Pystyitkö teininä puhumaan äidillesi intiimeistä ongelmista? Minä en
Kerrankin oli hiiva ja vaihdoin vaan alushousuja koko ajan. En kehdannut sanoa äidille että vuotaa.
Kommentit (14)
En tasan. Mullakin oli kerran oletettavasti hiiva, ja luin SinäMinä lehdestä, että jogurtin laittaminen emättimeen voi palauttaa tasapainon. Niinpä pöllein keittiöstä pikkulusikan, ja joka päivä viikon ajan halusin ehdottomasti syödä maustamattoman jogurtin, josta osa tosin meni alapäähän. No, parani sentään se vaivakin, hoidosta huolimatta :D
Muutenkin meillä esim. kuukautiset oli tosi häpellinen juttu. Puhua niistä ei saanut, ja esim. side piti viedä muoviin käärittynä keittiön roskikseen ja tunkea muiden roskien alle, ettei perheen miehet joudu näkemään siteitä. Kylpyhuoneessakin olisi ollut roskis, mutta äidin mielestä ne siteet haisisi sieltä miesten nokkaan inhottavasti, keittiöroskien alta ei niinkään.
Pystyin mutta vastaanotto oli vihainen joten en mielelläni puhunut
Juu ei missään nimessä voinut puhua. Meilläkin kuukautiset olivat tabu, joista ei saanut miesten kuullen sanoa sanaakaan. Kun kuukautiset alkoivat, näytti äitini, mistä löydän siteitä ja siinä se. Itse sitten myöhemmin salaa ostin kuukupin..
Mistään intiimijutuista ei puhuttu, ei ehkäisystä tai muustakaan.
Sun intiimit ongelmat ei edelleenkään kiinnosta ketään.
En puhunut eikä äiti puhunut mulle menkoista yms. asioista.
En äidille mutta muistan kun olin koulukodissa 15veenä ja iski hiivatulehdus,luulin että mulla on joku sptauti ja tyyliin kuolen 🤣. En kehdannut sanoa ohjaajille.
Kai se meni sitten itsestään ohi,kuljin vaan jonkin aikaa vessanpaperit housussa.
Kyllä, mutta en ihan hirveästi puhunut. Äidin mielestä kuukautiskivut olivat psykosomaattisia eli ei niihin mitään särkylääkettä tarvinnut. Onneksi isällä oli aina Disperiniä. Äiti oli vielä sairaanhoitaja koulutukseltaan 😑
Oman teinini kuukautiskipuja lääkittiin ja kun tavalliset kipulääkkeet eivät riittäneet varasin ajan gynelle, josta sitten tulikin endometrioosiepäily.
Menkoista kohtasin puhua sen verran että pyysin tuomaan siteitä kaupasta mutten muusta. Kun sheivasin ja karvatuppi tulehtui en kehdannut mennä sanomaan että "äitiii miula on joku patti häppäreissä". Kävin kouluterkalla joka lähetti terveyskeskukseen ja patti puhkaistiin. Äiti tiedä vieläkään.
Täällä aina paheksutaan äitejä, jotka ei ole puhuneet intiimiasioista, mutta totuus on se, että suurin osa ei siitä olisi tykännyt teininä, että äiti alkaa noista asioista puhumaan.
Eikä oikein voi olla äidin vika, josteini ei kehtaa sanoa, että alapäässä on jotain häikkää koska tuskin se äiti olisi kuitenkaan osannut pitää luentoa joka taudista, mikä alapäähän voi iskeä ihan noin vaan summassa.
Että, jos sulla kutiaa ja kirvelee, voi olla sukupuolitauti tai hiiva tai ties mikä ja jos tuntuu sitä tai tätä niin silloin varmaan on kuppa jne jne.
Luulen, että vaikka muuten voisi puhua, niin se seinä tulee vastaan jos seksuaalielämän aloittamisen jälkeen alkaa nuo kutinat, kun ei tietoa ole onko sukupuolitauti, hiiva vai bakteerivaginoosi tai mikä tahansa muu hommeli.
Kyllä nykyään omalle äidille voi puhua, mutta en kertonut ekoista menkoista, enkä pillereiden hankkimisesta, en niiden lopettamisesta tai siitä kun sitten sain kumin käytöstä huolimatta sukupuolitaudin. Ei tiedä vieläkään tästä, kuukautisten selvisi kun yritti kaverilleni selittää ettei tuolla X:llä niitä vieläkään ole ja tokaisin, että onpas. Oli järkyttynyt, etten ollut kertonut. En tiedä itsekään miksi en kertonut, koska ei se ongelma ollut ikinä, eikä niitä ikinä hävetti. Kuukautissiteet ja tamponit osti isä, kun laittoi kauppalistalle mitä piti tuoda, roskikset oli jne.
Kun aloin jäädä kotiin ja seurustella, niin todettiin että kumeja on tuolla, jos tarvitset, mutta älä nyt kaikkia käytä :D Ehkä olis ollut parempi antaa rahaa, jolla hankkia omat ehkäisyt. Kuitenkin kumin käytöstä huolimatta sitä jälkiehkäisyä on pitänyt ostaa, kun kumi hajos ja toisella kertaa jäi sisälle, että etenkin näissä tilanteissa olisi parempi, jos ei tarvi vahingossakaan mitään saarnaa kuunnella.
Toivon kyllä, että omat lapset uskaltaisi puhua, mutta ymmärrän jos ei ihan kaikesta halua äidille puhua. Varmaan täytyy joku lyhennetty versio seksiasioista ja intiimiasioista sitten lapsille pitää, kun vähän kasvavat.
En. Ei sillä että ikinä siitä olisi tullut mitään ikävää, mutta olin vaan niin hlvetin estoinen teini. Mulla oli tosi tosi tosi runsaat menkat ja hb tippui alle 80:een. No, silloinpa lääkäri soitti suoraan äidille (olin lukiossa silloin) että tarvitaan lisää tutkimuksia. Onneksi sittemmin menkat rauhoittuneet luonnostaan.
En ole vieläkään puhunut seksistä mitään kenellekkään.
Ei tarvi kaikkea jakaa.
m85
Ei mulla ollut intiimejä ongelmia.
Menkat kun alkoi sanoin äidille ja hän näytti missä on siteitä ja miten niiden kanssa toimitaan. Siinä meidän aiheesta keskustelut.
En puhunut äitini kanssa mistään ongelmista. Oli tehnyt jo lapsuudessa selväksi ettei häntä kiinnosta.