Mikä ajaa ihmisen tappamaan itsensä???

On muitten vastuulla, saako masentunut ihminen apua. Ei sitä itse jaksa.

Pidätkö itse huolen, että elät epäitsekkäästi etkä koskaan loukkaa ketään? Itsemurhan tekijä ei ole sen itsekkäämpi kuin kukaan keskivertoeläjä. Jokainen täällä pärjäilee omilla voimavaroillaan ja keinoillaan.

Vierailija:

Pidätkö itse huolen, että elät epäitsekkäästi etkä koskaan loukkaa ketään? Itsemurhan tekijä ei ole sen itsekkäämpi kuin kukaan keskivertoeläjä. Jokainen täällä pärjäilee omilla voimavaroillaan ja keinoillaan.

Olen ollut keskivaikeasti masentunut vuosia ja voin vain kuvitella miten helvetillistä on vaikeasti masentuneilla, jotka joutuvat kestämään sitä vuodesta toiseen. Omassa masennuksessanikin kuoleman toive oli läsnä päivittäin, monta monta kertaa. Se on oikeasti niin kamala olotila, että välillä tuntui todella epäreilulta joutua jatkamaan vain muitten ihmisten takia. Helppohan muitten on haukkua itsekkääksi ja jatkaa sitten omaa normaalia elämäänsä, jossa on normaalit surut ja max-kolmen-päivän-alakulot. Itsekin olen kokenut avioeron, ja voin kertoa että se avioeron aiheuttama suru ja pettymys ja ties mitä oli ihan hyttysen ininää masennukseen verrattuna.

Vierailija:

Vierailija:

Pidätkö itse huolen, että elät epäitsekkäästi etkä koskaan loukkaa ketään? Itsemurhan tekijä ei ole sen itsekkäämpi kuin kukaan keskivertoeläjä. Jokainen täällä pärjäilee omilla voimavaroillaan ja keinoillaan.

Olen ollut keskivaikeasti masentunut vuosia ja voin vain kuvitella miten helvetillistä on vaikeasti masentuneilla, jotka joutuvat kestämään sitä vuodesta toiseen. Omassa masennuksessanikin kuoleman toive oli läsnä päivittäin, monta monta kertaa. Se on oikeasti niin kamala olotila, että välillä tuntui todella epäreilulta joutua jatkamaan vain muitten ihmisten takia. Helppohan muitten on haukkua itsekkääksi ja jatkaa sitten omaa normaalia elämäänsä, jossa on normaalit surut ja max-kolmen-päivän-alakulot. Itsekin olen kokenut avioeron, ja voin kertoa että se avioeron aiheuttama suru ja pettymys ja ties mitä oli ihan hyttysen ininää masennukseen verrattuna.

Pelkään, että hän yrittää uudelleen, koska ongelmat eivät ole ratkenneet, ei ole kyennyt hakemaan apua. Yritän auttaa, mutta asiat näyttävät olevan niin solmussa, etten tiedä jaksaako hän. Itselleni haen apua että jaksan. Syyllisyys on minullakin, mutta tiedän, ettemme aina voi ja osaa kaikkea. Ap, tarvitset apua, esim. kriisiapua, googleta ja soita.

pari kertaa sen kokeneena tulee vaan niin suuri halu lopettaa kaikki. On niin hirveä olo, tuntuu että oikeasti ei jaksa enää mitään. Mä itkin vaan lattialla tunteja, mietin miten sen teen ja sitten itkin kun tajusin etten a) osaa b) uskalla kuitenkaan.



Hyvä etten tehnyt vaan menin nukkumaan, hain lopulta apua, olen hengissä ja tasapainoinen nykyään.

Itse olen sairastanut jo kohta kolme vuotta vaikeeaa masennusta ja joka päivä toivon että olisin kuollu jo. Pari kertaa olen ottanut lääkkeitten yliannostuksen ja olen herännyt parin päivän päästä teholta hengityskoneesta. Pahimpina aikoina ei oikeesti nää sitä että tästä voi vielä joskus parantua. Silloin on niin paha olla että ei nää ratkasuksi mitään muuta kuin kuolema. Ajattelen vaan että silloin ei tarvitse enään kestää tätä tuskaa. Niin ja olen ollut sairaala hoidossa, syöny jos jonkin näköstä lääkettä, myös sähköhoitoa on kokeiltu. Sitä ei ole vaan niin helppoa pyytää apua keltään kun tuntee itsensä niin huonoksi ja epäonnistuneeksi. Ja yleensä jos jollekkin sanoo asiasta jotain niin vastaukseksi saa ota itteäs niskasta kiinni yms muut latteudet. Se ei sillä hetkellä paljoa auta...

