut poutaa, huomiseksi luvattiin sadetta ja ehkä tujlt, mitta poutaantuu maanantaiaamuun mennessä. Ei ole "koko kesän vain satanut", itse asiassa juurikin noin kerran viikossa. Eikä se aina ole sunnuntai.
Pks omalla kylällä satoi 5/6 päivästä kuluneella viikolla. Tästä 7. päivästä en tiedä kun pakenin etelän lämpöön
Olispa jo ens kesä, jos se olis parempi 😎
Vierailija kirjoitti:
Tätä se on kun ei osata ajatella muuta kuin itseä. Juu, sinä et pidä lämpimästä, koska olet pulska, mutta luonto ei pidä sateesta ja kylmyydestä. Ihmiset eivät pääse ulos virkistäytymään ja palautuminen jää tapahtumatta. Maanviljelijät ovat hätää kärsimässä. Ravintola- ja kioskiyrittäjät kärsivät, suppilautoja ei vuokraa kukaan, kukaan ei mene saaristoristeilyille yms. Ei tarvittaisi laman keskelle vielä tällaista tuhoa toisten liiketoiminnalle.
Voisko nyt jo päivittää ajatukset siitä, että jos e tykkää kuumasta, on lihava. Mä painan 110 kg ja olen siis noin 50 kg ylipainoinen. Vihaan kylmyyttä! Tämä on ollut surkein kesä säiden puolesta moneen vuoteen. En ole vielä kertaakaan päässyt kulkemaan sandaaleissa, puhumattakaan uimarannalle menosta ja järvessä uimisesta. Ehkä ne viime vuosien helteet ei ole Suomeen kuuluva juttu, mutta ei näin kylmäkään mikään perinteinen kesäsää ole. Ja se, että sataa koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole normaali kesäsää vaan keskimääräistä kylmempää ei luonto liian kylmästäkään tykkää.
Niin joo, kun pohjoinen luonto ei ole lainkaan sopeutunut tällaiseen hyytävän kylmään säähän. Meilläkin on ulkona vain + 15 C. Olemme tuhoon tuomitut, prkl.
T. nim. S. Arkasmi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"perinteinen" kö on se että meteorologi sanoo kesä-heinäkuun vaihteessa että syyskuun säätä ollu kohta viikon. Enpä oikein usko. Heinäkuun alkuun mennessä oli jo useampi hellejakso 1900 luvun alusta saakka. Erittäin pokkeuksellinen kesä tämä on tähän asti ollut.
Johtuu minusta. Olen tehnyt sadetanssia ja anellut tällaista keliä. Toivottavasti ei haittaa 🌂🌦🌧
Ei haittaa. Kiitos kantarelleista, joita on löytynyt metsistä jo viikon verran! 💛
Ihan turha kuvitella, että ne suurin osa mummoista ja papoistkaan haluaa kylmää kesää, kun vanhana muutenkin koko ajan palaeltaa ja on kylmä.
ja ne vanhusten palvelutalot, joissa ne sairaat on ovat yleensä kesälläkin niin kylmiä, että on, kuin kellariin menisi, kuin niissä pistäytyy kauniina kesäpäivänä. Ihan hirvittää se koleus, mikä niisä on, kun ilmastointi jyllää täysissä. Siellä ne istuu sisällä parit pitkät välikalsarit jaloissa ja villatakeissa/paidoissa.
Yhtään ei arvaisi, että pihalla on kesä ja kaunis kesäpäivä.
Suomessa harvoin on niin lämmintä, että jos istuu varjossa, siellä olisi liian kuuma.