IS: "Osa lapsista mätänee koko kesän kotona"
https://www.is.fi/perhe/art-2000011309765.html
"Kaikki lapset eivät tänä kesänä lähde reissuun tai huvipuistoon hyvä, jos he käyvät edes ulkona. Lasten mätäneminen on ilmiö, joka huolestuttaa nyt maailmalla ja Suomessa. Lastenpsykiatri kertoo, millaisia vaikutuksia sillä voi olla koko perheeseen ja mitä aikuisen pitäisi tajuta tehdä."
Te, ketkä pääsette lukemaan, kertoisitteko enemmän jutusta? Kiinnostaa miltä kantilta se on kirjoitettu. Onko edes huomioitu, ettei vanhemmilla välttämättä ole lomaa, tai on hyvin vähän lomaa, jonka aikana on ehkä pakko levätä ja hoitaa joitakin asioita? Superaktiiviset suorituslomat ovat aika uusi juttu kuitenkin. Ennen keksittiin lähinnä itse puuhaa, ja ehkä käytiin tyyliin mummolassa.
Kommentit (499)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän perheillä ei ole varaa enää käydä missään. Ei voi joka kerta syyttää perheitä. Kaikki kallistuu, palkat junnaa paikallaan, pahimmillaan iskee vanhemman työttömyys eikä uutta työtä löydy. Ihan oikeasti päättäjät voisivat kohdentaa verovarat oikein ja pitää suomalaisista huolta.
Ei voi syyttää päättäjiä siitä, jos lapsia ei saa ruudun äärestä ulos. Ei mekään muksuina käyty paljoa missään, ehkä kerran kesässä Linnanmäellä ja joskus sukulaisilla Siinä oli aika monta muutakin päivää, mitkä piti täyttää tekemisellä. Oltiin ulkona kavereiden kanssa ja tehtiin milloin mitäkin. Toki sitten kun tietokoneet tulivat niin niitäkin käytettiin, mutta edelleen oli muutakin elämää kuin vaan ruutu. Nykyajan kakaroita saa uhkailla, kiristää ja lahjoa että menevät pihalle. Inhoan tätä ruutuorjuutta, mikä ihmisiin on iskenyt. Itsekin pyrin aktiiv
Kuule mikäli vanhempi on työtön ja kamppailee rahattomuuden ja sen kanssa ettei vetäisi itseään kiikkuun, niin on ehkä parempi että ne muksut ovat sen puhelimen kanssa.
Tai sitten kyselemässä miksi ei pääse sinne missä muut ovat pitämässä hauskaa. Aika moni miettii nyt mistä saa ruokaa pöytään eikä ole hauskaa selitellä miksi ei koskaan pääse minnekään.
Ei ole ihan niin yksinkertainen maailma, kuin annat ymmärtää. Toki se ruutu tappaa kaiken mielikuvituksen ja älyllisen elämän, mutta ymmärrän jos osalla vanhemmista ei vaan jaksaminen riitä siihen, että tappelee lasten kanssa joka päivä ruutuajasta.
Huonosti voivat vanhemmat kasvattavat huonosti voivia lapsia, mutta tätähän meillä on haluttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lasta ei kiinnosta lomalla kuin pelata tai katsella videoita, onko ok antaa hänen mädäntyä kotona? Mitä aamusta iltaan tai illasta aamuun virtuaalimaailmaan juuttuneelle jälkikasvulle oikein pitäisi tehdä?
todellisuudessa kun suomalaisten ostovoima tuhottiin täysin 2020-2025 harvalla on varaa tehdä kalliita mukavia asioita pitkin kesää
Haluaisin kyllä itse tietää mikä oli 2020-2022 pitkien koronarajoituksen syy, kun ruotsissakin luovuttiin niistä paljon aiemmin. Ja heti ukrainan sodan alettua korona loppui kokonaan. Sitten typerä etäkoulupaska, jota jatkettiin aivan liian kauan.
