heitetäänkö teillä ruokaa roskiin?
sydän paloi karrelle kun luin tuota yhtä viestiketjua jossa briljeerattiin lastenkutsujen syötävillä. useat siellä mainostivat tekevänsä esim. synttärikutsuille niin paljon tarjottavaa että siitä riittää roskiinkin.
minulla ei ole ikinä ollut niin paljon ruokaa että sitä olisi ollut varaa heittää RODEEN!
Kommentit (36)
Ja mikä ei niille kelpaa menee kompostiin. (samoin kuin kaikki kuoret yms)
ei tee yhtään pahaa eikä heitetä ylenmäärin, mutta joskus kyllä joku pääsee vanhenemaan
Jossei sama ruoka kelpaa kahtena päivänä peräkkäin (ei ole paha vielä), niin jo on nirsoiksi opetettu!! Minä antaisin herran laittaa ihan omat sapuskansa, jossei voi esim. laatikkoa syödä kahtena päivänä...:/
Meillä menee roskiin yleensä homehtunutta leipää jonkin verran, ylijäänyttä ruokakermaa (avattu purkki, joka on unohtunut jääkaappiin) sekä välillä hedelmä tai kaksi (jäänyt jonnekin kaapin perälle).
Joskus todella harvoin, joku mikä epähuomiossa jäänyt syömättä. Mutta meillä perunanmuusin lopusta tehdään rieskaa tai perunavelliä, keitetyt ylijääneet makaronit paistetaan seuraavana päivänä, pari päivää vanhasta maidosta tehdään pannukakku jne.
Paitsi jos se on päässyt pilaantumaan ihan syömiskelvottomaksi. (tapahtuu todella harvoin)
Kouluikäiset lapset osaavat ottaa lautaselleen sen minkä syövätkin. Samaa ruokaa voidaan syödä useampanakin päivänä, ylijääneet keitinperunat paistaa seuraavalle aterialle yms. jatkojalostaa edellispäivän ruokaa.
Leipää ostan kassillisen kerrallaan leipomosta ja pakastan pienemmissä pusseissa, joten tuoretta leipää löytyy aina pakkasesta eikä leipää jää kaappiin kuivumaan.
En hyväksy ruuan haaskaamista, vaan pyrin ostamaan ja laittamaan ruokaa kulutuksen mukaan!
varsinkin kun nykyään niin varoitetaan että suunnilleen kaikki pilaantuu tosi nopeasti ( esim. keitetty riisi jne) Pelkään ruokamyrkytyksiä ja mahatauteja, joten vähänkin riskijämän heitän pois.
Mutta tarkoituksella en koskaan tee ruokaa niin paljon että " loput voi heittää pois" . Parilla kaverilla on käsittämätön tapa heittää suunnilleen suoraan ruokapöydästä kaikki roskiin, mitään ei ikinä laiteta enää takaisin jääkaappiin. Aivan kauheaa tuhlausta :(
Kaksi sämpylää oli homeessa. Yleensä laitan pakkaseen osan, mutta nyt unehtu... Valitettavasti joskus unohtuu jotain...
mutta aina joskus jää joku kaapin/jääkaapin perälle homehtumaan tai päiväys vanhenee huomaamatta,
lasten lautasilta jämät menee myös suosiolla roskiin.
nykyään jaan jo synttäreiltä lähtijöille mukaan herkkuja,
sillä ei todellakaan ruveta niitä itse syömään kuin korkeintaan seuraavana päivänä!
ei haluta lihoa, joten mielummin heitän roskiin kun syön väkisin!
En tee reilusti ja ylimääräistä. Pakastan heti, jos jostain syystä olen tehnyt enemmän tai menekki on oletettua pienempi.
Kierrätän ja katson mitä kaapissa on. Suunnittelen ruokia sen mukaan seuraaville päiville.
En syö mitään kenenkään lautaselta, joten lautaselta rääpityt jämät menevät roskiin. Olen opettanut lapsille, että otetaan vain yksi keksi/pulla/leipä kerrallaan ja lisää saa vasta kun eka on syöty.
Harvoin menee ruokaa roskiin. Joskus tietysti tulee epäonnistuneita keitoksia, jotka eivät maistu kenellekään. Silloin täytyy taipua ja laittaa jotakin pois.
synttäreiltä/juhlista jääneet kuivakakut,pasteijat yms. pakastan
koska teillä ei ole kokemusta esim. riisistä, joka ei todellakaan pilaannu vuorokaudessa, jos säilytät jääkaapissa. Pieni perhe niin toisena päivänä syödään lämmitettynä esim. keittoa tai kastiketta.
Jos lapselta jää lusikallinen tai kaksi heitän roskiin, mutta mikä jää kattilaan syödään seuraavalla aterialla. Yksinkertaisesti ei ole aikaa kokata tuntitolkulla joka päivä. Toinen juttu mikä menee roskiin on keitetyt perunat. Ne maistuvat hirveiltä lämmitettynä, mutta ehkä rieskoihin kelpaisisivat. Ehkä nämä ruuan roskiin laitot ovat opittu tapa eli jos äitisi on niin tehnyt jatkat perinteitä. Meillä lapsuuden kodissa on nuukailtu, vaikka taloudellisesti ei todellakaan olisi ollut tarvetta, mutta tapa on siis tarttunut minuun.
joka päivä ja ihan liikaa
meillä 6henkinen perhe
Ihan pahaa tekisi. Yleensä teen juuri sen verran kun on tarve. Loput annamme koirille.
Joskus voi leivän kantapaloja jäädä homehtumaan ja ne menee roskiin, mutta muuten ei, ei koskaan.
Koiraa ei löydy meidän perheestä.
Varsinkin, jos synttäritarjoiluista kyse, niin en todellakaan rupea moisia kaloripaukkuja päivätolkulla syömään!
mutta periaatteessa en todellakaan! syön vaikka itse niitä jääneitä ruokia seuraavana päivänä.
meillä 4 lasta + 2 aikuista
tiesittekö että yhden ihmisen biojätteet roskissa tuottavat yhtä paljon ilmasto-ongelmaa kuin 4400km ajaminen? aamulehdessä oli viikonloppuna juttua...
Eniten lapsen ruoantähteitä. Välillä syön niitä, mutta painoa on muutenkin liikaa. Muuten loppuruoka syödään seuraavana päivänä eväänä tms.
Synttäri- tai muut herkut lähtee töihin tiimiläisille maisteltavaksi seuraavana päivänä jos niitä jää.