Nettitreffailun etiketti, kokeneemmat kertokaa
Uutena deittisovellusten käyttäjänä olo on kuin lapsella karkkikaupassa. Potentiaalisia kumppaniehdokkaita on paljon ja tykkäyksiä sekä viestejä kilahtelee tämän tästä.
Keskustelua on käyty viestein useamman ehdokkaan kanssa, mutta ketään en ole vielä rohkaistunut tapaamaan. Mietin sitäkin, että mihin kohtaan vetää raja kommunikoinnin ja treffien suhteen? Jos olen menossa viikonloppuna treffeille ja joku ehdottaa treffejä jo torstaille, niin kai se on ok käydä, koska kenenkään kanssa ei ole vielä mitään lupauksia tehty, eikä edetty viestittelyä pitemmälle.
Kommentit (42)
Minulta joskus kysyttiin, olenko pelimies. Sanoisin, että pelimiehellä tai -naisella on useampi seksikumppani samanaikaisesti. Jos ei ole, niin sitten ei ole pelimies, vaikka kävisi joka päivä eri naisen kanssa treffeillä. Mutta kuten aiemmin todettiin, kun päätös seurustelusta tehdään, on se samalla lupaus uskollisuudesta.
Onko naisilla kommentteja aiheeseen?
Samaa sanon kuin aikaisemmat. Olen kerran tavannut kaksi miestä saman päivän aikana - jälkimmäisestä tuli pitkäaikainen kumppani. En ole turhaan kertonut tästä hänelle koska veikkaan että hän siitä vähän loukkaantuisi. Mitään paheksuttavaa ei kuitenkaan ole tapahtunut. Käytiin vain kävelyllä ja kahvilla sen toisen miehen kanssa, minkä jälkeen viestiteltiin vähän mutta en kokenut tarpeelliseksi tavata toista kertaa.
Oma periaatteeni on, että ekoja treffejä voi sopia vaikka kuinka monta. Itse olen korkeintaan lähtöpusun vaihtanut. Jos seksi tulee kuvioihin tai tapaa toista enemmän kuin kerran tai kaksi, sitten pitäisin useamman tapailua arvelluttavana.
Ja ei, en yleensä ole tavannut kahta miestä samana päivänä tai edes samalla viikolla :-D Tämä oli poikkeus kun olin ottanut itseäni niskasta kiinni ja päättänyt aloittaa aktiivisen treffailun taas tauon jälkeen.
Tai sitten on ahneella paskainen loppu tai jää luu kouraan jos nuolaisee ennenkuin tipahtaa ja hoksottimet ei pelaa.
Oletko AP mies vai nainen?
Eräs psykologi suosittelee useampien henkilöiden tapailua samaan aikaan, niin ei tule itselle sellaista harhakuva, että olisi vain yksi ainut oikea. Ja kannattaa myös muistaa, että jos olet vaikka neljän tyypin kanssa sopinut treffit, niin voi käydä näin:
1. Treffikumppani tulee paikalle humalassa
2. Treffikumppani tekee oharit
3. Treffikumppani ei enää halua tavata sinua uudelleen
4. Treffikumppania haluaisi tavata sinua uudelleen, mutta sinä et häntä
Itse kerään vain mätsejä ja tykkäyksiä.
Uutena deittisovellusten käyttäjänä varmaan ajatteletkin, että potentiaalisia kumppaniehdokkaita on pilvin pimein. Hetken kun siellä suhailet, huomaat että niitä oikeasti on yksi sadasta.
Tämä sama karkkikauppa-asenne on muuten todella monella, jotka aloittavat deittisovellusten käytön. Se taas johtaa huonoon käytökseen ja siihen, että muita ei kunnioiteta. Kuvitellaan että ollaan jossain verkkokaupassa, jossa voi esim. jättää kumppaniehdokkaan odottamaan, jos ei löydy mitään parempaa. Tämä yleensä loppuu siihen, että deittisovelluksen käyttäjälle ei jää lopulta mitään käteen. Se loputtomien kumppaniehdokkaiden virta on käyty läpi ja suurin osa on ghostannut huonon käytöksen takia, jomman kumman.
Samoja asioita olen pohdiskellut. Treffejä voisi sopia vaikka joka päivälle, jos olisi aktiivinen.
Miehistä ei ota selvää, haluavatko pelkän fwb:n, vai oikeaa parisuhdetta ja tulevaisuudessa naimisiin ja lapsia yms. Sanoa voi mitä vain, ja uusiin ihmisiin netistä täytyy suhtautua varauksella. Olen jollain tasolla ujo, enkä viitsi tivata mieheltä, tarkoittaako oikeasti sitä, että ei ole nähnyt kuin vain minua.
Ajattelen, että parisuhteessa ollaan ehdottoman lojaaleja ja kumppanin tärkein tukipilari. Sinkkuna taas saa tehdä muiden sinkkujen kanssa, mitä tykkää. Suht tuoreena sinkkuna on kuitenkin hieman moraaliton olo, vaikka en ole velkaa kenellekään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Periaatteessa kaikki on sallittua, niin kauan kunnes on jonkun kanssa sovittu että "seurustellaan". Tosin itse vedän rajan siihen, kun on ollut seksiä ja jos tapailu jatkuu vielä sen jälkeen.
En ainakaan itse pystyisi pyörittämään useampaa kumppaniehdokasta niin, että aina yhden kanssa olisin kuin niitä muita ei olisikaan ja esim peräkkäisinä päivinä harrastamaan seksiä eri naisten kanssa.
M50+
Entä jos seksiä on jo ensimmäisillä treffeillä, eikä vastapuolen tarkoitusperistä ole selvää?

