Miksi politiikassa pitää olla aina järkkymättä tiettyä mieltä? Ei saisi pohtia toista näkökulmaa tai vaihtaa kantaansa
Kärjistetty, mutta vakavasti esitetty kysymys.
Tuon vuoksi en voisi itse olla koskaan poliitikko. Olen pohtiva luonne, ja minulle ei ole mitenkään vaikea vaikka muuttaa kokonaan mielipidettäni tai ainakin tarkentaa sitä, jos minulle osataan hyvin perustella toinen näkökulma asiaan.
Jotenkin touhu on todella fanaattista. Mielestäni tämä on hyvin ristiriitainen asetelma sitä ajatellen, että jotta asiat saataisiin pelaamaan, parhaiten se onnistuisi, jos ihmiset aidosti kuuntelisivat myös toisia, olisivat valmiita myöntämään olleensa väärässä, pohtisivat syvällisesti asiaa monelta kantilta ja samalla tavalla myös keskustelisivat siitä myös toisen puolueen edustajan kanssa jne.
En osaisi liittyä mihinkään puolueeseen, koska kokisin todella oudoksi että minun pitäisi sitten ehdottomasti olla aina samaa mieltä, samalla kannalla, ajaa samoja asioita. Politiikka on uskonnollisempaa kuin uskonto (vau, keksinpä nerokkaan lentävän lauseen tässä samalla).
Kommentit (6)
Kyllä poliitikotkin muuttavat mieltään, mutta sillä ei saa räikeitä otsikoita eikä ääniä.
Vierailija kirjoitti:
Mistä olet saanut oletuksen, että noin ei saisi tehdä?
Useat äänestäjät ovat liikkuvia, kansanedustajat saattavat vaihtaa puoluetta ja kokonainen puolue taas kantaansa täysin päin vastaiseen (esim. vasemmistoliiton nato-kanta.). Tämä on aivan normaali osa demokratiaa.
Inget parti har mera något annat än viljan att vara störst. Det försöker de uppnå genom att lova allt åt alla. Just nu lovar SDP mest.
Då man funderar på hur det går då alla får allt som de vill ha, kunde man reflektera över ett dagis där barnen bestämmer över tider, mat, ute varande, sömn och allt annat. Det skulle fungera ungefär lika bra som dagens partipolitik.
Partiernas tid har helt enkelt varit förbi sedan millennieskiftet.
Nykyvasemmisto pakottaa sinutkin lopulta ajattelemaan oman muottinsa mukaisesti eikä se siedä vastalauseita. Joko kumarrat heidän totalitaristiselle dentiteettipolitiikalleen tai sinut canceloidaan ja sitten kumarrat sille kun olet persona non grata.
Vasemmiston maailmassa voit olla eri mieltä vain heidän asettamissaan tiukoissa raameissa.
Ryhmäkuri on liian kova. Puolueilla on omat kantansa ja niitä vaalitaan kulttimaisin ottein.
Jos olet suomalaisvastaisen vihervasemmiston kanssa eri mieltä, sinut maalitetaan ja haukutaan valtamediassa. Suomi on ryöstetty ulkopuolisille tahoille.
Mistä olet saanut oletuksen, että noin ei saisi tehdä?
Useat äänestäjät ovat liikkuvia, kansanedustajat saattavat vaihtaa puoluetta ja kokonainen puolue taas kantaansa täysin päin vastaiseen (esim. vasemmistoliiton nato-kanta.). Tämä on aivan normaali osa demokratiaa.