Ikäihmiset, jotka olettavat pelkän ikänsä perusteella olevansa oikeutettuja kunnioittavaan kohteluun
Mielenkiintoinen ilmiö.
Minulla on naapurina 70v+ pariskunta, jotka ovat nuoremmille ihan uskomattoman tylyjä. Tiuskitaan, pidetään nuhteluita tyhjästä, puututaan ulkonäköön, odotetaan että kaikki toimisivat niin kuin he. Ja vastavuoroisesti heille pitäisi puhua hyvin kunnioittavasti, nöyrästi, ellei jopa kuninkaallisesti.
Kaupassa tuli vastaan tilanne, jossa ikänainen poistui kassajonosta ihan muualle jotain tarjousta katselemaan ja aloitti kimakan huudon kun ei saanutkaan enää palata samaan kohtaan kassajonossa. Hirveä huuto, että vartijat paikalle ja miksi ette kunnioita ikäihmisiä. No, hän oli se, joka vartijoiden saattamana sieltä kaupasta poistettiin.
Ja mattopesulassa n. 65v eläkeläisemäntä.. sanoi, että hänellä on ikänsä puolesta oikeus jatkaa pesua silloinkin, kun oma vuoro on päättynyt ja toisten vuoro alkanut. Tämä tapaus kävi sitten jo käsiksi, kun yritettiin alkaa siinä omia mattojamme pesemään.
Mikä tällaisia ihmisiä vaivaa? Miksi he olettavat, että kunnioitusta ei tarvitse mitenkään ansaita (esim. itse hyvin käyttäytymällä) vaan saa sikailla menemään vaan kun kilometrejä alkaa olla mittarissa tietty määrä? Mistä tällainen käsitys on peräisin?
Kommentit (23)
Vierailija kirjoitti:
Ehkä maailma oli sellainen, kun he olivat itse nuoria. Ovat itse olleet kakkosluokan kansalaisia nuorina ja nyt kokevat, että on heidän vuoronsa kyykyttää muita. Varmaan ikävää huomata, että se ei menekään niin, vaan maailma on nykyään erilainen.
Nuoruus on ajanjakso ihmisen elämässä jolloin nuori kieltäytyy uskomasta että eräänä päivänä hän on samalainen nuija kuin vanhempansa.
Kun ei millään muulla voi elvistellä, niin elvistellään iällä.
Nykyiset nuoret ovat fiksuja ja hyväkäytöksisiä. Ikävä kyllä vanhuksista ei voi sanoa samaa. Omat isovanhempani olivat lempeitä ja viisaita vanhuksia. Omat vanhempani taas itsekkäitä ja materialistisia. Tyypillisiä ikäluokkansa edustajia.