Rasittavin ihmistyyppi: kerro heti mielipiteesi
Kommentit (76)
Sellainen, jonka kanssa ei voi keskustella. Voi vain kuunnella loputonta monologia.
Kovaääniset ja ovia paiskovat ihmiset
Minulla oli vuosia sitten ystävä, joka oli epävarma aivan kaikesta. Hän luuli jatkuvasti, että kaikki olivat hänelle vihaisia, ja hänen piti aina miettiä, ketä hän oli mahdollisesti loukannut ja miten. Hän ei omien sanojensa mukaan ehdottanut tapaamisia, koska ei halunnut häiritä muita ihmisiä. Jos joku teki virheen, hän ei kehdannut huomauttaa siitä.
Yhtenä esimerkkinä mieleeni tulee eräs mökkireissu. Olimme sopineet kaikkien kanssa, että ruokakulut jaetaan tasan. Olin jostain syystä ymmärtänyt oman osuuteni väärin ja kysyin tältä ystävältä, että olenko nyt sinulle 40 euroa velkaa. Hän vastasi: "Juu juu." Myöhemmin sain sattumalta tietää, että oikea summa olikin suurempi. Kun kysyin häneltä, miksei hän sanonut mitään, hän vastasi, ettei halunnut minun suuttuvan. Olin ihan että mitä hittoa, miksi suuttuisin tuollaisesta?
Joka ikisestä pitää aina keksiä jotain huonoa. Tuhlaa muiden aikaa kertomalla juttuja omasta elämästään palavereissa.
Vierailija kirjoitti:
Joka ikisestä pitää aina keksiä jotain huonoa. Tuhlaa muiden aikaa kertomalla juttuja omasta elämästään palavereissa.
Miksi tuollaisia ei irtisanota? Turha kuluerä..
Sellainen joka mustamaalaa, puhuu perättömiä asioita toisesta tarkoituksena hankaloittaa toisen elämää mahdollisimman paljon.
Sellainen, joka vie muiden puheajan puhumalla vain omista asioistaan
Rasittavin? Besserwisseripätijä joka neuvoo ja ohjeistaa ja kertoo sulle mitä sun pitää ja kannattaa tehdä, ja jonka neuvoissa ei ole päätä, ei häntää.
Esimerkki viime viikolta:
Meidän perheessä kukaan ei juo kahvia. Kahvin juonti on loppunut pari vuotta sitten. Vieraille on pikakahvia, ja kahvinkeitin löytyy kyllä jos isommin tarvitsee keittää.
Eräs ihmettelee missä kahvinkeitin. Hänelle kerrotaan (taas) että varastossa, koska kahvia ei juoda, joten sitä on turha pitää esillä pölyyntymässä ja edessä.
Hän osoittaa sormella että sehän mahtuisi tuohon, missä se on ennenkin ollut. Paikka johon hän osoittaa on taso jonka päällä on mikro ja vedenkeitin. Mikro on vanha ja isohko ja vie tilaa jonkin verran. Siinä keitin oli pari vuotta sitten kun kahvia vielä juotiin, ja se oli silloinkin hankalaa kun taso oli niin täynnä.
Sanon että ei se siihen mahdu koska sitten on vaikea käyttää vedenkeitintä kun kahvinkeitin on edessä. Hän sanoo että ostat pienemmän mikron niin mahtuu hyvin.
Hän ehdottaa että miten olisi tuonne sivupöydälle keittiön viereiseen tilaan, siinähän on paljon pöytätilaa kun siirrät nuo kamat pöydältä muualle! Sanon että en tosiaan siirrä koska pidän niitä siinä ja se on niiden paikka, eikä siinä ole edes sähköpistorasiaa. Hän sitten sanoo että ei ole iso homma kun tilaat sähkärin, niin hän nopeasti vetää sähköt siihen.
Eli meidän pitäisi ostaa uusi mikro hyvin toimivan tilalle tai siirtää tarvittavat asiat pois sieltä missä niitä tarvitsemme, ja maksaa sähkäri jotta voisimme pitää kahvinkeitintä, jota emme halua, esillä siellä missä emme halua!
Toinen tarina löytyy portaikossa olevasta pienestä valosta jota pidetään päällä 247365, mutta se kääköön toiseen kertaan 😁
Tämä henkilö on niin rasittava että onneksi häntä ei tarvitse nähdä kovin usein!
Sellainen opetettu papukaija pomohenkilö, joka vääntää sellaista mitäänsanomatonta bullshittia positiivisessa hengessä. Ei vaan jaksa.
Yksi rasittava miestyyppi on sellainen, joka alkaa toistella sinulle "hei, sä oot hyvä jätkä".
Kaikkitietävä ja kaiken paremmin tietävä.
Naapuri on sellainen, että hän ei ota neuvoja tai ohjeita vastaan, koska tietää itse kaiken. Jos neuvot, hän vaikenee täysin. Ja nyt siis puhutaan asioista, joista toisella on vuosikymmenten työkokemus ja hänen opit on YouTubesta.
Työkaveri taas on kaiken paremmin tietävä.
Ei niin pientä asiaa, mihin hän ei kommentoisi lisätiedolla tai kumoamalla tiedon. Mikään toisen kertoma tieto ei kelpaa sellaisenaan.
"Itseasiassa se ei ole noin, vaan..."
"Juurikin näin, mutta tiesitkö sitä että sen lisäksi päläpölä"...
Vihaaja, joka paasaa siitä miten vääränlaisia muut on.
Kaikkitietävä. Uuden omakotitalon keittiökin oli väärin tehty. Siis meillä.
Joka ikiseen asiaan on ehdoton mielipide, vaikka ei oikeasti tiedä faktoja.
Kaverit tältä kaikkoaa, enkä ihmettele. Onnekseen miehensä käy vähän hitaalla, niin voi määrätä mitä mieltä meillä ollaan. Eipähän tarvitse olla ihan yksin.
Työpaikan kailottajat. Huutavat perheasiansa niin, että kaikki kuulevat. Samaan tyyppiin sopii vielä kateus esimiestään kohtaan ja sekin kuuluu ja näkyy.
Se joka haukkuu muita autistiretardeiksi, olisikohan sen ihmisen aika keksiä uusi haukkumisana ja tulla pois sieltä 80-90 lapsuudesta