V*tuttaa yksi "ystävä"
Muutin vuosi sitten. Jo ennen muuttoa hän hoki, että tulee sitten heti kylään. Ja tuo hokeminen on jatkunut tähän päivään saakka. Viimeeksi ilmoitti oman lomansa ajankohdan, että tulee sitten. Yllättäen nyt sitten tulikin este, jonka takia ei voikaan tulla.
Taitaa mennä tämä ystävyys roskakoriin :-(
Kommentit (7)
Muutimme mieheni kanssa VIISI VUOTTA SITTEN toiseen kaupunkiin. Ensimmäisten vuosien aikana pyysin jatkuvasti ystävääni käymään. Aina aikoi, mutta eipä näkynyt. Vuosi tai pari sitten tuli käymään täällä meidän kaupungissa tapaamassa toista, uudempaa ystäväänsä (oli kyllä asia, mitä tuli ystävälleen toimittamaan). Junamatkalla soitti, että voiko tulla käymään. Olin maailman onnellisin kunnes selvisi, että onki oikeasti tulossa toisen ystävänsä vuoksi. Kyllä sapetti!!! Oli virailukin jotenkin outu, johtuen varmaan minun pettymyksestäni. Enää en edes pyydä häntä käymään. Eikä muuten ole itsekkään kertaakaan pyytänyt käymään heillä. (Ollut varmaan kolmisen vuotta nykyisen miehensä kanssa). Käydään kohtalaisen usein kyseisessä kaupungissa, koska molemmat olemme sieltä kotoisin. Olemme olleet lapsuudesta asti todella hyviä ystäviä, mutta taitaapa jäädä tähän. Harmittaa :( Pari-kolme kertaa vuodessa soittelemme pitkiä puheluita. Siinäpä se.
Toiset ne vaan ovat niin saamattomia, etteivät saa sitä persettä liikkeelle.
Elämä kulkee eteenpäin mutta perse jää sohvalle.
Me muutettiin marraskuussa, "kaveri" asuu samassa kaupungissa, eikä ole käynyt. Kerran meinasi tulla, sanoi, että "tulen, jos ei ole muuta tekemistä". Kaksi kuukautta sitten meille syntyi vauva, ei ole nähnyt sitäkään. No, tietääpä, että kenen murheita ei ainakaan enää yksipuolisesti kuuntele :(
Olen itsekin muuttanut, eikä täällä kukaan juuri käy entiseltä paikkakunnalta. Tuskin se ystävyys siihen loppuu kuitenkaan, heillä vain on omat elämänsä ja kiireensä(perhe?) ja ei sitä niin helposti tule lähdettyä pidemmälle. Tapaillaan sitten niitä, kun käydään kotipaikkakunnalla, jonne he jäivät. En jaksa enää katkeroitua ja vetää stressiä asiasta. Onneksi täältä uudelta paikkakunnalta on löytynyt pari uutta ystävää.