Itse olen jo 20 vuotta viettänyt korona elämää, aina olen kotona. Mutta onneksi on va
En ole nähnyt poliiseja 20 vuoteen.
Onko niitä vielä vai onko ne etänä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lasta ei kiinnosta lomalla kuin pelata tai katsella videoita, onko ok antaa hänen mädäntyä kotona? Mitä aamusta iltaan tai illasta aamuun virtuaalimaailmaan juuttuneelle jälkikasvulle oikein pitäisi tehdä?
todellisuudessa kun suomalaisten ostovoima tuhottiin täysin 2020-2025 harvalla on varaa tehdä kalliita mukavia asioita pitkin kesää
Haluaisin kyllä itse tietää mikä oli 2020-2022 pitkien koronarajoituksen syy, kun ruotsissakin luovuttiin niistä paljon aiemmin. Ja heti ukrainan sodan alettua korona loppui kokonaan. Sitten typerä etäkoulupaska, jota jatkettiin aivan liian kauan.
Ruotsissa nyt valittiin muutenkin toisenlainen tie. Annettiin kansan kuolla laajamittaisesti tautiin, jotta lopuille tulisi vastustuskyky. Koronaa on edelleen, mutta nykyiset variantit ovat hyvin lieviä verrattuna alkupään tautimuotoihin.
Serenaan nauttimaan kesäauringosta ei oo niin vaikeaa
No kaikilla ei ole rahaa viedä lapsia linnanmäelle kun siihen menee rahaa 500 euroa. Kun täältä landelta lähtee sinne niin kyllä se maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Serenaan nauttimaan kesäauringosta ei oo niin vaikeaa
Ei asuta Helsingissä? Eikös se ole maksullinen?
Vierailija kirjoitti:
Serenaan nauttimaan kesäauringosta ei oo niin vaikeaa
Sinäkö maksat? Ei perheillä ole varaa mihinkään ylimääräiseen.
Maailma on täynnä ihmisiä, jolla ei ole kattoa pään päällä. Vähän suhteellisuudetajua, pliis. Ei tämä maailma ole mikään paratiisi.
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin niin kovin kesämökille, mutta kun ei ole.
Täällä kaupungissa ja kerrostalossa on ahdistavaa.
Mitä tekisit kesämökillä?
En näe juttua, mutta eipä sitä omassa lapsuudessakaan päässyt yhtenäkään kesälomana reissuun. Silti voi pitää huolen ettei istuta vain sisällä pelaamassa. Meillä ei saanut. Joka päivä piti mennä myös ulkoilemaan. Itse menin yleensä ihan vapaaehtoisestikin, tykkäsin käydä kavereiden kanssa pyöräilemässä kylillä ja uimarannalla. Veljeä joutui patistamaan, kun se ois mielummin pelannut sisällä. Mutta kyllä se patistamisen myötä innostui sitten jalkapallon pelaamisesta, ongella käymisestä ja lintujen bongaamisesta. Monet harrastukset on ilmaisia ja kun vähän patistelee kokeilemaan, niin lapsi saattaa innostua jostain muustakin kun sisällä nyhjäämisestä.

Jep. Me käytiin kesäisin reissuissa, mutta eihän niihin silti mennyt kuin osa kesästä, eli hyvin kerkesi olla myös kotona leikkimässä, kaverin luona yökylässä, kaverin kanssa pihalla teltassa, lähirannalla yms.
Silloin ei laitettu lomakuvia someen, mutta kesäloman jälkeen opettaja taisi kysellä mitä teki lomalla. Ei ole jäänyt mieleen yhdenkään luokkakaverin kertomukset, enkä tiedä onko lapsuudenkaverit käyneet kesällä lomilla vai ei. Lapsen maailmassa tuollaiset asiat ei olleet kiinnostavia.
Kyllä tämä on ikävä tilanne mutta olen itse työtön ja masentunut joten en vaan jaksa olla koko ajan lapsen tukena. Välillä kun tappelee Kelan kanssa meidän pienessä yksiössä ( lapsella oma nurkkaus) niin itku tulee muttei ole paikkaa mihin mennä itkemään... no vessa mutta sieltä kuuluu läpi
Meillä ei ole 13 v tytöllä kavereita muutettiin juuri kun Kelan mielestä oli liian kallis asunto. Oli jo 3 muutto 2 vuoden sisään...
