Vaiettu totuus: pienillä yrityksillä menee surkeasti, asiakkaat kadonneet kevään aikana
Asiakaskato näkyy erityisesti erikoiskaupassa, hyvinvointialalla ja palvelualoilla, eli ns. ei-pakollisessa kulutuksessa. Asiakkaat myös venyttävät pakollisten palveluiden ostoa viime hetkeen saakka.
Tilanne on suoraan sanottuna karmea, kun kuluttajakauppa hiljentynyt tai paikoin loppunut kokonaan. Ihmisillä ei joko ole rahaa (koska kaikki menee mm. ruokaan) tai he panttaavat sitä pahan päivän varalle ja säästävät nyt kaikesta mistä voivat.
Tästä ei puhuta ääneen koska ei haluta lietsoa enempää kriisitietoisuutta ja pahentaa lamaa. Pienyrittäjänä on kuitenkin pakko todeta, että suuri konkurssiaalto on ihan nurkan takana, jos ei tapahdu ihmettä. Kohta on montakymmentä tuhatta pienyrittäjää työntekijöineen Kelan luukulla.
Oletteko muut huomanneet samaa?
Kommentit (247)
Selvästi. Olen monena kesänä työllistänyt itseni maalaamalla omakotitaloja ym. ulkomaalauksia. Nyt kukaan ei halua laittaa rahaa muuhun kuin pakolliseen ja remontteja ym. siirretään hamaan tulevaisuuteen.
Suuri konkurssiaalto on ollut menossa jo kohta 1.5 vuotta, HERÄTYS!
Mä olen aina tehnyt mahdollisimman paljon itse, esim lasten hiusten leikkuut, nyt leikkaan myös omat hiukseni. Ruoat olen tehnyt n 25v itse. Jos lähden sukulaisten luo autoreissulle mulla on nykyään termarissa kahvi ja eväät pakattuna. Hampurilaisen saatan joskus ostaa.
Eläinlääkäriin on vanhuskoiraa pitänyt viedä viime vuosina kertan pari vuodessa, se on kallista. Autoa korjautan pakon edessä. Muutoin en käytä mitään palveluja. Asuminen, ruoka ja lääkkeet nielee mun tulot.
Mikä vaiettu totuus? Joka lehdessä on jatkuvalla syötöllä uutisia konkursseista. Joka lehdessä.
Pienemmät autoliikkeet sulkee ovensa se on nähtävissä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä enemmän meitä yrittäjiä tulee jäämään eläkkeelle, yrittäjien keski-ikä on yli 55. Seuraavan kymmenen vuoden aikana tulee arviolta 32000 yritystä myyntiin, joille pitäisi löytää paitsi käypä markkina-arvo, niin myös ostaja.
Kun samaan aikaan kärsimme vielä alenevasta syntyvyydestä, on meillä todennäköisesti edessämme tilanne, jossa myös yritysten määrä tulee laskemaan ja sitä myötä yrittäjyydestä syntyvät työpaikat sekä verotulot niin ikään tulevat vähenemään.
Käypää hintaa on vaikea saada kun pienyrittäjät kuvittelevat arvottomien yritystensä olevan arvokkaita.
No jos ajatellaan pientä firmaa mikä on elättänyt yrittäjän itsensä ja 0-4 palkkallista niin eipä tuolaisella yrityksellä hirveästi arvoa ole. Pääosa tuloksesta on tehty yrittäjän ahkeralla työllä, mutta sitä arvoa ei voi myydä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En yhtään ihmettele ettei yritykset kannata kun me keskituloiset, vakitöissä olevat ei uskalleta kuluttaa. Koko ajan heikennetään sekä sosiaaliturvaa että työntekijöiden asemaa niin kuka hul*u uskaltaa näinä aikoina tuhlata? Tällä menolla mitä Suomi tekee työpaikan menettäminen on vain ajan kysymys.
Näin. Eli tällä hetkellä kuluttavat todennäköisesti ainoastaan ne suurimpaan tuloluokkaan kuuluvat. Jollei niitä saa yrityksen asiakkaaksi niin heikot ajat on tiedossa. Keskituloiset ovat poissa kulutusjuhlista, pienituloisista tai työttömistä puhumattakaan. Suomi nousuun tällä!!
Menkää töihin. Viimeinen sammuttaa valot.
- riikka
Vierailija kirjoitti:
Suuri konkurssiaalto on ollut menossa jo kohta 1.5 vuotta, HERÄTYS!
