Kannattaako yli viisikymppisenä enää rakastua?

Vierailija kirjoitti:

Miten niin kannattaako? Oikea rakastuminen tapahtuu halusit sitä tai et, myöskään kohdetta ei saa valita.

Tuollaista ei oikeasti tapahdu kuin elokuvissa.

Me tavikset emme rakastu kiihkeästi ja aina mietitään kannattaako tähän suhteeseen alkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vain uskovaisten ja Jumalan johdatuksella, silloin löytyy se oikea kumppani.

No itse olen uskovainen ja ollut viiskymppiseksi asti yksin, kun taas kaikilla epäiskovilla on aina joku. Kai sitten vaan jatkan odottelua, mutta alkaa tässä jo pikkuhiljaa seota. Mitä järkeä on elämässä, jossa ainoa tarkoitus on työssäkäynti ja katsot vierestä kun muut pitää hauskaa?

Uusperhekuviot voi olla hankalia. Lapset ei aina hyväksy, aikuiset tai alaikäiset. Ex-puoliso saattaa heittää kapuloita rattaisiin.

Elämä on jo niin "valmis" kummallakin osapuolella, että yhteenmuutto voi olla vaikeaa. Esim. pääkaupunkiseudulta maalle. Etäsuhde kyllä voi toimia hyvinkin. Silloin saattaa tosin tuntua, ettei kuulu toisen elämään kuitenkaan. Mutta tämä on tapauskohtaista. Onhan nämä laitteet nykyään, millä voisi osallistua, mutta on nähtävä siinä vaivaa ja haluttava.

Entinen elämä voi askarruttaa, itse olen sitä tyyppiä, että se on selvitettävä minuutin tarkkuudella! Toinen taas ei muista eikä koe tärkeäksi kertoa. Ja sitä elämäähän tässä iässä on takana.

Mutta muuten suosittelen! Rakastuminen on samaa. Mutta elämä ei oikein muodostu niin yhteiseksi kuin jos olisi nuoresta asti saman ihmisen kanssa. Kokemusta molemmista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 46, enkä usko enää rakastuvani. Olen ollut koko aikuisikäni eli 25 vuotta saman miehen kanssa ja tulin kylmästi jätetyksi. Eiköhän tämä ollut tässä. Riski tulla uudelleen satutetuksi ja rikki revityksi on liian suuri. Kunhan tästä surustani selviän, tästä eteenpäin olen vain minä.

 

Älä höpise joutavia ja sure mitään villiintynyttä ukkoa. Hyvä kun pääsit siitä, ota uusia testattavaksi, jos ois parempia.

Villiintynyt ukko on kyllä hieno termi.

Olisi kyllä vähän varaa nyt villiintyä, kun ex-vaimokin vuosi sitten villiintyi ja lähti uuden miehen matkaan. Minullakin kuitenkin vielä sokeri sulaa suussa ja nätti aikuinen nainen aiheuttaa positiivisia viboja.

M52

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hanki rakastaja. Ei tarvitse sietää mitään ylimääräisiä tunnekuohuja ja riitoja.

En oikein ole sen tyyppinen ihminen. Joku, tai ei mitään sitten.

 

Mä olen myös sellainen ja nyt olen alkanut miettiä, mitä järkeä tässä on? Elää koko elämänsä ilman kosketusta odottaen sitä oikeaa, jota ei välttämättä koskaan tule. 

Joten olen miettinyt, että pian kun täytän 50, jos hankkisi vaan jonkun vakipanon, kun ymmärtääkseni naisena sellaisen saa helposti. Olisi edes jotain kivaa elämässä. 

Onko kellään kokemusta sellaisesta, että on tavallaan aloittanut seksielämän vasta vanhana? 

Itse en miehenä kykenisi mihinkään vakipano-hommiin, kun kuitenkin tulisi tunteita naista kohtaan. Kunon eronnut vuosi sitten yli neljännesvuosisadan kestäneestä "ensimmäisestä" parisuhteesta, niin ek kuitenkaan ole heti ainakaan tarvetta millekään yhteisille kotileikeille. Siinä mielessä eronnut nainen, jolla isoja lapsia tuntuisi hyvältä vaihtoehdolta.

Käytäntö on vaan osoittanut, että miehelle ei niissä kuvioissa oikein tahdo riittää tilaa. Yksi lupaava suhde päättyi siihen, kun tapaaminen kerran kahdessa viikossa oli liian usein kiireiselle naiselle, joka kuitenkin asui ihan lähellä. 

M52

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hanki rakastaja. Ei tarvitse sietää mitään ylimääräisiä tunnekuohuja ja riitoja.

En oikein ole sen tyyppinen ihminen. Joku, tai ei mitään sitten.

 

Mä olen myös sellainen ja nyt olen alkanut miettiä, mitä järkeä tässä on? Elää koko elämänsä ilman kosketusta odottaen sitä oikeaa, jota ei välttämättä koskaan tule. 

Joten olen miettinyt, että pian kun täytän 50, jos hankkisi vaan jonkun vakipanon, kun ymmärtääkseni naisena sellaisen saa helposti. Olisi edes jotain kivaa elämässä. 

Onko kellään kokemusta sellaisesta, että on tavallaan aloittanut seksielämän vasta vanhana? 

Itse en miehenä kykenisi mihinkään vakipano-hommiin, kun kuitenkin tulisi tunteita naista kohta

No mutta eihän tässä mun tapauksessa mistään lapsia tehneestä naisesta ole kyse. Tuo kyllä arveluttaa itseänikin, että menen kuitenkin rakastumaan seksikumppaniini, jos sellaisen hankin. 

Sehän on tapauskohtaista kannattaako vai ei. Riippuu henkilöstä, kohteesta ja siitä, mitä rakastumisesta seuraa. Mutta eipä tuota yleensä itse voi päättää, eli rakastuu jos rakastuu tai sitten ei - ja lopulta myöhemmin vasta näkee, että miten meni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten niin kannattaako? Oikea rakastuminen tapahtuu halusit sitä tai et, myöskään kohdetta ei saa valita.

Tuollaista ei oikeasti tapahdu kuin elokuvissa.

Me tavikset emme rakastu kiihkeästi ja aina mietitään kannattaako tähän suhteeseen alkaa.

On eri asia miettiä, kannattaako johonkin suhteeseen alkaa - sitähän voi olla rakastunut ja silti päättää, että ei aloita suhdetta. Mutta tuota en ymmärrä, että "tavikset emme rakastu kiihkeästi" - mitä tarkoitat? Itse en tosin koe olevani tavis, mutta en ole mikään elokuvahahmokaan, ja kyllä ainakin omat rakastumiseni ovat aina olleet kiihkeitä, ihastumiset myös. Ei niitä toki ihan jatkuvasti elämässä tule, mutta olen kokenut niitä nyt aikuisiälläkin. Ja hyvä niin, koska ankea olisi sellainen suhde, jossa ei olisi rakastumisen kokemista.