Lapsi haluaisi olla ulkona kavereiden kanssa ja sitä itkeskelee mutta en voi kaveriksi muuttua...nyt on vaan puhelimella kaiketi päivät
Meilä on nyt niin tiukka tilanne ettei ole varaa edes bussilippuun. Muuttoon ei saatu kuin 130 e avustusta ja ei, ei ole tukiverkostoa meillä.
On tosi raskasta nyt kun tyttö jo ymmärtää.miten asiat on,pientä lasta voi huijata vielä.
Vierailija kirjoitti:
Otsikko kolahti muhun ja mun lapsiin. Kesälomaa kulunut noin 22 päivää ja sisällä mennyt melkein koko loma ja just ne puhelimet kädes joka päivä. Ulkona sataa nytkin. Äsken syötiin makaroonilaatikkoa. Puistossa ollaan käyty jos sää sallii. Mato-ongellakin. Olishan kivaa viedä lapsia johonki maksullisiin huvituksiin mutta mistäs revit rahat? Kaikki mahdollinen menee ruokakauppaan. Vanhimman lapsen kaverit huitelee missä lie ulkomaanmatkoilla ja leireillä
Herranjestas, voihan vaikka siellä sisälläkin puuhata kaikenlaista. Pelatkaa lautapelejä, leipokaa sämpylöitä, pitäkää vaikka piknik keittiön lattialla. Mielikuvituksen puutetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lasta ei kiinnosta lomalla kuin pelata tai katsella videoita, onko ok antaa hänen mädäntyä kotona? Mitä aamusta iltaan tai illasta aamuun virtuaalimaailmaan juuttuneelle jälkikasvulle oikein pitäisi tehdä?
todellisuudessa kun suomalaisten ostovoima tuhottiin täysin 2020-2025 harvalla on varaa tehdä kalliita mukavia asioita pitkin kesää
Kirjastosta voi lainata kirjoja joita voi mennä lukemaan puistoon,samoin museoilla on ilmaispäiviä. Metsäretki luontoa tutkien ei maksa mitään, samoin uintireissut. Tekosyitä kun ei viitsitä lapsia kasvattaa.
Metsäretki ei maksa mitään? Meinaatko että kaikilla on metsä naapurissa.

Joo alle 10 v on noista innoissaan... yritä saada esiteinit tai teinit noihin.
Meillä 14 v poika kenellä ei ole kavereita ja yksin on huoneessaan. Ei kiinnosta jätskikiskat tms enää varsinkaan äidin kanssa. Aloitin kesätyöt ja olen viikon lomalla vaan tänä kesänä joten pojan on pärjättävä yksin.
Tosin ei ole hyötyä tästä työnteosta kun palkka vähennetään seuraavien kuukausien tt tuesta kun jään taas työttömäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lasta ei kiinnosta lomalla kuin pelata tai katsella videoita, onko ok antaa hänen mädäntyä kotona? Mitä aamusta iltaan tai illasta aamuun virtuaalimaailmaan juuttuneelle jälkikasvulle oikein pitäisi tehdä?
todellisuudessa kun suomalaisten ostovoima tuhottiin täysin 2020-2025 harvalla on varaa tehdä kalliita mukavia asioita pitkin kesää
Tämä. Suunniteltiin parin yön kaupunkilomaa. Ei ole varaa, vaikka ollaan molemmat töissä. Hotelli, huvipuisto, matkat, ruoat ja nähtävyydet... Ei ihan muutama satanen riitä. Saati että noita reissuja voisi tehdä pitkin kesää.
