Syntyvän vauvan arvioitu kansantaloudellinen lisäarvo Suomelle hänen elinaikanaan on noin 2,5-3,5 miljoonaa euroa.
Syntyvän vauvan arvioitu kansantaloudellinen lisäarvo Suomelle hänen elinaikanaan on noin 2,5-3,5 miljoonaa euroa. Tämä arvio kattaa hänen koko elinkaarensa aikana työelämässä tuottaman arvonlisän, kulutuksen, investoinnit ja muut taloudelliset vaikutukset.
Jokainen yksilö käyttää rahaa tavaroihin ja palveluihin, mikä kierrättää rahaa taloudessa ja kasvattaa lisäarvoa.
Keskimääräinen suomalainen käyttää elämänsä aikana satoja tuhansia euroja kulutukseen (asuminen, ruoka, palvelut, vapaa-aika).
Vaikka vanhuusiässä työelämän vaikutus loppuu, kulutus jatkuu. Eläkkeet kiertävät takaisin talouteen kulutuksena.
Jos henkilö tekee säästöjä, sijoituksia tai hankkii omaisuutta, nämä lisäävät kansantaloudellista arvoa. Esimerkiksi asuntojen arvonnousu, osakesijoitukset ja yrittäjyys voivat kasvattaa hänen lisäarvoaan yhteiskunnalle.
Kun kaikki nämä tekijät lasketaan yhteen, syntyvä vauva tuottaa Suomelle kansantaloudellista lisäarvoa elämänsä aikana arviolta:
Vähintään: 2,5 miljoonaa euroa.
Keskimäärin: 3 miljoonaa euroa.
Korkeasti koulutetut tai korkean tuottavuuden työssä: Jopa 4 miljoonaa euroa.
Eli kyllä siitä lapsesta voisi palkkion maksaa!
Kommentit (43)
Valtiontalouden tarkastusvirasto on laskenut, että yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle noin 1,2 miljoonaa euroa. Meno syntyy erilaisista palvelukustannuksista, tuista ja saamatta jääneistä verotuloista.
Jos laskee liikaa laskutoimituksia tulee "hulluksi". Osahan ostaa ja kuluttaa myös, sekä heidän perhe ja suku. Ei vain tienaa. Ja osa ei tienaa.
Mitkä on luvut afrikasta ja lähi-idästä tuleville loisille
Tämä pitäisi yksinkertaisesti huomioida tuntuvasti vanhempien verotuksessa!
3 miljoonaa joo mutta mikä oli etumerkki?
Vierailija kirjoitti:
Mitkä on luvut afrikasta ja lähi-idästä tuleville loisille
Oikeat luvut saat kun muutat etumerkin miinukseksi.
Vierailija kirjoitti:
Mitkä on luvut afrikasta ja lähi-idästä tuleville loisille
Käytännössä puhdasta miinusta.
On se kyllä järkyttävää, että mikään muu ei kiinnosta kuin raha ja talous kun poliitikot päivittelevät heikkoa syntyvyyttä. Entäs mitkä sen kersan ympäristövaikutukset on elinkaaren aikana? Pelkästään ruoka on pahin ympäristön kuormittaja. Kaikki muu siihen päälle.
Pari päivää sitten oli joku läski nainen telkkarissa vinkumassa kun rahat ei riitä. Lapsilisiä saa yli 500 €/kk! Nämä siis muiden verorahoista ryöstettyä omaisuutta. Ulkoinen habitus oli sen näköinen että sellaista ei saa ilmaiseksi, lisäksi siitä läskimahasta aiheutuu myös terveyshaittoja mitä sitten myös hoidetaan muiden rahoilla. Tuo neropatti oli pykännyt muistaakseni viisi kersaa. Eiköhän hänellekin ole sen verran matematiikkaa opetettu peruskoulussa että pitäisi osata laskea mihin omat rahat riittää.
Lapsilisät pitäisi lopettaa kokonaan. Mikäli ei ole varaa tehdä kersoja niin sitten ne pitää jättää tekemättä eikä laskea sen varaan että muut maksavat niiden elätystä veroistaan. Sitten vain sopeudumme heikompaan talouskasvuun. Ei pitäisi olla ylitsepääsemättömän vaikeaa ja se olisi pakko tehdä ympäristösyistä muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Eli laskennallisesti jokaisesta abortista syntyy 3,5 M€ tappio. Pitäisiköhän nää velottaa täysimääräisinä naisilta ...
Tai miehiltä...