Ap on mies, ja kertoo kyllä jo profiilissaan, mitä hakee ja mitä ei hae. Lapset on tehtyinä ja maailmalla, naimisissa oltu 25 vuotta ennen eroa jne. Eli ei lisää lapsia, eikä kumppanillakaan mieluusti kovin pieniä ainakaan. Avioliitto on nähty, eikä uutta välttämättä ole tarpeen solmia, mutta mahdollista kyllä. Omat koditkin voidaan pitää ainakin muutaman vuoden ajan eli ainakin niin kauan, että nähdään tuleeko hommasta mitään.
Vm -73
Itse näen sen niin että voin vielä etsiä deittiapeista seuraa (käytännössä mätsäillä ja keskustella onlinena) mutta ainakin itse olen pitäytynyt tapaamasta livenä muita kun tapaan jotakuta säännöllisesti. Ja jos on selvästi sovittu seurustelusta niin deittiapit(kin) saa lähteä.
M47
Toki. Treffailla saa monia samaan aikaan. Mutta homma saattaa edetä kuin työntantajienkin kanssa: saat ehkä yhden, ehkä et saa ketään.
Muista, ettet tiedä näistä tyypeistä mitään. Heidän joukossaan on myös rikollisia ja predatoreita, jotka valehtelevat olemuksestaan ja asioistaan, jotta saavat sinusta mitä haluavat.
Itse en enää oikein uskalla nettitreffailla.

Alku aina hankalaa. Minä viestittelen päivittäin neljän naisen kanssa ja kolme muuta pommittaa minua, vaikka en ole heille vastannutkaan. Ketään näistä neljästä en ole tavannut, mutta treffejä on sovittu viikonlopulle ja ensi viikolle. Vaikka eka tuntuisi hyvältä heti ensi kerralla, ajattelin kuitenkin tavata kaikki. Mutta sittenhän vasta menee hankalaksi, jos useampi pääsee läpi alkukarsinnoista ja välieristä.
Vierailija kirjoitti:
Minulta joskus kysyttiin, olenko pelimies. Sanoisin, että pelimiehellä tai -naisella on useampi seksikumppani samanaikaisesti. Jos ei ole, niin sitten ei ole pelimies, vaikka kävisi joka päivä eri naisen kanssa treffeillä. Mutta kuten aiemmin todettiin, kun päätös seurustelusta tehdään, on se samalla lupaus uskollisuudesta.
Lupaus uskollisuudesta tulee vasta sitten jos niin sovitaan. Jos ei asiasta puhuta, vaan parisuhde perustuu etiketeille ja oletuksille, ei se tule kestämään.

No tosiasiassa parisuhde perustuu sille, kuinka paljon kumpikin osapuoli kantaa yhteiseen pöytään ja onko yhteisiä päämääriä. Jos molemmat kilpailuttavat toisiaan ja välttelevät investoimista, ei synny todennäköisesti yhtään mitään. Suurella osalla ihmisistä on hämärtynyt todellisuus ihan kokonaan tämän somen myötä, kun on loputtomasti pornoa ja näennäisen loputtomasti panoehdokkaita. Edelleen reaalitodellisuudessa tärkeitä arvoja ovat luotettavuus, lojaalisuus ja yhteen hiileen puhaltaminen. Jos mies puhaltaa 10 eri hiileen niin yksikään niistä ei pala.
Etiketti toimii vain jos toinenkin on siitä tietoinen. Siksi suosittelen ihan vain kysymään toiselta mitä nyt haluaakaan tietää tai tehdä. Voi vaikka alustaa, että "mähän en tiedä mitään näistä nettideittailun etiketeistä, joten..."
Luin että nettitrollailun etiketti.
Vierailija kirjoitti:
Toki. Treffailla saa monia samaan aikaan. Mutta homma saattaa edetä kuin työntantajienkin kanssa: saat ehkä yhden, ehkä et saa ketään.
Muista, ettet tiedä näistä tyypeistä mitään. Heidän joukossaan on myös rikollisia ja predatoreita, jotka valehtelevat olemuksestaan ja asioistaan, jotta saavat sinusta mitä haluavat.
Itse en enää oikein uskalla nettitreffailla.
Miehenä en ihan hirveästi pelkää rikollis- tai predator-naisia. Tai uskallan ainakin ottaa riskin sellaisen kohtaamisesta. En siis pelkää tulevani hyväksikäytetyksi enkä suostu seksiin ennen kuin tunnen naisen vähän paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Periaatteessa kaikki on sallittua, niin kauan kunnes on jonkun kanssa sovittu että "seurustellaan". Tosin itse vedän rajan siihen, kun on ollut seksiä ja jos tapailu jatkuu vielä sen jälkeen.
En ainakaan itse pystyisi pyörittämään useampaa kumppaniehdokasta niin, että aina yhden kanssa olisin kuin niitä muita ei olisikaan ja esim peräkkäisinä päivinä harrastamaan seksiä eri naisten kanssa.
M50+
Entä jos seksiä on jo ensimmäisillä treffeillä, eikä vastapuolen tarkoitusperistä ole selvää?
Ei minun kanssani ainakaan. Ensin tarvitaan tutustumista ja puhtaat testitulokset. Edellisellä kerralla meni toista kuukautta ennen seksiä.