Lapsen isä ei koskaan opeta lapselle mitään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valehtelet.

En. Valehtelisinkin. Mutta ikävä kyllä tämä tilanne on ihan todellisuutta meillä. Ap

Minun poikani ovat jo yli 40 v, eikä heidänkään isänsä opettanut heille koskaan yhtään mitään. Onneksi poikieni vaari ja eno opettivat heille moni juttuja ja miesten taitoja.

Siis tämä isähenkilö on edelleen mieheni, joka ei itsekään opi mitään uutta, ei edes halua. Nyt elääkkeellä ollessani ihmettelen jatkuvasti miksi vuosikymmeniä sitten aloin yleensä olemaan hänen kanssaan? 

Lasten ollessa pieniä, isä teki töitä  aamusta yömyöhään,aina. Kyllä kaikki jäi äidille. Mitenkähän sen ajan selvisimmekään? Lapset aikuisia, hyvin kouluttautuneita, isä osannut hienosti opastaa , neuvoa , ottaa kantaa, olla kiinnostunut murrosikäisistä asti. Erinomaiset välit lapsiin ja lastenlapsiin nykyään. Ja liittommekin voi  onnellisesti..

Vierailija kirjoitti:

Mies ei siis vietä ollenkaan aikaa lapsen kanssa eikä puhu hänelle? Ei me olla erikseen mitään opetettu lapsille, vaan ovat oppineet siinä sivussa kaikkea.

Kyllä vähän vanhemmille lapsille pitää joissain asioissa luoda niitä mahdollisuuksia oppimiseen. Esim. pyörällä ajo, kyllähän se varmaan ennen vanhaan opittiin keskenään joskus kouluiässä isän tai äidin pyörällä tangolla istuen, mutta lapsella on kyky oppia taito paljon nuorempanakin, kunhan vanhempi sen mahdollistaa ja opastaa. Pari-kolmevuotiaatkin osaa ajaa, jos niitä opetetaan.

Jokin idea siinä on, että äidin- ja isänvaistot ovat erilaisia. Äidit paapoo ja isät antaa sitä tilaa elää. Mitä siitä tulisi, jos kumpikin olisi koko ajan ohjaamassa ja säätelemässä? 

Vierailija kirjoitti:

Jokin idea siinä on, että äidin- ja isänvaistot ovat erilaisia. Äidit paapoo ja isät antaa sitä tilaa elää. Mitä siitä tulisi, jos kumpikin olisi koko ajan ohjaamassa ja säätelemässä? 

Räjähdysherkkiä yksilöitä, joiden pettymyskyky on nolla. Lapsikeskeisyys on mennyt yli ja heitä paapotaan ihan liikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokin idea siinä on, että äidin- ja isänvaistot ovat erilaisia. Äidit paapoo ja isät antaa sitä tilaa elää. Mitä siitä tulisi, jos kumpikin olisi koko ajan ohjaamassa ja säätelemässä? 

Räjähdysherkkiä yksilöitä, joiden pettymyskyky on nolla. Lapsikeskeisyys on mennyt yli ja heitä paapotaan ihan liikaa. 

Milloin lapsista tuli vanhempien oman jatkeita? Moni muukin varmaan muistaa ne vapaat kesät, jne. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos se ei osaa nuista mitään?🤔

Ei osaa puhua eikä kävellä eikä solmia kengän nauhoja? Mutta on osannut kuitenkin siittää lapsen? Outoa on. 

Eikös juuri tällaisista miehistä ole palstalla useampia keskusteluja joka päivä?

Ei lapsille tarvitse opettaa noista ap:n valittamista asioista mitään.

Lapsi oppii katselemalla, kuuntelemalla, matkimalla ja ihan itse pähkäilemällä ja se oppiminen imetään omasta perheestä, muista lapsista, ympäristöstä missä lapsi elää.

Halusiko mies lapsen?

Tutustuitteko kunnolla ennen lapsentekohommia?

Jos hän vaan lojuu sohvalla, niin jättäisin. Jos hän tekee lapsen kanssa paljon kaikkea (vaikka ilman opettajamaista tyylilajia), niin erittäin hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies ei siis vietä ollenkaan aikaa lapsen kanssa eikä puhu hänelle? Ei me olla erikseen mitään opetettu lapsille, vaan ovat oppineet siinä sivussa kaikkea.

