Prinsessa Inesin ristiäiset
Katsokaa: www.svtplay.se/video/jqWgngq/prinsessan-ines-dop?video=visa . Eivätkö ole ihanat? Kuningasparin lapsenlapsetkin ovat niin kauniita ja hyväkäytöksisiä.
Kommentit (111)
Madeleine on kertonut jossain haastattelussa, että on ujo ja julkisuudessa oleminen on välillä vaikeaa. No ok, luonteelleen ei voi mitään. Mutta nykyisin hän näyttää aina jotenkin surulliselta ja poissa olevalta, olipa kyseessä mikä tilaisuus tahansa.
Muistan joskus nuorena (ollaan samanikäisiä) ihailleeni hänen "hymyileviä" silmiään. Vaikka ilme olisi ollut vakava, niin silmät aina loisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän Sofialla ja Carl Gustafilla ole paljon muuta tekemistä kuin tämä perhe. Siihenkin saa varmasti lastenhoitoapua ja taloudellinen tilannekin on hyvä. Onhan heillä toki joitakin julkisia tehtäviä, mutta ei läheskään niin paljon kuin esimerkiksi Victorialla.
Kuka uskoo, muka että oli vahinko. Kehtaisi edes laukoa tuollaista. Eivätkö osaa muka hoitaa ehkäisyä? Kyllä kuulemma nykyään pystytään jo myös munasolusta näkemään, onko kyseessä tyttö vai poika. Tietysti pitää olla rahaa.
Ei millään voi munasolusta tuollaista nähdä.
Siis, jos munasolu ei ole hedelmöittynyt, ei voi nähdä, koska siittiö määrää sukupuolen. Jos taas on hedelmöittynyt, ja raskaus alkanut ja pitkällä, sen näkee ultrasta. Ajatteletko, että tämä pari abortoisi lapsensa, jos sukupuoli on väärä? Kertokaa nyt tyhmälle, enkö tajua jotain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu, ihanan oloisia lapsia. En usko, että lapsilla olisi mitään "teatteria" vaan heidät on kasvatettu tasapainoisesti. Näin jonkun telkkariohjelman, jossa seurattiin Victoriaa ja Estelleä ja aito lämmin suhde siinä oli.
Toki tää Ines on tekemällä tehty tyttö veljeskatraan jälkeen. Olin ihan varma, että Sofia haluaa myös tytön kun Madeleinella ja Victoriallakin on. Sitten esittivät että " hups ihan vahinkona vielä neljäs tulossa" vaikka oli mikroskoopin alla tehty. Se oli teatteria. Mutta ei poista sitä, että vaikuttavat hyviltä vanhemmilta.
Toivovatko Carl Philip ja Sofia, että muut ajattelevat lapsen olevan vahinko? En usko. Jos he jotain ajatuksia muilta haluavat niin sen, että näin alhaisen syntyvyyden aikana on hieno, jos haluaa saada neljä lasta.
Ja vaikuttaako muka oman miehen lasten perheti
Mitä nyt en tajua, vai ettekö te tajua? Jos Victorialla ja Madeleinella olisi vain poikia, saattaisivat esimerkiksi isovanhemmat tai Sofia toivoa, että Carl Philipin perheeseen tulisi uusi lapsi, jolloin olisi mahdollista saada tyttö tähänkin sukupolveen. Sofia varmaan sanoisi tämän ääneen miehelleen (joka on aika "tossukka" eikä pistäisi vastaan jos he yrittäisivät saada uutta lasta). T: 6
Tästä alkion tai hedelmöittyneestä munasolusta on jo aiemminkin täällä kirjoitettu. Kuulemma nykyään nähdään jo hedelmöittyneestä munasolusta kumpi lapsi on tulossa. Kysymys ei siis ole enää sen jälkeen munasolusta, kun se on hedelmöittynyt. Silloin siittiö on jo sen hedelmöittänyt. Elon Muskilla on kuulemma sen takia vain pelkästään poikia.
Ehkä tiede on sitten niin paljon kehittynyt, että hedelmöittyneestä munasolusta pystyy näkemään asian. Tietenkään pelkästä hedelmöittämättömästä munasolusta ei voi nähdä sukupuolta.

Missä vaiheessa sen voi nähdä? Näkeekö jo ennen kuin munasolu on kiinnittynyt (ja jälkiehkäisy mahdollinen)?
Alkiodiagnostiikan avulla on mahdollista valita sukupuoli. Virallinen käytäntö on se, että sitä hyödynnetään vain sukupuolisidonnaisten perinnöllisten sairauksien kohdalla, mutta onhan se teoriassa mahdollista, että rahalla saa ja hevosella pääsee. Aiheena olevan parin uskon olleen yhtä onnellinen niin tytöstä kuin pojastakin.
Vierailija kirjoitti:
Hauska katsoa, että miten nuo Silvian piirteet ovat periytyneet lapsiin ja lastenlapsiin: Victoria, Carl Philip tietysti ja heidän lapsistään Estelle ja tuo Carlin vanhin poika..
Estellen kanssa samannäköinen on Julian, Carl Philipin nuorin poika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä alkion tai hedelmöittyneestä munasolusta on jo aiemminkin täällä kirjoitettu. Kuulemma nykyään nähdään jo hedelmöittyneestä munasolusta kumpi lapsi on tulossa. Kysymys ei siis ole enää sen jälkeen munasolusta, kun se on hedelmöittynyt. Silloin siittiö on jo sen hedelmöittänyt. Elon Muskilla on kuulemma sen takia vain pelkästään poikia.