Jos totesitte, ettei ole varaa, niin sitten pysytte kotona. Näin tehtiin ennenkin. Hyvin yksinkertaista!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lasta ei kiinnosta lomalla kuin pelata tai katsella videoita, onko ok antaa hänen mädäntyä kotona? Mitä aamusta iltaan tai illasta aamuun virtuaalimaailmaan juuttuneelle jälkikasvulle oikein pitäisi tehdä?
todellisuudessa kun suomalaisten ostovoima tuhottiin täysin 2020-2025 harvalla on varaa tehdä kalliita mukavia asioita pitkin kesää
Kirjastosta voi lainata kirjoja joita voi mennä lukemaan puistoon,samoin museoilla on ilmaispäiviä. Metsäretki luontoa tutkien ei maksa mitään, samoin uintireissut. Tekosyitä kun ei viitsitä lapsia kasvattaa.
Metsäretki ei maksa mitään? Meinaatko että kaikilla on metsä naapurissa.
Moni kommentoija luulee että kaikilla on oma piha, metsä tai uimahalli vieressä.
E täs jis ei ole varaa siihen bussilippuun sinne uimahalliin tai rahaa sisäänpääsyyn? Meillä maksaa matkoineen uimahallireissu 12 v kanssa melkein 20 e...
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tämä on ikävä tilanne mutta olen itse työtön ja masentunut joten en vaan jaksa olla koko ajan lapsen tukena. Välillä kun tappelee Kelan kanssa meidän pienessä yksiössä ( lapsella oma nurkkaus) niin itku tulee muttei ole paikkaa mihin mennä itkemään... no vessa mutta sieltä kuuluu läpi
Meillä ei ole 13 v tytöllä kavereita muutettiin juuri kun Kelan mielestä oli liian kallis asunto. Oli jo 3 muutto 2 vuoden sisään...
Lapsi haluaisi olla ulkona kavereiden kanssa ja sitä itkeskelee mutta en voi kaveriksi muuttua...nyt on vaan puhelimella kaiketi päivät
Meilä on nyt niin tiukka tilanne ettei ole varaa edes bussilippuun. Muuttoon ei saatu kuin 130 e avustusta ja ei, ei ole tukiverkostoa meillä.
On tosi raskasta nyt kun tyttö jo ymmärtää.miten asiat on,pientä lasta voi huijata vielä.
Eikö sosiaalitoimi voi auttaa, että lapsesi saisi tukiperheen vaikka kerran kuukaudessa viikonlopuksi? Sä saisit silloin levätä, ja lapsesi saisi muunlaisen kokemuksen perhe-elämästä. Ei omaa lasta saa rangaista omista psyykkisistä ja taloudellisista syistä. Lapsen etu edellä se on asioita ajateltava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tämä on ikävä tilanne mutta olen itse työtön ja masentunut joten en vaan jaksa olla koko ajan lapsen tukena. Välillä kun tappelee Kelan kanssa meidän pienessä yksiössä ( lapsella oma nurkkaus) niin itku tulee muttei ole paikkaa mihin mennä itkemään... no vessa mutta sieltä kuuluu läpi
Meillä ei ole 13 v tytöllä kavereita muutettiin juuri kun Kelan mielestä oli liian kallis asunto. Oli jo 3 muutto 2 vuoden sisään...
Lapsi haluaisi olla ulkona kavereiden kanssa ja sitä itkeskelee mutta en voi kaveriksi muuttua...nyt on vaan puhelimella kaiketi päivät
Meilä on nyt niin tiukka tilanne ettei ole varaa edes bussilippuun. Muuttoon ei saatu kuin 130 e avustusta ja ei, ei ole tukiverkostoa meillä.
On tosi raskasta nyt kun tyttö jo ymmärtää.miten asiat on,pientä lasta voi huijata vielä.
Eikö sosiaalitoimi voi auttaa, että l
Ei tämän ikäiset mitään tukiperhettä enää saa eikä tyttö haluaisi mennä sellaiseen.kaksin ollaan oltu koko tytön elämä ja on minussa tosi kiinni edelleen.
Itse olen jo 20 vuotta viettänyt korona elämää, aina olen kotona. Mutta onneksi on vauvapalsta.