Kyllä vähän vanhemmille lapsille pitää joissain asioissa luoda niitä mahdollisuuksia oppimiseen. Esim. pyörällä ajo, kyllähän se varmaan ennen vanhaan opittiin keskenään joskus kouluiässä isän tai äidin pyörällä tangolla istuen, mutta lapsella on kyky oppia taito paljon nuorempanakin, kunhan vanhempi sen mahdollistaa ja opastaa. Pari-kolmevuotiaatkin osaa ajaa, jos niitä opetetaan.

Nyt onkin vallalla mun lapsi onkin parempi kun sun lapsi kulttuuri (ja minä se parempi vanhempi) ja on kauhea kiire opettaa niille kaiken maailman sirkustemput. Ei kai kukaan jaksaisi räntäsateessa opettaa sitä taaperoa hiihtämään, jos sitä ei kuvaisi someen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies ei siis vietä ollenkaan aikaa lapsen kanssa eikä puhu hänelle? Ei me olla erikseen mitään opetettu lapsille, vaan ovat oppineet siinä sivussa kaikkea.

Kyllä vähän vanhemmille lapsille pitää joissain asioissa luoda niitä mahdollisuuksia oppimiseen. Esim. pyörällä ajo, kyllähän se varmaan ennen vanhaan opittiin keskenään joskus kouluiässä isän tai äidin pyörällä tangolla istuen, mutta lapsella on kyky oppia taito paljon nuorempanakin, kunhan vanhempi sen mahdollistaa ja opastaa. Pari-kolmevuotiaatkin osaa ajaa, jos niitä opetetaan.

Nyt onkin vallalla mun lapsi onkin parempi kun sun lapsi kulttuuri (ja minä se parempi vanhempi) ja on kauhea kiire opettaa niille kaiken maailman sirkustemput. Ei kai kukaan jaksaisi räntäsateessa opettaa sitä taaperoa hiihtämään, jos sitä ei kuvaisi someen.

On ihanaa, että some sukupolven lapset voivat jälkikäteen katsoa täydellisiä mainostoimistotason kuvia lapsuudestaan ja uskotella itselleen, että se kurkkuun nouseva pala paskasta lapsuudesta täytyy vain huuhtoa alas yhtä matkaa Xanaxin kanssa.

Outoa jos ei mitään opeta. Meillä mies on opettanut paljon käytännön asioita sitten vähän isommalle lapselle. Pikkulapsiaikana kaikki jäi minulle: uimaan opettelu, läksyissä tukeminen, pyörälläajon opettaminen jne 

Mutta nyt teini-ikäinen osaa ajaa ruohonleikkurilla, veneellä, mönkijällä, käyttää porakonetta, kalastaa, huoltaa pyöräänsä, auttaa rakennushommissa ja vaikka mitä ja näitä minä en ole opettanut vaan mies.

Minä opin uimaan kun isä heitti suoraan syvään päätyyn. Kyllä tällainen opetustyyli on parempi kuin kädestä pitäminen

Vierailija kirjoitti:

Lasten ollessa pieniä, isä teki töitä  aamusta yömyöhään,aina. Kyllä kaikki jäi äidille. Mitenkähän sen ajan selvisimmekään? Lapset aikuisia, hyvin kouluttautuneita, isä osannut hienosti opastaa , neuvoa , ottaa kantaa, olla kiinnostunut murrosikäisistä asti. Erinomaiset välit lapsiin ja lastenlapsiin nykyään. Ja liittommekin voi  onnellisesti..

Ei vaikuta siltä, että aloittajan tilanne on yhtään tätä vastaava. 

Vierailija kirjoitti:

Outoa jos ei mitään opeta. Meillä mies on opettanut paljon käytännön asioita sitten vähän isommalle lapselle. Pikkulapsiaikana kaikki jäi minulle: uimaan opettelu, läksyissä tukeminen, pyörälläajon opettaminen jne 

Mutta nyt teini-ikäinen osaa ajaa ruohonleikkurilla, veneellä, mönkijällä, käyttää porakonetta, kalastaa, huoltaa pyöräänsä, auttaa rakennushommissa ja vaikka mitä ja näitä minä en ole opettanut vaan mies.