Vierailija kirjoitti:
Tämä pitäisi yksinkertaisesti huomioida tuntuvasti vanhempien verotuksessa!
Äitien verotuksessa. Nainen sen koko asian tekee.
Vierailija kirjoitti:
On se kyllä järkyttävää, että mikään muu ei kiinnosta kuin raha ja talous kun poliitikot päivittelevät heikkoa syntyvyyttä. Entäs mitkä sen kersan ympäristövaikutukset on elinkaaren aikana? Pelkästään ruoka on pahin ympäristön kuormittaja. Kaikki muu siihen päälle.
Pari päivää sitten oli joku läski nainen telkkarissa vinkumassa kun rahat ei riitä. Lapsilisiä saa yli 500 €/kk! Nämä siis muiden verorahoista ryöstettyä omaisuutta. Ulkoinen habitus oli sen näköinen että sellaista ei saa ilmaiseksi, lisäksi siitä läskimahasta aiheutuu myös terveyshaittoja mitä sitten myös hoidetaan muiden rahoilla. Tuo neropatti oli pykännyt muistaakseni viisi kersaa. Eiköhän hänellekin ole sen verran matematiikkaa opetettu peruskoulussa että pitäisi osata laskea mihin omat rahat riittää.
Lapsilisät pitäisi lopettaa kokonaan. Mikäli ei ole varaa tehdä kersoja niin sitten ne pitää jättää tekemättä eikä laskea sen varaan ett
Palstamamma liikkeellä :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli laskennallisesti jokaisesta abortista syntyy 3,5 M€ tappio. Pitäisiköhän nää velottaa täysimääräisinä naisilta ...
Tai miehiltä...
Eihän miehet päätä siitä. Joka päättää se kantakoon vastuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä pitäisi yksinkertaisesti huomioida tuntuvasti vanhempien verotuksessa!
Äitien verotuksessa. Nainen sen koko asian tekee.
Et tiedä miten nisäkkäät lisääntyvät? Miten on mahdollista että olet välttynyt tällaiselta tiedolta? Oletko niitä milleniaaleja jotka eivät osaa laskea, lukea eikä kirjoittaa ja IT-taidot rajoittuvat somen käyttöön?
No siitä voi lähteä laskemaan, paljonko joku narsisti tulee maksamaan yhteiskunnalle aiheutettujen työkyvyttömyyksien yms. ansiosta.
Vierailija kirjoitti:
Valtiontalouden tarkastusvirasto on laskenut, että yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle noin 1,2 miljoonaa euroa. Meno syntyy erilaisista palvelukustannuksista, tuista ja saamatta jääneistä verotuloista.
Ja jokainen syntyvä lapsi on vain potentiaalinen veronmaksaja, voi olla myös aivan valtava kuluerä.
Eli siis laskennallisesti aborteista syntyy suomalaisnaisten tekemänä 35 miljardin vuosittaiset tappiot 10 000 abortin muodossa.
Huh huh.
Ei tarvitse ihmetellä miksi masennus ja ahdistus lisääntyvät ja empatia vähenee. Vastasyntyneille lasketaan tuottavuusarvo kuin karjalle. Synnytän kohta muutaman miljoonan lisäarvoa... hups, eipä tullutkaan kelpo kansalainen, viedään se suolle.
Vierailija kirjoitti:
Eli siis laskennallisesti aborteista syntyy suomalaisnaisten tekemänä 35 miljardin vuosittaiset tappiot 10 000 abortin muodossa.
Huh huh.
Hyvä niin, se on vain rahaa eikä läheskään yhtä tärkeää kuin ympäristövaikutusten ja hiilijalanjäljen minimointi. Jonkun palkkion voisi maksaa noille naisille, esim. 50% menetetyistä lapsilisistä seuraavan 17 vuoden ajan.
Vierailija kirjoitti:
No siitä voi lähteä laskemaan, paljonko joku narsisti tulee maksamaan yhteiskunnalle aiheutettujen työkyvyttömyyksien yms. ansiosta.
Persuihinko viittaat? Suomen tyhmin, työttömin ja rikollisin porukka.
Ei mitään palkkioita! Jos olet niin persaukinen eikä työnteko itseä kiinnosta koska pitäisi jaksaa tehdä muutakin kuin levittää ne jalkansa rahaa ansaitakseen niin jätä lisääntymättä. Samanlainen riesa ja rasite siitä kumminkin tulee kuin vanhemmistaan:työtävieroksuva yhteiskunnan syrjäytynyt elätti joka syyttää yhteiskuntaa ja hallitusta kaikesta.