Hassua, että vasta vanhana oppii asennoitumaan elämään oikein.

Olen 67 v, eläkkeellä, yksineläjä. Vasta nyt koen, että olen päässyt elämäni herraksi; olen sinut itseni ja elämäni kanssa.

Olen ymmärtänyt elämän rajallisuuden ja kaiken muunkin väliaikaisuuden, mitä elämässä tulee vastaan. Voin siis ottaa rennosti. Viihdyn parhaiten yksin. Elän hetkessä, enkä juurikaan suunnittele tekemisiäni. Ne hoituvat sinällään, kun aika on. Välillä seurustelen muiden ihmisten kanssa palatakseni tyytyväisenä omaan rauhaani.

Äsken käppäilin "tiluksillani", kylmä, puuskainen tuuli tuiversi vastaan mutta aurinko paistoi. Hymyilytti - niin kuin usein. Tämä on nyt sitä, Elämää!