Mäkin touhusin isän ja äidin kanssa erilaisia asioita, he ikäänkuin täydensivät toisiaan, mutta nyt sen isänkin pitäisi olla äiti. Sain myös sitä omaa tilaa kasvaa. Nyt äidin saada määritellä millaista sen isyyden ja lapsuuden tulisi olla. Mutta sille isälle ei kuitenkaan anneta sitä tilaa ja lapselle vielä vähemmän kun se lapsi omitaan automaattisesti itselleen. Ja sitten ihmetteellään kun väsytään kun yritetään pitää kaikki liian kontrollisissa. 

Vierailija kirjoitti:

Minä opin uimaan kun isä heitti suoraan syvään päätyyn. Kyllä tällainen opetustyyli on parempi kuin kädestä pitäminen

Sitä se aikuisuuskin on, suoraan syvään päätyyn. 

Meillä sama ongelma kuin ap:llä. Muun muassa ärsyttää se, kun lasten isä on entinen (joukkue)urheilija ja edelleen sporttinen, mutta ei kannusta lapsia liikkumaan, ei opettanut uimaan, pyöräilemään, hiihtämään, luistelemaan jne. saati sitten osta(nut) varusteita, vaan tämä on alusta asti jäänyt minun vastuulleni, vaikka olen epäurheilullinen plösö. :(

Yhdellä lapsella oli merkittävä vesipelko ja suuria vaikeuksia oppia uimaan, ja mies halusi estää lapsen kuskaamisen uimakouluun! En tajua miksi. Jatkoin uittamista ja kuskaamista ja lapsi oppi vihdoin uimaan. (Ja minä siis maksoin uimakoulut.) Olisi ollut kiva, jos lasten isäkin olisi joskus käynyt uimassa lasten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä sama ongelma kuin ap:llä. Muun muassa ärsyttää se, kun lasten isä on entinen (joukkue)urheilija ja edelleen sporttinen, mutta ei kannusta lapsia liikkumaan, ei opettanut uimaan, pyöräilemään, hiihtämään, luistelemaan jne. saati sitten osta(nut) varusteita, vaan tämä on alusta asti jäänyt minun vastuulleni, vaikka olen epäurheilullinen plösö. :(

Yhdellä lapsella oli merkittävä vesipelko ja suuria vaikeuksia oppia uimaan, ja mies halusi estää lapsen kuskaamisen uimakouluun! En tajua miksi. Jatkoin uittamista ja kuskaamista ja lapsi oppi vihdoin uimaan. (Ja minä siis maksoin uimakoulut.) Olisi ollut kiva, jos lasten isäkin olisi joskus käynyt uimassa lasten kanssa.

Kuinka usein sä hiihdät ja luistelet? Ennen lapsia ja sen jälkeen kun lapset oppi ne taidot? 

Olen tuonut miehelleni lapsen kasvuun liittyviä kirjoja raskausaikana jo. Ei lukenut.

Olen sitten lasten kasvaessa antanut hänelle "tehtäväksi" eli sanonut että tänä talvena viet lapset laskettelemaan, suunnitelkaa ensi viikolle lasten kanssa hiihtoretki jne. eri taitojen opettamista ja itse huolehtinut toki myös osani.

Yritin saada miehen lukemaan itse lapsen kehityksestä ja taidoista että olisin voinut jättää miehen neuvominen välistä mutta näillä nyt mennään. 

Kyllä meillä on vähän sama. Lapset nyt teinejä. Olen opettanut hiihdot, luistelut ja uimiset. Olen auttanut läksyissä, nuoremmalla oli vaikeuksia lukemaan oppimisessa, joten lukemista on tankattu todella. Olen myös opettanut kotitöitä, ruoanlaittoa, silittämistä yms. Toivoisin, että mies opettaisi ns. miesten juttuja, joita en itse osaa. Renkaiden vaihtoa, pyörän huoltoa jne.