Mutta meillä on hyvä hallitusohjelma! Terveisin Petteri Orpo
Vierailija kirjoitti:
Pienemmät autoliikkeet sulkee ovensa se on nähtävissä
Eihän uusia autoja kukaan halua ostaa ja vanhaa ei ole järkeä kierrättää kun parempaa ei ole tarjonnassa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän sen arvasi että pienet firmat menee nurin kun kotitalousvähennystä pienennettiin radikaalisti. Kotisiivouksia vähennettiin, samoin kotiin ostettavia remppoja.
Ei ollut kovin järkevää tuo pienennys!
Tuohan oli sitä mistä vassarit olivat toivoneet vuosia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maksamme nyt vihervasemmistohallituksen tyttöporukan toimien hintaa.
Mitä, eikö ne olekaan kokoomus ja persut vastuussa nykyisestä kurjistamispolitiikasta? Miten mulla on mennyt ihan ohi, että hallitus ei vaihtumnutkaan ja että tyttöporukka tekee näitä päätöksiä?
Kumpi on vastuussa. Se joka kuluttaa vai se joka yrittää saada rahat riittämään laskujen maksuun?
Olen vaatealalla pienyrittäjänä, ja yritys sinnittelee henkihievereissä. Kohta on pakko pistää pillit pussiin. Asiakkaita enää riitä, ja moni vakkarikin on sanonut ettei ole enää varaa mihinkään ylimääräiseen. Yritystoiminnan aloittaessa laskin, että asiakkaita riittää tarpeeksi vaikka onkin erikoistuotteita. Näin olikin melkein 15 vuotta, mutta ei enää. Moni samalla alalla oleva ystävä on lopettanut. Yrittävät nyt hakea mitä tahansa töitä, mutta niihin "itsestäänselviinkin" hommiin otetaan nykyään vain nuoria ja ulkomaalaisia, ei neljäkymppisiä. Kiva kun on kaikki asuntolainat ehtinyt hommata, kun luuli elämää Suomessa tasaisemmaksi ja taloudellisesti turvalliseksi. Nyt pelottaa.
Vierailija kirjoitti:
Maksamme nyt vihervasemmistohallituksen tyttöporukan toimien hintaa.
Älä nyt oikeasti jaksa. Kuinka kauan eräät syyttää tästä marinin hallitusta?
Vierailija kirjoitti:
Olen vaatealalla pienyrittäjänä, ja yritys sinnittelee henkihievereissä. Kohta on pakko pistää pillit pussiin. Asiakkaita enää riitä, ja moni vakkarikin on sanonut ettei ole enää varaa mihinkään ylimääräiseen. Yritystoiminnan aloittaessa laskin, että asiakkaita riittää tarpeeksi vaikka onkin erikoistuotteita. Näin olikin melkein 15 vuotta, mutta ei enää. Moni samalla alalla oleva ystävä on lopettanut. Yrittävät nyt hakea mitä tahansa töitä, mutta niihin "itsestäänselviinkin" hommiin otetaan nykyään vain nuoria ja ulkomaalaisia, ei neljäkymppisiä. Kiva kun on kaikki asuntolainat ehtinyt hommata, kun luuli elämää Suomessa tasaisemmaksi ja taloudellisesti turvalliseksi. Nyt pelottaa.
Voimia. Ihmiset ostavat nyt vaatteensa kirpputoreilta tai Prismoista.
Onhan tuosta puhuttu jo pari vuotta ellei kauemminkin. Mikä vaiettu salaisuus se nyt on. Jatkuvasti on somessakin ilmoituksia yrityksen lopettamisesta. Huomaa alennusmyyntien määrästäkin että pulassa ovat. Hyvin monet tekee muuttomyyntiä kun siirtävät varastoa (todennäköisesti halvempiin tiloihin).
Tänä alkuvuonna on useita kertoja julkistettu ennätyksiä tehdyissä konkursseissa. Ne jotka eivät vielä konkurssissa, nostavat hintoja. Juuri olin tekemässä tilausta eräästä verkkokaupasta ja tuotteen hinta oli 17,90€. Siirryin maksamaan ja hinta olikin muuttunut 22,90€:ksi. Koko ostoskorin summa oli 70€ ja poistin kaikki tuotteet enkä tilannut mitään. Kannattiko?
Seuraisit aikaasi niin ei olisi yllätys tämä tilanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi kysymys. Tässä lähistöllä on parturi-kampaamo, joka on arkisin auki klo 09 - 17. Viikonloppuisin se on kiinni.
