Ilta-Sanomat: Uusi dokumentti paljastaa karun totuuden - Näin helposti pojat syrjäytyvät
Norjalaisdokumentti näyttää sen, mitä ei Suomessa haluta myöntää pojat putoavat yksi toisensa jälkeen koulun, yhteiskunnan ja jopa oman perheensä ulkopuolelle. Leirillä, jonne pojat viedään ilman kännyköitä ja ilman jatkuvaa ärsyketulvaa, tapahtuu kahdessa viikossa enemmän kuin suomalaisessa peruskoulussa koko yläkoulun aikana. Ja mikä pahinta: moni vanhempi myöntää, ettei jaksa enää. "Itseltä on keinot lopussa."
Mammat kuinka moni oikeasti pystyy sanomaan, että POJAT saavat saman määrän tukea kuin tytöt? Kuinka moni isä osallistuu, kun pojalla on vaikeuksia koulussa tai kavereiden kanssa? Miksi äidit ovat edelleen ne, jotka itkee vanhempainilloissa ja taistelee lastensa puolesta?
Kuka vei poikien motivaation ja miksi? Onko tämä lopputulos vuosikymmenten välinpitämättömyydestä, jossa poikia on kasvatettu pärjäämään "ilman herkkyyttä"? Ja nyt kun ne ei pärjääkään, niitä ei jaksa enää kukaan.
Me venytään ja kannetaan, mutta missä on isien vastuu? Ja miksi koulu ei enää pysty auttamaan, vaan tarvitsee norjalaisia leirimalleja dokumentteihin asti?
Kertokaa rehellisesti: jaksaako teidän mies kasvattaa poikaa vai onko kaikki taas meidän harteilla?
Kommentit (282)
Vierailija kirjoitti:
Siis kyse on aina siitä ettei vanhemmat osaa kasvattaa oikein omia lapsiaan. Ei lapsi itse valitse syrjäytymistään vaan se on ympäristön aiheuttama. Köyhyys, päihteet, huono asuinalue, vanhempien huono koulutus ja öö korreloivat syrjäytymisen kanssa
Näinhän se on. Mietin tätä toissailtana, kun meidän kirkonkylässä pojat alkoivat iltamyöhään viritetyillä mopoilla: jotkut vanhemmat eivät piittaa yhtään siitä, missä lapsensa ovat ja mitä tekevät. Eivät opettajat kykene ihmeisiin, jos kotona ei kasvateta yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pojat saavat ENEMMÄN tukea kuin tytöt! Koulussakin opettajien aika menee poikien paimentamiseen. Suomen ollessa PISA-tulosten huipulla itkettiin sitä, kun pojat eivät viihdy koulussa. "Pojat ei tykkää istua paikallaan, pojille pitää olla vapaamuotoisempaa" niin te poikien hyysääjät huusitte kuorossa. Niinpä koulu romutettiin ja muutettiin vapaamuotoisemmaksi poikia varten, ja tuloksena on se, että Suomi on pudonnut kauas PISA:n huipulta, ja sekä tyttöjen että poikien, mutta varsinkin poikien, koulumenestys on heikentynyt.
Kyllä! Myös PISA-tulosten romahdus on poikien syytä. Pojat nyt vaan ovat huonoja ja tyhmiä. Jos biologiaa ei olisi, poikia ei tarvittaisi mihinkään.
Veljeni pärjäsi koulussa hyvin. Häneltä edellytettiin kotona samaa kuin minulta, läksyt pitää olla tehtynä ennen kuin lähtee kavereiden luo.
Isosiskona muistan vastanneeni veljeä ulos hakeneille kavereille, ettei se vielä voi tulla kun läksyt on kesken, että tulee sitten kun ne ovat valmiit.
Vierailija kirjoitti:
Pojat ovat etuoikeutettu patriarkaatti.
