Lue keskustelun säännöt.
Masennuksen hoito
30.05.2025 |
Onko muita, jotka ovat ns. Nimellisesti päässeet hoitoon psykiatrian poliklinikalle mutta eivät kuitenkaan saa tarpeellista apua?
Vuosi sitten lyhyen osastojakson jälkeen minut tipautettiin ns. Täysin tyhjän päälle. Kesällä oli yksi käynti psykiatrisella sairaanhoitajalla ja tänä vuonna olen saanut kolme käyntiä. Hoitsun asenne on, että en tarvitsisi apua. Toisaalta kuitenkin olen kuntoutustuella, joka kuitenkin osoittaa sen, että kaikki ei ole ollut kunnossa. Mutta siis luulotautinen ilmeisesti olen.
tuossa välissä oli käyntejä toimintaterapeutilla, jonka asenne ja kohtelu oli lievästi sanoen mielenkiintoista. Loppuakohden meni niin tökeröksi, että aina sieltä lähtiessä oli fiilis, että haluan vain viiltää ranteeni auki. Se mitätöimisen, ohittamisen ja syyttelyn määrä oli järkyttävä.
Mutta siis muita "hoitoa" saavia täällä? Miten usein ja millaista apua olette saaneet. Jos teitä apua saavia on, miten ihmeessä siinä onnistuitte?
Tällä hetkellä oma fiilis on, että lyön hanskat tiskiin, koska en jaksa enää yrittää. Sieltä on tehty selväksi, että minulle ei apua tipu. Kuitenkin olisi sinänsä kiva tietää miksi juuri minä olen niin paska ihminen, että minut voi jättää avutta ja vain ainoastaan lytätä minua enemmän ja enemmän maanrakoon.
omat ratkaisut häämöttävät, jotenkin kuitenkin ennen sitä haluaisin vielä saada selvyyttä asioihin.
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Onko tuollaiseen jotain sähköhoitoja?
Törmäsin kummalliseen tapaukseen, missä eräästä valehdeltiin että olisi sasnut tuollaisia hoitoja. Kuitenkin hän itse ja hänen kanssaan asuvat kieltävät sellaista olleen eikä hänen kanta tiedoissa lue siitä mitään.
Olen ihan hömmentynyt, koska eräs joka toimi terveydenhuollossa väitti, että näin oli. Oli kuullut muka luotettavalta taholta ja nähnyt jotain papereitakin aiheesta.
En tiedä miten yleistä sähköhoito on. Oma kokemus on se, että kun lääkkeet eivät parantaneet olotilaa niin seuraavaksi alettiin ehdottelemaan sähköä. Ei siis edes mitään keskusteluhoitoa saati terapiaa tms. Suoraan vaan sähköä, kun pelkät pillerit eivät tehneet ihmeitä. Olin hankala potilas ja kieltäydyin, koska omasta mielestäni muut keinot olisi pitänyt ensin yrittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oho, päästiin pitkälle toiselle sivulle ennen kuin mainittiin liikunta. Minulla se ei ole auttanut pätkääkään. Oli sitten tutkimusnäyttöä tai ei. Eli sekään ei ole mikään oikotie onneen. Tänäänkin kävin salilla ja ajattelin vielä mennä kävelemään kun on nätti ilma.
Juu, liikunnasta tulee aina huutelemaan hahmot, jotka eivät ole oikeasti kohdanneet masennusta. Ei riitä käsitys siihen, että oikeasti masentuneella ei todellakaan ole aina voimavaroja edes siihen pieneen kävelylenkkiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oho, päästiin pitkälle toiselle sivulle ennen kuin mainittiin liikunta. Minulla se ei ole auttanut pätkääkään. Oli sitten tutkimusnäyttöä tai ei. Eli sekään ei ole mikään oikotie onneen. Tänäänkin kävin salilla ja ajattelin vielä mennä kävelemään kun on nätti ilma.
Juu, liikunnasta tulee aina huutelemaan hahmot, jotka eivät ole oikeasti kohdanneet masennusta. Ei riitä käsitys siihen, että oikeasti masentuneella ei todellakaan ole aina voimavaroja edes siihen pieneen kävelylenkkiin.
Hmm... Minä olen se liikunnasta huuteleva hahmo. Oma elämäni on ollut erittäin raskasta aika-ajoin. On ollut avioeroa, läheisen kuolemaa, vaikeaa parisuhdetta, jälkikasvun kanssa kaikenlaisia pulmia, irtisanomisuhkaa ja eräitä muita arkea voimakkaasti hankaloittavia asioita. Ja nämä jutut osittain päällekäin vielä päällekäin.