Ehkä tiede on sitten niin paljon kehittynyt, että hedelmöittyneestä munasolusta pystyy näkemään asian. Tietenkään pelkästä hedelmöittämättömästä munasolusta ei voi nähdä sukupuolta.
Missä vaiheessa sen voi nähdä? Näkeekö jo ennen kuin munasolu on kiinnittynyt (ja jälkiehkäisy mahdollinen)?
Sen näkee ilmeisesti jo siinä vaiheessa, kun munasolu on hedelmöittynyt. Munasoluhan hedelmöitetään laboratoriossa ja vasta hedelmöittymisen jälkeen siirretään kohtuun. Siinä vaiheessa se ei enää ole pelkkä munasolu vaan alkio. Alkiotahan voidaan kasvattaa jonkin aikaa laboratoriossa ennen kohtuun siirtämistä. Ei kohtuun siirretä mitään munasoluja, vaan alkioita. Onhan sellaistakin, että joillakin on munasolun kuori niin vahva, ettei siittiöt pääse munasoluun. Tätäkin hoidetaan niin, että siittiöt laitetaan injektiolla suoraan munasoluun.
Muuten Madeleinen lapsetkin ovat aika totisia. Koko perhe ei paljon hymyile.
Nimenomaan mikrohedelmöityksessä viedään yksi siittiö lasineulalla munasoluun. Tavallisessa koeputkihedelmöityksessä hedelmöitys tehdään laboratoriossa koeputkessa/maljassa yms. Hedelmöityksen jälkeen alkio siirretään kohtuun. Ilmeisesti ennen kohtuun siirtämistä alkiosta pystytään näkemään sukupuoli.

Mitä ihmettä sinä selität, ilmeisesti!!!!!!
Prinsessainsesrstin rääppijäiset
En ole Estellestä hirveästi välittänyt mutta oli ristiäisissä aivan ihana, kun oli Inesin kummi. Todella rento ja illoinen, sympaattinen. Saanut hyvän ja rakastavan kasvatuksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hauska katsoa, että miten nuo Silvian piirteet ovat periytyneet lapsiin ja lastenlapsiin: Victoria, Carl Philip tietysti ja heidän lapsistään Estelle ja tuo Carlin vanhin poika..
Estellen kanssa samannäköinen on Julian, Carl Philipin nuorin poika.
Silvia oli nuorena sen näköinen kuin minä haluaisin olla.
Hauskaa että puhut Carlin pojasta ja jouduin oikein miettimään että kuka on oikein Carl. 😁 Olen niin tottunut puhumaan Carl Philipistä.
Vierailija kirjoitti:
Muuten Madeleinen lapsetkin ovat aika totisia. Koko perhe ei paljon hymyile.
Siinä kirkon edessä kyllä hymyilevät. Ovat tottuneet poseeraamaan. Muistelen vähän huvittuneena vuosien takaisia Leonore-keskusteluja, jolloin tämä prinsessa oli kolmevuotias.
Vierailija kirjoitti:
Eihän Sofialla ja Carl Gustafilla ole paljon muuta tekemistä kuin tämä perhe. Siihenkin saa varmasti lastenhoitoapua ja taloudellinen tilannekin on hyvä. Onhan heillä toki joitakin julkisia tehtäviä, mutta ei läheskään niin paljon kuin esimerkiksi Victorialla.
Kuka uskoo, muka että oli vahinko. Kehtaisi edes laukoa tuollaista. Eivätkö osaa muka hoitaa ehkäisyä? Kyllä kuulemma nykyään pystytään jo myös munasolusta näkemään, onko kyseessä tyttö vai poika. Tietysti pitää olla rahaa.
Sofia itse sanoi että lapsiluku oli jo täynnä mutta kyseessä on " yllätys"
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän Victoria käynyt vuosien lapsettomuushoidot saadakseen edes nuo kaksi.
En usko vahinkoon Inesin kohdalla, eiköhän tuossa käytetty keinohedelmöitystä, ja siinä saa lapsen sukupuolen selville ennen alkion istutusta.
Danielilla on munuaissairaus, häneltä otettiin pakasteseen siittiöitä talteen ennen leikkausta mutta en osaa sanoa onko niitä käytetty.
Vierailija kirjoitti:
Madeleine näytti koko ristiäisten ajan kiukkuiselta ja surulliselta. On jotenkin ihan täysin ulkopuolinen perheessä, on hienosteleva ja näyttää koko ajan olevansa "yläluokkainen", täysin erilainen kuin Victoria ja Carl Philip.
Madeleine on ujo ja yksityinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Madeleine näytti koko ristiäisten ajan kiukkuiselta ja surulliselta. On jotenkin ihan täysin ulkopuolinen perheessä, on hienosteleva ja näyttää koko ajan olevansa "yläluokkainen", täysin erilainen kuin Victoria ja Carl Philip.
Joo on jotenkin hirveän totinen. Tiedä häntä, mitä ongelmia hänellä on. Ei ilmeisesti koskaan ole tykännyt julkisuudesta. No on miehensäkin lehtien mukaan yrmy. Carl Philip vaikuttaa myös aika ujolta. Avoin ja luonnollisin on Victoria.
Carl Philip ei ole kyllä ujo, flirtti, avoin ja puhelias. Madden on ujo, vaikuttaa tylyltä mutta ei välttämättä ole. Hänestä en osaa niin sanoa.
Ei millään voi munasolusta tuollaista nähdä.