Säälittävää tämä miesten etuoikeuksista vinkuminen. Se on lainaa USAn wokeltajilta. Tiedoksi ja muistin virkistykseksi, että USAssa kuten useimmissa muissakaan länsimaissa ei ole miehiä koskevaa asevelvollisuutta, mutta Suomessa on. Naiset jos ketkä ovat Suomessa etuoikeutettuja ihan vain sukupuolensa perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Huh huh mammat, hei tiedätkö että voisit tehdä oikeatakin työtä näiden aloitustesi tehtailujen sijaan?
Itekin hillut täällä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kyse on aina siitä ettei vanhemmat osaa kasvattaa oikein omia lapsiaan. Ei lapsi itse valitse syrjäytymistään vaan se on ympäristön aiheuttama. Köyhyys, päihteet, huono asuinalue, vanhempien huono koulutus ja öö korreloivat syrjäytymisen kanssa
Näinhän se on. Mietin tätä toissailtana, kun meidän kirkonkylässä pojat alkoivat iltamyöhään viritetyillä mopoilla: jotkut vanhemmat eivät piittaa yhtään siitä, missä lapsensa ovat ja mitä tekevät. Eivät opettajat kykene ihmeisiin, jos kotona ei kasvateta yhtään.
Mopoilu ei estä koulumenestystä. Toki läksyt pitää tehdä.
Pojilta ei ole koskaan vaadittu mitään. 2000-luvun alussa ainoat vaatimukset aineenopettajakoulutukseen oli ylioppilastodistus (yleensä huono) ja munat. Niillä pääsi soveltuvuustestien ohi.
Eipä ne miehet kauaa opettajina sitten toimineetkaan. Huomasivat, ettei pärjää.
Häiriökäyttäytymisestä koulussa pitäisi tulla järeät rangaistukset. Hyvin käyttäytyviä menestyviä oppilaita pitäisi kehua ja kannustaa enemmän julkisesti pitkin kouluvuotenaan.
En mitenkään usko, että kaikkien poikien kohdalla kyse on vammaisuudesta, johon auttaa vain ADHD-lääke.

Rikkinäisestä kodista tulleena voin sanoa että iso-osa koulussa tapahtuvasta sekoilusta johtuu siitä että kotona asiat ei ole hyvin. Se on sitten ihansama miten paljon ns "hyviä" oppilaita kannustetaan. M32
"Kertokaa rehellisesti: jaksaako teidän mies kasvattaa poikaa vai onko kaikki taas meidän harteilla?"
No todellakin jaksaa. Ottanut vastuuta ensimmäisestä päivästä lähtien ja luulen että on pojillemme läheisempi kuin minä nykyään. Hoitanut kaikki harrastukset ja aina mukana vanhempainilloissa jne. Ja usein juttelee pitkiä aikoja poikien kanssa kaikesta maan ja taivaan välillä ja on istuttanut heihin kiinnostuksen lukemiseen, maailman asioihin ja historiaan.
Vähemmän yllättävästi molemmat pojat pärjänneet koulussa loistavasti ilman mitään ongelmia.
Yhteiskunta on mies- ja poikavihamielinen. He ovat myrkyllinen sukupuoli. Lisäksi yhteiskunnan toimintatapa on muuttunut kilpailullisesta hoivaavaksi. Kaikki on tasapäistetty. Palkatkin halutaan kaikille samoiksi.
Pojilla ja miehillä ei ole syytä ja motivaatiota yrittää. Kun ei voi enää voitaa, miksi kilpailla? Naisetkin valikoivat vain top-5% - top-10% miehiä, joten sieltäkään suunnasta ei ole mitään motivoivaa tarjolla tavalliselle pojalle tai miehelle.

Voittaa ja kilpailla? Kenen kanssa? Itsensä?
Tekemällä omat hommansa ja kantamalla vastuuta pääsee jo huomattavasti pidemmälle, kuin kiukuttelemalla ja keksimällä tekosyitä omalle p^rseilylleen.
"Yhteiskunta on mies- ja poikavihamielinen. He ovat myrkyllinen sukupuoli."
Onneksi yhteiskuntamme ei enää hyväksy kaikkea miesten perseilyä. Se ei kuitenkaan ole vihamielisyyttä.
