Millaista on asua USA:ssa?
Onko täällä Usa:ssa asuneita/asuvia? Millaista elämä siellä on?
Missä päin Amerikkaa asut tai olet asunut?
Miten elämä siellä eroaa Suomesta?
Mitä asioita pidät parempina ja mitä huonompina verrattuna Suomeen?
Kommentit (43)
Asuin länsirannikolla. En tiedä, millaista elämä on nyt Trumpin kakkoskaudella oikeasti, mutta ykköskaudesta ehdin saada kokemusta. Vajaa kymmenen vuotta asuttiin suomalaisena perheenä. Aika samanlaista se on kuin Suomessakin. Moni asia on isompaa, kömpleömpää ja vanhanaikaisempaa kuin Suomessa. Siihen kesti vähän tottua, että asiat ei hoidu ihan yhtä jämptisti kuin Suomessa, ja tosiaan ihmissuhteet olivat tosi pinnallisia. Toisaalta juurikin käyttörahaa jäi käteen enemmän, vaikkei perheessämme ollut kuin yksi oikeasti tienaava ihminen siellä ja hänelläkin ihan kohtuullinen työkuorma. Toki emme säästäneet esim. lasten koulutusta varten, koska olimme palaamassa Suomeen joka tapauksessa. Kulutuksen määrä siellä ahdisti, siis ihan se tavaran määrä, mitä ihmiset ostivat.
Meidän keikkamme oli alunperinkin ajateltu tilapäiseksi, vaikka tavallaan pysyvästi sinne muutimmekin. En koskaan oikein kokenut kuuluvani, Suomeen sovin paremmin esimerkiksi arvojeni puolesta. Mutta ei se huonoa elämää ollut ollenkaan, ja vaikka en sinne mitenkään hakeutunut vaan vähän niin kuin päädyin lähes sattumalta, olen todella tyytyväinen visiittiini.
Kaikki asiat huonommin kuin Suomessa, amerikkalaiset ovat kauempana eurooppalaisista kuin luuletkaan. Uskonnollisia hulluja jotka ravaavat kirkosssa. Eivät eroa arabeista kuin siinä, että kutsuvat uskontoaan eri nimellä.
Aina ottanut päähän suomalaisten Frendien katsojien lapsellinen USA:n ihailu, maassa ei eurooppalaisittain katsottuna ole mitään hyvää.
Ex Floridian
Näkemäni peruuusteella ainakin West Palm Beach tulisi kalliiksi asua. Pitäisi hommata vartiatkin.