Sinä perheen ainut lapsi, kaipasitko sisaruksia?

Vierailija kirjoitti:

Sisarukset ei aina toimi hyvin yhteen, on perheitä joissa jo lapsena sisarusten välillä on paljon ongelmia, väkivaltaa yms. Eikä välttämättä edes pidetä yhteyttä toisiinsa aikuisena. Parhaimmillaan sisarukset ovat parhaita ystäviä, mutta ystäviä voi löytää muutenkin.

Usein ne sisarusten kahnaukset johtuvat siitä, että vanhemmat eivät osaakaan kasvattaa lapsilaumaa. Eli huomioida kaikkia, vaan yhdestä kasvaa lellitty tyranni tai katkera ulkopuolinen. 

Parhaimmillaan sisarussuhde on rikkaus ja voimavara, pahimmillaan hirvittävä koko elämän kestävä taakka josta ei ennen kuolemaa pääse 100% eroon.

Kaipasin ja kaipaan edelleen. En oppinut koskaan pitämään puoliani, kun ei ollut ketään kenen kanssa harjoitella. Joudun kantamaan kaiken vastuun ikääntyvistä vanhemmistani yksin. En ehdi auttaa tarpeeksi, kun olen kolmen lapsen lähivanhempi ja lasten arki on kokonaan minun vastuullani. 

Olen onnellinen kun omilla lapsillani on sisarukset. Vaikka usein tappelevatkin, mutta enimmäkseen ovat tiivis kolmikko 11,13 ja 14v. 

Ensisijassa teidän pitää miettiä haluatteko te lisää lapsia. Lapsi pärjää kyllä ilman sisaruksiakin, mutta jos teette vain vanhimmalle lapselle seuralaisen, siinä ei ole järkeä. Pahimmillaan toinen lapsista jää toisen varjoon, kun hänet on alunperinkin tehty seuraksi.

Jos taas haluatte paljon lapsia ja koette pystyvänne kaikki tasapuolisesti kasvattamaan, niin sisaruus voi olla yksi parhaista suhteista. Itselläni on sisaruksia, joskaan ei läheisiä. Jäin heidän varjoonsa, vaikka olin vanhin, ja siitä jäi kyllä jonkinlaisia aikuisuuteen kantavia arpia. Esimerkiksi huono itsetunto ja epäluuloisuus kanssaihmisiä kohtaan.

Olen salaa kateellinen omille lapsilleni, jotka ovat keskenään hyviä kavereita. Selvittelevät toki välejään välillä rajustikin, mutta pääsääntöisesti heillä menee hyvin.

Se että on sisaruksia ei tarkoita sitä että ko. sisarukset olisivat kavereita keskenään. Voivat olla luonteiltaan toistensa täydelliset vastakohdat.

Vierailija kirjoitti:

Ensisijassa teidän pitää miettiä haluatteko te lisää lapsia. Lapsi pärjää kyllä ilman sisaruksiakin, mutta jos teette vain vanhimmalle lapselle seuralaisen, siinä ei ole järkeä. Pahimmillaan toinen lapsista jää toisen varjoon, kun hänet on alunperinkin tehty seuraksi.

Jos taas haluatte paljon lapsia ja koette pystyvänne kaikki tasapuolisesti kasvattamaan, niin sisaruus voi olla yksi parhaista suhteista. Itselläni on sisaruksia, joskaan ei läheisiä. Jäin heidän varjoonsa, vaikka olin vanhin, ja siitä jäi kyllä jonkinlaisia aikuisuuteen kantavia arpia. Esimerkiksi huono itsetunto ja epäluuloisuus kanssaihmisiä kohtaan.

Olen salaa kateellinen omille lapsilleni, jotka ovat keskenään hyviä kavereita. Selvittelevät toki välejään välillä rajustikin, mutta pääsääntöisesti heillä menee hyvin.

Kuten aloituksessa sanoin, lapsiluku jäänee yhteen koska on käytännössä olematon mahdollisuus saada lapsia, eli seuran takia niitä ei olisi oltu lisää tekemässä muutenkaan. Pohdiskelin vain, miten sisarusten puute voi vaikuttaa. Toki ihmisiä ja luonteita erilaisia, osa ei ole koskaan kaivannut, mutta itse koin rikkautena omat sisarukseni ja mies ainoana kaipasi myös sisaruksia ainakin ajoittain. 

Ap

En. Ei tullut lapsena ikinä mieleenkään että minulla voisi olla sisaruksia, hämmentävää oppia aikuisena että muut ainoat lapset ajattelivat noin. Nyt tulee alapeukkua mutta näen sisarukset jotenkin ns. "Ylimääräisinä", samalla tavalla kuin jos jollakin olisi kolme poikaystävää tai viisi mummoa. Siis joo kaikki saa elää miten haluaa, mutta siitä tulee sellainen olo että okei, kuka on se "oikea" poikaystävä tai mummo näistä on ja kuka sitä ekstraa. En koe monen lapsen hankintaa luonnollisena.

