Henkilöarvioinnin ryhmätehtävä - Mitä mieltä niistä?
Olin jokin aika sitten työnhaun vuoksi testissä, jossa oli viisi muuta, minulle täysin vierasta henkilöä. Ymmärsin, että kaikki olivat hakemassa jotain työpaikkaa, mutta eivät samaa tehtävää.
Se oli toisaalta hauskaa, mutta toisaalta ihan naurettavaa esittämistä. Kaikki olivat aivan oksettavan ylikohteliaita toisilleen ja kehuivat kilpaa toistensa puheenvuoroja. Sellaista tönkköä itsensä esiin tuomista koko homma.
Arvioinnissa sain kuvauksen, että olen vuorovaikutustilanteissa "hiljainen" Mutta miksi minä olisin siellä mitään meteliä pitänyt, kun annettu tehtävä sujui ilman minun puuttumistanikin.
Kommentit (26)
En ole koskaan ollut mutta jaan saman näkemyksen. Siinä varmaan korostuu sosiaaliset taidot ja itsensä esille tuominen. Kaikista suulaimmat on kovia peittämään puutteellista osaamistaan olemalla koko ajan äänessä.
Ei ole kokemuksia, mutta sanoohan jo järkikin että jos kukaan ei tunne toisiaan ja pitäisi olla vuorovaikutuksessa ei siitä synny aitoa saati rehellistä vaikutelmaa kenestäkään. Jos kriteerinä on mölistä ihan mitä tahansa ei se tietenkään vaikeaa ole, mutta sivistynyt ihminen osaa odottaa omaa puheenvuoroaan ja tarvittaessa vain kohteliaasti myöntää sen saman mitä muut ovat suu vaahdossa selittäneet jo.
Meillä on töissä ollut samanlaisia ryhmiytymisjuttuja ja joka kerta minua sanotaan haastajaksi ihan vain siksi,että haluan jutella enemmän mitä kouluttaja sanoo. En minä ketään haasta. Olen vain kiinnostunut ja mielestäni hyvään koulutukseen kuuluu myös keskustelu.
Et tule saamaan hakemaasi tehtävää.
T: Senior HR specialist, recruitment
Mitä lisäarvoa siis toit siihen ryhmätehtävään?
Vierailija kirjoitti:
Mitä lisäarvoa siis toit siihen ryhmätehtävään?
Mitä lisäarvoa koko tehtäväpelleilyllä oli, paitsi antaa konsulttiyhtiölle tekosyy kirjata isompi lasku tilaajalle?
Rekrytoinnissa kiinnitetään usein liikaa huomiota ihan vääriin asioihin. Rekrytointi on taitolaji ja valitettavan moni rekrytoija ei tunne kovin hyvin sitä osaamisaluetta, johon henkilöä ollaan hakemassa. En usko, että nämä ryhmätehtävät ovat mikään hyvä juttu.
Olen niissä aina umpisurkea, kun en osaa olla oma itseni missään arviointitilanteissa, joissa pitää istua tönöttää paikallaan ja keskittyä tekemään jotain tekemällä tekaistua tehtävää. nu ovat tosiaan vain konsulttiyhtiöiden laskutuksia vaten tehtyjä, että saadaan käytettyä enemmän aikaa työhaastatteluihin.
Voisin kommentoida, jos olisit kertonut mikä oli tehtävänanto?
Vierailija kirjoitti:
Rekrytoinnissa kiinnitetään usein liikaa huomiota ihan vääriin asioihin. Rekrytointi on taitolaji ja valitettavan moni rekrytoija ei tunne kovin hyvin sitä osaamisaluetta, johon henkilöä ollaan hakemassa. En usko, että nämä ryhmätehtävät ovat mikään hyvä juttu.
Tämä. Olin hakemassa joskus kirjanpitäjän paikkaa isosta pörssiyhtiöstä. Pääkirjanpitäjä oli vielä erikseen, joten kyseessä oli tosiaan rivikirjanpitäjän paikka. Minut kutsuttiin paikalle koko päivän kestävään rekrytointitilaisuuteen, jossa oli kaiken muun lisäksi ryhmätehtävä, jossa leikittiin kokousta, jossa keskustellaan kirjanpidon perusasioista kuten mikä on vaihto-omaisuus jne.. Alkoi tuntua vähän naurettavalta, että siinä me istutaan kuin jossain leikkijohtoryhmän kokouksessa ja tapellaan jostain alemman tason duunista, jossa on surkea palkka. Totesin että tänne en halua. Minulla oli siihen mennessä kädessä jo iso pinkka tehtyjä tehtäviä, ja poislähtiessäni laitoin niistä puolet kassiini. Sillä tuli taputeltua se, että duunia ei saanut.