"Pojilla ja miehillä ei ole syytä ja motivaatiota yrittää. Kun ei voi enää voitaa, miksi kilpailla?"
Voittaa mitä? Kyllä minusta hyvin pärjäävä ja kovasti yrittävä mies saa nykyään aika paljon.
"Naisetkin valikoivat vain top-5% - top-10% miehiä, joten sieltäkään suunnasta ei ole mitään motivoivaa tarjolla tavalliselle pojalle tai miehelle."
Ihanko oikeasti uskot tuohon? Onko sinulla silmät päässä vai miten et huomaa että joka paikassa tulee vastaan pariskuntia jossa kummatkin ovat ihan taviksia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunta on mies- ja poikavihamielinen. He ovat myrkyllinen sukupuoli. Lisäksi yhteiskunnan toimintatapa on muuttunut kilpailullisesta hoivaavaksi. Kaikki on tasapäistetty. Palkatkin halutaan kaikille samoiksi.
Pojilla ja miehillä ei ole syytä ja motivaatiota yrittää. Kun ei voi enää voitaa, miksi kilpailla? Naisetkin valikoivat vain top-5% - top-10% miehiä, joten sieltäkään suunnasta ei ole mitään motivoivaa tarjolla tavalliselle pojalle tai miehelle.
Voittaa ja kilpailla? Kenen kanssa? Itsensä?
Tekemällä omat hommansa ja kantamalla vastuuta pääsee jo huomattavasti pidemmälle, kuin kiukuttelemalla ja keksimällä tekosyitä omalle p^rseilylleen.
Niinpä, naiset ovat voittaneet kaikki kilpailut. Huono sellainen kilpailija, joka häviää silti, vaikka sääntöjä on helpotettu ja koko elämä yhtä *mukautettua opetusta*.
Valkoihoiset pojat ovat roskaa tässä yhteiskunnassa. Onneksi suomalaiset naiset levittävät haarojansa oikein urakalla ruskeille ja mustille miehille jottei tulevilla sukupolvilla olisi tätä ongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Perheitä, joissa nainen on ainoa huoltaja on paljon, päiväkodinhenkilökunta on naisia, peruskoulussa tilanne on kutakuinkin sama. Pienet pojat viettävät suuremman osan valveillaolo ajastaan naisten kanssa. Meitä vaivaa sekä rakenteellinen, että perheellinen isättömyys.
Jos lässyttää yleisesti muiden tyhmyydestä varsinkin itsestään ulkopuolisena ilmiönä niin kannattaisi joko osata kirjoittaa "valveillaoloaika" tai välttää tuotakin liian vaikeaa termiä.
Vierailija kirjoitti:
Häiriökäyttäytymisestä koulussa pitäisi tulla järeät rangaistukset. Hyvin käyttäytyviä menestyviä oppilaita pitäisi kehua ja kannustaa enemmän julkisesti pitkin kouluvuotenaan.
En mitenkään usko, että kaikkien poikien kohdalla kyse on vammaisuudesta, johon auttaa vain ADHD-lääke.
Jos vanhemmilla ei ole ollut herkkyyttä ja älyä opettaa lapselleen ei-sanaa ja oikean ja väärän eroa jo ennen eskari-ikää, koulun keinot ovat hyvin vähässä. Tämän voi tehdä aivan ilman väkivaltaa, pikku pettymystä voi aiheuttaa. Mitä rangaistusten koventaminen auttaa, jos vanhemmat eivät hyväksy mitään lapsensa rajoittamista?
Vierailija kirjoitti:
Pojilta ei ole koskaan vaadittu mitään. 2000-luvun alussa ainoat vaatimukset aineenopettajakoulutukseen oli ylioppilastodistus (yleensä huono) ja munat. Niillä pääsi soveltuvuustestien ohi.
Eipä ne miehet kauaa opettajina sitten toimineetkaan. Huomasivat, ettei pärjää.
Sinunkaltaiset asenteelliset opettajat sitten opettaa niitä poikia. Ei hyvältä näytä.
Tunkekaan se pisa jo ahterinne.