Olen monesti miettinyt, että miksi en ole masentunut, vaikka hyvä mahdollisuus siihen on ollut. Moni muu olisi samassa tilanteessa masentunut. Oon tullu tulokseen, että varmaankin sen takia olen masennuksen pystynyt välttämään, koska liikun lähes joka päivä rivakkaasti tunnin metsäisissä maisemissa. Ja lisäksi olen aina tykännyt puhua myös vaikeista asioista ja näin ollen oon saanut henkistä tukea perheeltä ja ystäviltä. Alkoa en käytä ollenkaan.
Jos tätä liikuntaa, metsää ja henkistä tukeä ei olisi ollut, aivan varmasti olisin jossain kohtaa sairastunut masennukseen. Todennäköisesti olen tahattomasti tehnyt niitä asioita, jotka estävät masennusta. Jos masentuneella on jaksamista pelata yökaudet tietokonepeliä tai vaikka ryypätä, niin silloin jaksaa kyllä käydä ulkoilemassakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oho, päästiin pitkälle toiselle sivulle ennen kuin mainittiin liikunta. Minulla se ei ole auttanut pätkääkään. Oli sitten tutkimusnäyttöä tai ei. Eli sekään ei ole mikään oikotie onneen. Tänäänkin kävin salilla ja ajattelin vielä mennä kävelemään kun on nätti ilma.
Juu, liikunnasta tulee aina huutelemaan hahmot, jotka eivät ole oikeasti kohdanneet masennusta. Ei riitä käsitys siihen, että oikeasti masentuneella ei todellakaan ole aina voimavaroja edes siihen pieneen kävelylenkkiin.
Hmm... Minä olen se liikunnasta huuteleva hahmo. Oma elämäni on ollut erittäin raskasta aika-ajoin. On ollut avioeroa, läheisen kuolemaa, vaikeaa parisuhdetta, jälkikasvun kanssa kaikenlaisia pulmia, irtisanomisuhkaa ja eräitä muita arkea voimakkaasti hankaloittavia asioita. Ja nämä jutut osittain päällekäi
No tuossapa taisi tulla liikunnan lisäksi monta muuta sellaista asiaa, jotka eivät ikävä kyllä kuulu kaikkien todellisuuteen.
Kaikilla ei vain ole sellaisia ihmisiä, jotka tukevat ja joille voisi vakaa omat tuntemuksensa. Ei sillä, että edes välttämättä osaisi puhuakaan niistä, jos on pienestä pitäen oppinut siihen, että niistä ei puhuta. Eikä niistä puhuminen olisi välttämättä ollut edes turvallista. Apua hakiessa, ei kohtaaminen monesti ole sellaista, että asioista edes pystyisi avautumaan sille hoitohenkilökunnalle tai ne vain sivuutetaan tai vähätellen mitätöidään. Joillakin kun ne hoitohenkilöstön tyypit ovat ainoita, joilta periaatteessa edes voisi saada tuota apua, mutta hyvin harvassa on ne,joilta sitä oikeasti saa.
Esim. Omalla kohdalla se alkoholikaan ei ole ongelma, sitä en juo. Kun on kasvanut perheessä, jossa toinen vanhemmista ollut väkivaltainen alkoholisti, ei se alkoholi aiheuta muuta kun ahdistusta. Kotona sen pystyy välttämään, julkisilla paikoilla tai liikennevälineissä ei, kun humalaisia tai sekakäyttäjiä on yleensä aina myös liikenteessä. Monesti aiheuttaen sellaisen kauhean paniikin, jolloin on vaihdettava esim. Metrossa vaunua tai jäätävä kokonaan pois, koska se kauhu joka valtaa ei vain anna mahdollisuutta jäädä paikoilleen.
Eli ei se pelkkä liikunta ole varmaan sinuakaan pelastunut, kuten kyllä mainitsitkin muidenkin osa-alueiden kunnossa olemisen. Jos ihmiset saisivat sitä apua, voisi heilläkin olla mahdollisuuksia päästä siihen, että liikunta tulisi mahdolliseksi ja näin ollen osaksi omaa matkaa kohti parempaa vointia.
Samaa mieltä ylläolevan kirjoittajan kanssa, että pitää ottaa vastuu kuntoutumisestaan. Ymmärrän, jos olet katatonisessa tilassa etkä pysty, mutta jos pystyt miettimään näitä asioita ja kirjoittamaan tänne, niin toimintakykyä on jonkin verran. Liikunta on hyvä juttu, kaikki tekeminen on hyvä juttu. Teetkö kotitöitä? Tuottaako mikään asia hyvää mieltä? Saatko mistään onnistumisen kokemuksia? Mitä enemmän päästät irti ajatusten kehästä, missä näytät pyörivän sen parempi. Tee itsellesi päiväohjelma. Siinä on ensimmäinen neuvo, joka monelle mt-kuntoutujille annetaan. Masennus on ikävä sairaus, se ei varmaan koskaan katoa, mutta saattaa helpottaa.