Suru

Miten elätte surun kanssa? Minulla on ollut vuoden sisällä muutama kuolemantapaus lähipiirissä. Ystävä yllättäen, ja pari läheistä perhepiiristä. Yksi melko nuori ihminen kuoli vakavaan sairauteen. 

 

Alkuun tietenkin itki jatkuvasti ja lohduttomasti, joitakin päiviä. Sitten harvemmin ja asiaa ajatellessa. Joitakin kuukausia, ehkä puolisen vuotta, olin aika iloton. Mutta nyt vielä, vuoden päästä, tajusin, että kannan surua vielä jatkuvasti. Kun tulee joku asia mieleen, tajuan, että en ikinä voi kertoa sitä ystävälleni. Tai joku asia palauttaa mieleen lähisukulaisen kärsimyksen mieleen, ja tuntuu, että on raskas hengittää. 

 

Jaksan töissä ja kotihommissa, enkä koe olevani masentunut. Koen vain olevani surullinen. Ja vähän yksin. Ei minulla olisi ollut varaa noita ihmisiä menettää. Sekin hirvittävän itsekäs ajatus. 

 

Ja kaikki se syyllisyys. Se, miten se läheinen oli ärsyttänyt, ja olin turhaan kiukutellut joskus ja ottanut etäisyyttä. Vaikka sellaista se elämä on. Onneksi viimeinen tapaaminen jokaisen näistä kanssa oli päättynyt lämpimään halaukseen. 

 

Miten kauan teillä on aktiivinen suru kestänyt?