Siitä ohi tallaa joka aamu ihmisiä töihinsä, ja iltapäivällä he palaavat. Yksikään ei mene siihen parturiin, koska se on aina kiinni, kun he voisivat siellä käydä.
Hinnaltaan tuo olisi kilpailukykyinen ja kävisin siinä varmasti n.3-4 kertaa vuodessa, mutta yllättäen en käy, vaan menen työmatkallani ison kauppakeskuksen parturiin, tai vedän välillä itse pään kaljuksi.
Miksikö?
Yrittäjä eläkeiässä, samoin asiakkaat. Tekee rakkaudesta ammattiin tai harrastuksena.
Juu, kohtuu iäkäs on kyllä hän. Aika hiljaista näyttää tänäänkin olevan siellä. Sijainti olisi kyllä aika loistava tuolla parturilla, mutta kuoleeko sitten toiminta yrittäjän eläkkeelle jäämiseen. Joten menetetty potentiaali siinä lienee. Joku muu kerkeää viemään nuoremmat mahd. vakkarit.
Vierailija kirjoitti:
Minä käyn ripsillä kahden viikon välein. Nyt kävin suihkurusketuksessa. Hierojalla kerran kuussa. On yhden salin jäsenyys ja toisen kymppikortti, kolmannessa käyn kertamaksulla joogassa. Mökillä teetetään vähän piharemppaa tänä kesänä. Ostettuna kahden reissun lentoliput, lisäksi kotimaassa matkataan ainakin kahteen otteeseen nyt kesällä. Kotimaan hotelliöitä tulee ehkä ka 6-8 vuodessa työmatkojen päälle. Noutoruokaa tulee haettua kerran viikkoon, ravintolassa vähän harvemmin kun ei jaksa.
Yhtäkään hyvää elokuvaa ei ole tullut ulos ehkä kahteen vuoteen, jopa pidempään aikaan. Teatteri on laadutonta p*aa. Vaateliikkeiden tarjonta ei miellytä. Joutavaa kulutustavaraa en harrasta. Enkä baareja.
Hienoa että jollakin on vielä varaa! Moni yrittäjä kiittää, ainakin mielessään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi kysymys. Tässä lähistöllä on parturi-kampaamo, joka on arkisin auki klo 09 - 17. Viikonloppuisin se on kiinni.
Siitä ohi tallaa joka aamu ihmisiä töihinsä, ja iltapäivällä he palaavat. Yksikään ei mene siihen parturiin, koska se on aina kiinni, kun he voisivat siellä käydä.
Hinnaltaan tuo olisi kilpailukykyinen ja kävisin siinä varmasti n.3-4 kertaa vuodessa, mutta yllättäen en käy, vaan menen työmatkallani ison kauppakeskuksen parturiin, tai vedän välillä itse pään kaljuksi.
Miksikö?
Yrittäjä eläkeiässä, samoin asiakkaat. Tekee rakkaudesta ammattiin tai harrastuksena.
Juu, kohtuu iäkäs on kyllä hän. Aika hiljaista näyttää tänäänkin olevan siellä. Sijainti olisi kyllä aika loistava tuolla parturilla, mutta kuoleeko sitten toiminta yrittäjän eläkkee
Eiköhän siihen tule joku karvakäsipitseria, josta sä voit kotiin tullessa ostaa 5e pitsan. Sillä Suomi nousuun.
.
Vierailija kirjoitti:
Olen todellakin huomannut. Ja mistä sen tiedän. On hiirenhiljaista, kauppa ei käy, ei näy asiakkaita, ei sähköpostit liiku, ei puhelimet soi, kaikilta muilta saman alan yrityksiltä kun kysyy niin hiljaista on. Ei uusia laite kauppoja ollenkaan vaan pelkkiä huoltotöitä. Kesälomia pidetään jo nyt koska ei tarpeeksi uusia työkohteita. Tiedän yli 50 yritystä joilla kaikilla on pitkä piikki meille maksamattomia laskuja pystyssä jopa viime vuodelta asti. Jos nämä laskut laittaisi perintään niin raatoja tulisi todella paljon. No se on vaan enää ajan kysymys koska koko korttitalo kaatuu rumasti. Mediassa todellakin kaunistellaan tilanetta paniikin ja vahinkojen välttämiseksi. Tähän kaikkeen ei auta työttömien oikeuksien polkeminen.
Anteeks vaan mutta työttömätkö ne teidän ja teidän asiakkaiden palveluita ostavat?
Liike-elämän lainalaisuus on se, että yritys jolla menee huonosti kannattaa lopettaa.