heitetäänkö teillä ruokaa roskiin?
sydän paloi karrelle kun luin tuota yhtä viestiketjua jossa briljeerattiin lastenkutsujen syötävillä. useat siellä mainostivat tekevänsä esim. synttärikutsuille niin paljon tarjottavaa että siitä riittää roskiinkin.
minulla ei ole ikinä ollut niin paljon ruokaa että sitä olisi ollut varaa heittää RODEEN!
Kommentit (36)
jos urheasti popsii kaiken ylijääneen napaansa " ettei vaan mene roskiin" . Kummaa ajattelua!
sitten jämiä ruuasta esim seuraavana päivänä. Pilaantunutta välillä joutuu heittämään roskiin jääkaapista, mutta tuoretta ruokaa en heitä pois koskaan.
taidan olla todella tarkan markan tyttö kun meillä ei mene ruokaa roskiin kuin joskus vahingossa (jääkaappiin unohtunut tomaatti tmv.). synttäribileiden roippeet laitetaan miehen mukaan töihin tai pidetään " rääppiäiset" .
en todellakaan ole mikään jätemylly..
- ap
ja koira syö tehokkaasti ruoanloppuja.
Todella harvoin meillä jää tähteitä.
Ruokaa tehdään sen verran, että se tulee syötyä. Vanha leipä syödään pois ennen kuin uusi avataan.
suolaiset piirakat menee kotiväelle iltapalana. Keksit kaappiin odottamaan seuraavaa kahvittelua. Makeat piirakat ja pullat töihin. Täytetkakkua jos jää niin se menee roskiin.
Lähinnä kyse vanhoiksi menneistä ruoista. Ne hautautuvat jonnekkin perälle, enkä enää viitsi viikon päästä syödä.
Meillä mies on arvaamaton ruokatavoiltaan - ruoka, joka viime viikolla maistui, ei tällä viikolla kelpaa ollenkaan. Hän myös ostaa itselleen valmisruokia, jotka sitten jättää jääkaappiin pilaantumaan. Samaa tekee meidän nuori. Huomauttelusta huolimatta perhe ei syö ise valitsemiaan ruokia. Minä taas en ole mikään jätemylly - noudatan aika tarkkaa dieettiä allergioiden ja painonhallinnan takia.
edellisen päivän tähteistä voi tehdä seuraavalle päivälle ruokaa vallan mainiosti. mieskään ei ole mikään prinsessa joten syö kyllä kaikkea mitä eteen laitetaan!
mutta totta puhut: ne maistuvat 100 x paremmalle huoneenlämpöisinä!
- ap
Joskus tietenkin jääkaappiin unohtuu joku ruoka mikä pilaantuu tai leipää homehtuu, mutta yleensä onnistumme kuluttamaan sen mitä on ostettukin. Jos esim. synttäreiltä jää paljon ruokaa yli, laitan pakastimeen.
Joskus jääkaappiin unohtuu jotakin tai leipä pääsee yliaikaiseksi...
Jos ruokaa jää aterialta isompi satsi, pakastan sen. Mutta puolikaskauhallista keittoa tms. ei kyllä kannata pakastaa!
hyvää syömäkelpoista ruokaa EN heitä.
Vierailija:
taidan olla todella tarkan markan tyttö kun meillä ei mene ruokaa roskiin kuin joskus vahingossa (jääkaappiin unohtunut tomaatti tmv.). synttäribileiden roippeet laitetaan miehen mukaan töihin tai pidetään " rääppiäiset" .en todellakaan ole mikään jätemylly..
- ap
joista ei muista milloin mikäkin on tehty.
Meillä teen yleensä ruokaa niin, että sitä riittää. Kuitenkaan en voi aina tietää, miten nälkä ihmisillä on, joten ruokaa jää yli. Lapset kieltäytyvät usein syömästä (täsmennän: MIEHEN lapset) ja mies antaa heidän täyttää vatsansa kekseillä.
Kyllä se harmittaa, mutta kun en jaksa olla enää jätejoonas. Yritän saada yhdeksän kiloa pois, jotka on tullut lapsen jämillä vyötärölle...
Lapsen synttäreillä oli vihannestikkuja, ne söin pois. Herkut laitoin kerholle ja loput biojätteeseen.