Tähän vaan kommentina väliin...

olin kolmisen vuotta sitten kösi kaulassa takapihalla tuolilla vamiina hyppäämään alas. Viesti lapsille oli jo kirjoitettuja kaikki oli valmista. Miksi en sitä sitten tehnyt??? En tiedä, pelkuruutta tai Jumalan tahto? Ja edellennkään en ole löytänyt rauhaa sisimpääni... :) Ehkä tänä iltana uskallan... :)

Mies on hoitanut upeasti lapsia ja ollut empaattinen, vaikka kerran sain niin kovan raivarin, että mies otti vauvan mukaansa ja painui kaupungille siksi aikaa, että tulin järkiini. Mutta tänään sain viihdoinkin taas lääkkeeni ja normaali äiti saa taas mahdollisuuden tulla esiin kunhan ne alkaa vaikuttaa.



Itsemurhasta sitä välillä haaveilee, mutta mulla on kaveri jonka kanssa nauraa näille jutuille ja pohtia toistemme itsemurhien tekemisen teknisiä ongelmia.



Mistäköhän johtuu, että toisille annetaan elämänhalua vähemmän kuin toisille?

Kuudes käsky " Älä murhaa" (väärä käännös: Älä tapa), pitää sisällään myös itsemurhan. Sen noudattaminen itsemurhan osalta saattaa tuntua kovassa paineessa joskus todella vaikealta. Näiden vaikeuksien keskellä saattaa auttaa tieto siitä, että saatana, sielun vihollinen, koettaa ajaa meitä murhaamaan itsemme. hän on tullut myös tappamaan: Ajamaan ihmisiä epätoivoisiin ratkaisuihin. Mutta me emme tahdo tehdä vihollisellemme mieliksi, vaan odotamme Herralta sitä, että Hän lopulta viimeisellä tuomiolla tuomitsee kaikella ankaruudella saatanan, jonka tekojen tähden meillä on vaivoja ja vastuksia.



Paavalin sanoin:

" Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat, vainotut, mutta emme hyljätyt, maahan kukistetut, mutta emme tuhotut."



Tämän lisäksi ne, jotka tahtovan julistaa evankeliumia ja pyrkivät tekemään Jumalan tahdon mukaisesti, eivätkä taivu kompromisseihin julistuksessaan, saavat usein osakseen myös tämän:

" Sillä me, jotka elämme, olemme alati annetut kuolemaan Jeesuksen tähden, että Jeesuksen elämäkin tulisi kuolevaisessa lihassamme näkyviin.

Niinpä siis kuolema tekee työtään meissä, mutta elämä teissä.

Mutta koska meillä on sama uskon Henki, niinkuin kirjoitettu on: " Minä uskon, sentähden minä puhun" , niin mekin uskomme, ja sentähden me myös puhumme, tietäen, että Hän, Joka herätti Herran Jeesuksen, on herättävä meidätkin Jeesuksen kanssa ja asettava esiin yhdessä teidän kanssanne. Sillä kaikki tapahtuu teidän tähtenne, että aina enenevä armo yhä useampien kautta saisi aikaan yhä runsaampaa kiitosta Jumalan kunniaksi.

Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu.

Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti, meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia."



Jos sinulle on em. asia vieras, niin voit googlettaa " Marttyyrien ääni" tai " Stefanus Viesti" .

Vaikka juuri miesystäväni työkaveri menehtyi syöpään.

Elämä jatkuu...

Luulen, että kaikilla itsemurhaa suunnitelleilla tai sen toteuttaneilla on takanaan vuosien jatkumo pahaa oloa. Vuosien myötä ongelmat solmuuntuvat aina vaan pahemmin kunnes ei enää jaksa elää.



Miksikö ei pyydä apua? Ehkä siksi, että sitä ei halua. Sitä haluaisi elää normaalia elämää siitä nauttien, mutta ei usko riitä, että se on koskaan mahdollista. Toivo paremmasta on hävinnyt. Kun ihminen uskoo ja toivoo ja yrittää kauan ja tasaisesti joutuu pettymään tai pyrkimyket eivät johda mihinkään, toivo hiipuu.



Älä syyllistä itseäsi läheisen itsemurhasta. Se oli hänen ratkaisunsa.