Käräjäoikeus mätkäisi sarjavarkaalle ankaran paljousalennuksen
PIRKANMAAN käräjäoikeus katsoi, että kuopiolainen anasti suurimman osan tuotteista, joiden katoaminen paljastui inventaariossa. Tekoon liittyvien epävarmuustekijöiden vuoksi oikeus arvioi miehen anastaman omaisuuden uskottavan osuuden kuitenkin vain 13000 euroksi.
Tekojen suunnitelmallisuuden ja aiempien samankaltaisista rikoksista annettujen tuomioiden vuoksi oikeudenmukainen tuomio olisi oikeuden mukaan ollut 6-7 kuukautta vankeutta. Oikeus katsoi rikosten osoittavan miehessä ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä.
Toisaalta aiemmat tuomiot kohtuullistivat rangaistusta. Niinpä mies sai lopulta 70 päivää ehdotonta vankeutta.
Oikeus määräsi miehen korvaamaan Pirkanmaan osuuskaupalle anastamansa omaisuuden arvonlisäverottoman arvon eli hieman alle 10 400 euroa.
Kommentit (5)
Kova sälli :D
"- Aikamoinen lista muutamalle päivälle, mies kommentoi.
Mies väitti myös, ettei esiinny poliisin hänelle esittämässä valvontakameran kuvassa."
Suomessa rikos kannattaa. Saadaan myös houkuteltua ulkomailtakin porukkaa yrittämään, ensimmäisistä murroista ja varkauksista saa yleensä aina pelkkää ehdollista ja jos jatkaa uraa vielä eipä sitä vankilaa hirveästi saa. Kuten tuostakin taas näki
Jos olisi varastanut vielä enemmän niin tuomaritkin olisivat jo joutuneet lusimaan.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa rikos kannattaa. Saadaan myös houkuteltua ulkomailtakin porukkaa yrittämään, ensimmäisistä murroista ja varkauksista saa yleensä aina pelkkää ehdollista ja jos jatkaa uraa vielä eipä sitä vankilaa hirveästi saa. Kuten tuostakin taas näki
Jotkut rikokset kannattavat, toiset eivät. Moni esim. ryöstää pikkukaupan veitsellä uhaten, saa saaliiksi muutaman satkun ja tuomio tulee törkeästä ryöstöstä eli vähintään 2 vuotta linnaa. Tuo rinkkavarkaus oli paljon fiksumpi rikos.
Ja kaupasta rehellinen ostaja ei meinaa millään saada alennuksia vaikka ostaisi isolla summalla !