Rekrytointifirmalla oli ilmeisesti yksi konsepti, millä nämä tilaisuudet hoidettiin. Samaa konseptia sovellettiin sitten toimitusjohtajan sekä toimistoihmisen hakemiseen. Tuntui vähän naurettavalta, että hakuprosessi oli noin ylimitoitettu tehtävään nähden. Ei siinä, ettei tehtävä olisi ollut vastuullinen, mutta miksi piti leikkiä olevansa johtoryhmässä? Sillä palkkaluokalla se vaikutti hattuilulta.
Varsinaista pelleilyä. Jotkut vaan rahastaa tällaisella.
Olen ollut tuollaisessa ryhmäarviossa ja se oli ihan kuraa. Osa henkilöistä haki toimitusjohtajan paikkaa, osa haki jotain myynti- tai asiakaspäällikön paikkaa. Itse hain taloushallinnon rivityöntekijäksi.
Johtajaksi hakeutuvat olivat kovia puhumaan ja pätemään, omaan työnkuvaan sellainen ei kuulunut. Oli todella urpo olo, kun tiesi että jotain on pakko sanoa tai miinusta tulee.
Ja tehtävänanto oli tasoa tehkää markkinointisuunnitelma kynälle.
Minusta on väärin, että työnhakijoista menee mahdoliselle työnantajalle psykologinen arvio, mutta työnhakija ei saa vastaavaa siitä tulevasta esimiehestä.
Minä ainakin haluaisin tietää etukäteen, onko esimiesehdokas joku laiska, valehteleva ja rasisitinen idiootti. Silloin voisin valita, etten enää ole mukana rekryssä
Olen ollut kerran mukana ryhmätehtävässä, missä yksi osallistuja ilmoitti että ei jaksa tällaista ja lähti menemään.
Me muut sitten jäätiin paikalle.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut kerran mukana ryhmätehtävässä, missä yksi osallistuja ilmoitti että ei jaksa tällaista ja lähti menemään.
Me muut sitten jäätiin paikalle.
Mitä teitte ryhmätehtävässä?
Mitä tarvitset voidaksesi tehdä tätä työtä?
Mitäpä tähän pitäisi vastata?
- no, daa-a, sen työn?
- venttaas hetki, teen luettelon?
- muuta, mitä?
Pointti ei ole ollenkaan itsensä esille tuomisessa, vaan kyvyssä yhdessä löytää parhaat mahdolliset ratkaisut.
Sama se on työpaikalla, pointti ei ole sinussa, vaan mitä saat aikaan yhdessä muiden kanssa,
Vierailija kirjoitti:
Minusta on väärin, että työnhakijoista menee mahdoliselle työnantajalle psykologinen arvio, mutta työnhakija ei saa vastaavaa siitä tulevasta esimiehestä.
Minä ainakin haluaisin tietää etukäteen, onko esimiesehdokas joku laiska, valehteleva ja rasisitinen idiootti. Silloin voisin valita, etten enää ole mukana rekryssä
Ole vaan ihan oma itsesi siinä testissä, anna tulla kaikki paha olo ulos. Näin kaikilla on parempi olla.
Vierailija kirjoitti:
Rekrytoinnissa kiinnitetään usein liikaa huomiota ihan vääriin asioihin. Rekrytointi on taitolaji ja valitettavan moni rekrytoija ei tunne kovin hyvin sitä osaamisaluetta, johon henkilöä ollaan hakemassa. En usko, että nämä ryhmätehtävät ovat mikään hyvä juttu.
Pieleen menee aina jos rekrytointi ulkoistetaan HR:lle tai konsulttifirmalle. Keskittyvät aivan vääriin asioihin ymmärtämättä, mikä on oikeasti tärkeää töissä. Aina pitäisi tulevan esimiehen ja kollegoiden itse panostaa rekryyn ja johtaa sitä. Näin teknisellä alalla.
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut tuollaisessa ryhmäarviossa ja se oli ihan kuraa. Osa henkilöistä haki toimitusjohtajan paikkaa, osa haki jotain myynti- tai asiakaspäällikön paikkaa. Itse hain taloushallinnon rivityöntekijäksi.
Johtajaksi hakeutuvat olivat kovia puhumaan ja pätemään, omaan työnkuvaan sellainen ei kuulunut. Oli todella urpo olo, kun tiesi että jotain on pakko sanoa tai miinusta tulee.
Ja tehtävänanto oli tasoa tehkää markkinointisuunnitelma kynälle.
Kai sillä taloushallinnon osaajallakin voisi olla paljonkin annettavaa tehtäville, voi vaikka tarjoutua tekemään laskelmat.
Kokemuksia?