En kaivannut lapsena, mutta nyt aikuisena olen kaivannut. 

N38

Vierailija kirjoitti:

En koskaan lapsena kaivannut sisarusta. Mulla oli hyviä ystäviä. Mutta joskus aikuisena olen ajatellut, että olisi kiva jos olisi sisarus.

Mulla sama. En koskaan lapsena kaivannut, mutta 30+ aloin ajatella, että sisarus olisi kyllä mukava asia - mutta näillä mennään. 

Lapsena en kaivannut. Tykkäsin että vanhemmat keskittyi vain minuun ja kavereiden pikkusisarukset tuntuivat olevan kaikki ärsyttäviä kiusankappaleita. Toisaalta ei lapsena osaa edes ajatella, että asiat voisivat olla toisin kuin ne ovat.

Aikuisena olen kadehtinut heitä, joilla on lämpimät välit sisaruksiinsa. Jälkikäteen ajatellen olisin varmasti hyötynyt varsinkin pikkusiskosta.

Olen luonteeltani ujo ja samanikäiset serkut asuivat kaukana. Käytännössä en ollut missään tekemisissä ikäisteni tyttöjen kanssa ennen kuin täysi-ikäisenä. En osannut olla tyttöjen kanssa ja siitä syystä mokasin monta romanttista mahdollisuutta parikymppisenä. Uskon että pikkusisko oli laajentanut ajatusmaailmaa ja ymmärrys tytöistä olisi ollut realistisempi.

Toinen asia mitä olen tytön isäksi tulemisen myötä huomannut itsestäni, on sellainen pehmeämpi ja suojelevampi puoli itsestäni. Tytön isänä on päässyt ikään kuin laajentamaan omaa persoonaansa perinteisesti tyttömäisille ja naisillesille alueille. Myös tämä olisi saattanut tapahtua jo aiemmin, jos olisi pikkusisko.

Toki tiedostan että toiveeni voi olla osin romantisoitu ja todellisuudessa suhde pikkusiskoon voisi olla ihan erilainen. Ja mikäänhän ei takaa, että se olisi ollut nimenomaan pikkusisko. Olisi voinut tulla pikkuveli. Aloituksen teemaan sanoisin, että kyllä lapsesta voi ihan täysipainoinen aikuinen kasvaa, olisi sisaruksia tai ei.

En kaivannut sisaruksia. Oikeastaan vasta omien vanhempien vanhenemisen myötä olen joskus miettinyt, että olisiko helpompaa jakaa huolet sisaruksen kanssa. Toisaalta tunnen useampia joilla oudot tai huonot välit sisaruksiinsa, joten vaikea sanoa olisiko sellainen sen helpompaa.

Joskus joissain tilanteissa kaipasin sisaruksia. Elämä on kuitenkin opettanut, että, sisarukset eivät takaa yhteisesti iäkkäiden vanhempien hoitamista. Sisarukset eivät aina ole aikuisena parhaita kavereita tai muutenkaan hyvissä väleissä. 

Lapsetkaan eivät välttämättä halua pitää yhteyttä iäkkäisiin vanhempiin. Iäkäs voi tuntea yksinäisyyttä vaikka hänellä olisi lapsia. 

Sain sisarukseni yli 10v myöhässä, eikä meillä ole mitään yhteistä kuin yksi vanhempi.

Minulla on 8 vuotta vanhempi veli ja minusta olisi kivaa, jos olisi ollut sisarukset pienemmällä ikäerolla.

Minulla on ollut siitä erikoinen tilanne että olisin saanut (puoli)sisaren, jos olisin halunnut. Selvisi että isälläni oli sivusuhteesta minua hiukan nuorempi lapsi.

En ole kyseiseen "sisareen" missään yhteyksissä ja jos joku kysyy, niin olen ainoa lapsi. Niinhän minä olenkin.

En, vanhemmiten olen tosi iloinen, kun ei ole sisaruksia, mutta en kyllä nuorempanakaan kaivannut. Myös oma aikuinen lapsi on ilmaissut tyytyväisyytensä siitä, että on ainoa lapsi.

Syystä että olen nähnyt aika riitaisia sisarussuhteita. Ja sukulaisistakin voi olla harmia, vaikkeivat sisaruksia olisikaan, jos ovat alkoholisteja tai muuten hankalia.

Ekaa kertaa silloin kun isä ja isoäiti kuoli ja kaikki jäämistöt jäi mun niskaan ja hoidettavaksi. Myös isäni oli ainoa lapsi. 

Vierailija kirjoitti:

Ekaa kertaa silloin kun isä ja isoäiti kuoli ja kaikki jäämistöt jäi mun niskaan ja hoidettavaksi. Myös isäni oli ainoa lapsi. 

Toki ei tarvinnut perinnöistä tapella.