Onko lapsellista antaa "rukkaset" miehelle, joka ei ollut vielä vuosi sitten valmis parisuhteeseen?
Olin siis vielä viime talvenakin tosi ihastunut mieheen, joka viime kesällä "hylkäsi" minut. Emme siis seurustelleet, tapailleet tai mitään. Mies ei vaan ollut valmis ja teki sen hyvin selväksi. En mene yksityiskohtiin, mutta hetken jopa vihasin häntä. Aikuinen kun olen, niin ymmärsin, että miksi olen vihainen, sillä täytyyhän ihmisen haluta jotain, jos alkaa edes tapailemaan. Nyt tapasin miehen sattumalta ja hän sanoi ikävöineensä minua. Sovittiin, että nähdään joku viikonloppu terassin merkeissä ja vaihdetaan kuulumisia. Olen todella hämilläni, sillä osa minusta sanoo, että mies on todella julma jos nyt vaan leikkii tunteillani. Osa taas sanoo, että älä mene, jatka elämääsi. Mitä te tekisitte?
N.48
Kommentit (9)
Minä en menisi koska tietäisin ett kuitenkin epäilisin tunteiden laatua eikä syvemmästä suhteesta mitään tulisi. Mutta tunnet itsesi paremmin niin mieti miten on.
Mitä tekisin? No en ainakaan kysyisi netissä mitä pitäisi tehdä, koska olen aikuinen.
Miksi antaisit rukkaset? Tulet harmittelemaan myöhemmin miksi päästit hyvän miehen pois. Eivät kaikki ole juuri sillä hetkellä valmiita seurustelemaan kun tilaisuus tulee.
Siis "ette seurustelleet, tapailleet tai mitään" ja nyt mies on ikävöinyt? En ihan pääse kärryille mitä kautta edes olitte tekemisissä?
Voit tavata, jos pystyt ottamaan asenteen, että tämän kaverin kanssa pelataan vain peliä, jossa ei ole tunteet mukana.
Sinä voit pitää huolen vain omista tunteistasi.
Menisin ja miettisin sitten tapaamisen jälkeen omia fiiliksiä, jos toinen ehdottaisi uutta tapaamista.
Kannattaa mennä uteliaisuuden vuoksi, mutta pidä odotukset matalalla.
Ei ole saanut parempaa niin tyytyy sinuun. Älä kiusaa itseäsi.
Jos haluat seksiseuraa, mene. Jos vakavan suhteen, älä mene.