ex haukkui ja oli ilkeä koko 15 vuoden suhteen ajan, kuinka todennäköisesti kohtelee nykyistä paremmin?
Kommentit (50)
Näissä sekopöissä on vähä sellainen piirre, että ovat toisille mukavia ja toisille eivät, vähän niinku koulukiusaajat. Yleensä kokemukseni mukaan tuollainen ukko etsii uuden kiusattavann suhteeseen, mutta!, olen nähnyt sitäkin, että seuraava onkin sellainen, mitä hullu ei kiusaa. Ehkä niissä on roolit sitten toisinpäin. Koska ei tuollainen paskanaama yleensä mitenkään hyväksi muutu. Toki välillä käy niinkin, ihmiset voi kasvaa ja muuttua
Miksi ap mietit tuollaista? Huolehdi sinä vaan itsestäsi.
Ehkä, todennäköisesti ei.
Riippuu henkilön omasta halusta muuttua. Joskus kemia on uuden puolison kanssa parempi, ja käytöskin parempaa. Jos ihminen itse haluaa muuttua, silloin on mahdollisuus muutokseen.
Jos taas kyse arvostelevasta, narsistisen kontrolloivasta henkilöstä niin tuskin muuttuu. Jossain kohtaa näyttää todellisen luonteensa.
Joskus suhde lähtee väärille raitelle ja junaa on enää mahdoton kääntää, uuden kanssa pystyy aloittamaan alusta ja käytöskin voi olla erilaista.
Mutta, sinun on tätä turha pohtia. Teidän välinne oli huonot, parisuhde oli sinulle huono. Nyt on aika pohtia mikä siitä oli sinun omaa osuuttasi ja miten voit tätä muuttaa jatkossa? Minkälaista kohtelua olet valmis sietämään tulevaisuudessa? Mitä et todellakaan halua enää kokea? Ja alkaa elämään näitä asioita kohden. Se mitä exällä on nykyisensä kanssa ei enää liikuta sinua. Teet hallaa vain itsellesi miettimällä asiaa siltä kantilta onko heillä kaikki parempaa kuin teillä oli. Ehkä on, ehkä ei. Ei se kosketa eikä liikuta sinua enää ollenkaan.
Miksi sua kiinnostaa? Eikö se ole sun ex?
Hullu ei ehkä kiusaa uutta, koska uusi myöntyy ja mukautuu kaikkeen?
Minulle mies sanoi suoraan, että on vain minulle tyly.
Ei muutu. Alkoholi pitää myös joitakin otteessa ja uraputki, kaveripiiri, arvomaailma. Jos tapahtuu herääminen tai oman egon miettiminen, sitten siinäkin pitkä matka. Osa tietysti hehkuttaa rakkauttaan vaikka käytös olisi moukkamaista.
Vierailija kirjoitti:
Minulle mies sanoi suoraan, että on vain minulle tyly.
Kertoiko syyn, miksi vain sinulle?
Vierailija kirjoitti:
Hullu ei ehkä kiusaa uutta, koska uusi myöntyy ja mukautuu kaikkeen?
Niin. On niin kauan kiva, kun itse hyötyy toisesta jotenkin.
Vierailija kirjoitti:
Minulle mies sanoi suoraan, että on vain minulle tyly.
Joo niin minullekin ex kumppani sanoi... todellisuus vaan on ollut ihan jotain muuta.
Mua ei ainakaan edes kiinnosta menneet. Jotenkin roikut kiinni?
Jäit ap kuitenkin kiinni tuohon entiseesi.
Ja silti olit hänen kanssaan 15 vuotta! Miten jotkut voivat olla nyhveröitä?
Mene sinä ap nyt eteenpäin omassa elämässäsi. Jos pystyt.
Saattaa olla aivan erilainen, jos puoliso on erilainen.
Esim kaverini nai miehen, joka oli jokseenkin kova ja tunteeton. (Tiedän, koska oli mun entinen seurustelukaveri.) Mies oli avioiduttuaan kylmä puolisolleen (eli mun kaverille), jolle tuli muualta kovia koettelemuksia avioliiton alkuvaiheessa. Mies lähti oltuaan aviossa noin 3 vuotta. 2 lasta heillä, jotka ei miestä kiinnosta.
Vuosien kuluttua mies löysi kaltaisensa psykopaatti? naisen. Heillä sujuu todella hyvin. Ovat molemmat kylmiä. Menivät naimisiin ja mies kohtelee uuden vaimonsa lasta hyvin. Omia entisen perheensä lapsia ei välitä tavata.
Täällä mammat miettivät entisiään eivätkä tajua, että syytä voi hyvin olla heissä itsessäänkin.
Tunnen lapsesta asti miehen, jolla on voimakkaasti narsistisia piirteitä. Kiusasi myös sanallisesti toisia lapsia ja otti vallan kaveriporukassa.
Meni naimisiin ja kappas, nainen pisti miehen ruotuun. Mies kohtasi voittajansa.
Jos tuo olisi avioitunut heikon naisen kanssa, olisi sillä naisella ollut vaikeaa. Nyt vahva nainen sai miehen nippuun.
u