Lue keskustelun säännöt.
Masennuksen hoito
30.05.2025 |
Onko muita, jotka ovat ns. Nimellisesti päässeet hoitoon psykiatrian poliklinikalle mutta eivät kuitenkaan saa tarpeellista apua?
Vuosi sitten lyhyen osastojakson jälkeen minut tipautettiin ns. Täysin tyhjän päälle. Kesällä oli yksi käynti psykiatrisella sairaanhoitajalla ja tänä vuonna olen saanut kolme käyntiä. Hoitsun asenne on, että en tarvitsisi apua. Toisaalta kuitenkin olen kuntoutustuella, joka kuitenkin osoittaa sen, että kaikki ei ole ollut kunnossa. Mutta siis luulotautinen ilmeisesti olen.
tuossa välissä oli käyntejä toimintaterapeutilla, jonka asenne ja kohtelu oli lievästi sanoen mielenkiintoista. Loppuakohden meni niin tökeröksi, että aina sieltä lähtiessä oli fiilis, että haluan vain viiltää ranteeni auki. Se mitätöimisen, ohittamisen ja syyttelyn määrä oli järkyttävä.
Mutta siis muita "hoitoa" saavia täällä? Miten usein ja millaista apua olette saaneet. Jos teitä apua saavia on, miten ihmeessä siinä onnistuitte?
Tällä hetkellä oma fiilis on, että lyön hanskat tiskiin, koska en jaksa enää yrittää. Sieltä on tehty selväksi, että minulle ei apua tipu. Kuitenkin olisi sinänsä kiva tietää miksi juuri minä olen niin paska ihminen, että minut voi jättää avutta ja vain ainoastaan lytätä minua enemmän ja enemmän maanrakoon.
omat ratkaisut häämöttävät, jotenkin kuitenkin ennen sitä haluaisin vielä saada selvyyttä asioihin.
Kommentit (45)
Toiset saavat viikottaista apua ja toiset kerran kuussa tai kahdessa lyhyen hetken, jolla ei auttavaa merkitystä. Pärstäkertoimen mukaan tuntuvat nämä jakautuvan.
Jos muka liian huonokuntoinen terapiaan, ei kuitenkaan sitten olekaan tarpeeksi rikki saadakseen mitään muutakaan apuja, siis reseptien tai saikkulapun lisäksi, jotka eivät ole auttavia keinoja. Tämä oma kokemukseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Tunteensa ja impulssinsa hallitseva saattaa joutua vähätellyksi masennus-/ahdistusoireiden tai jopa psykoosin kanssa, en tiedä onko näin yleisesti vai onko vain oma kokemukseni." (lainaus aiemmasta viestistä)
Tuo on hyvin sanottu. On myös minun kokemukseni ja varmasti tapahtuu paljon muillekin. Psykiatrian ammattilaiset eivät voi maagisesti kurkistaa potilaan pään sisälle hänen ajatusmaailmaansa.
Vierailija kirjoitti:
"Tunteensa ja impulssinsa hallitseva saattaa joutua vähätellyksi masennus-/ahdistusoireiden tai jopa psykoosin kanssa, en tiedä onko näin yleisesti vai onko vain oma kokemukseni." (lainaus aiemmasta viestistä)
Tuo on hyvin sanottu. On myös minun kokemukseni ja varmasti tapahtuu paljon muillekin. Psykiatrian ammattilaiset eivät voi maagisesti kurkistaa potilaan pään sisälle hänen ajatusmaailmaansa.
Oma kokemus on, että ilmaistessani pahentunutta oloani ja sitä kuinka lähellä olen ollut viimeisen teon toteuttamista, sekä psykiatri että hoitaja ovat molemmat täysin ohittaneet asian. Siinä sitten itse miettii, että ei sillä hengellä taida paljon arvoa olla ja itsensä vahingoittaminen on saanut lisää kierroksia. Eli vaikka päänsisäistä ajatusmaailmaa avaa, ei se tarkoita, että apua saa. Lähinnä tunne siitä, että hekin toivovat minun kuolevan, jotta yksi ruikuttava kuluerä vähemmän siellä heidän listoillaan.
Nykytilanteessa ei voi odottaa, että yhteiskunta ottaisi koppia sairastuneesta. Psykiatriselle osastolle saattaa päästä, jos on akuutissa psykoosissa, mutta ei juuri muuten, sillä paikkoja ei ole. Osa skitsofreniapotilaistakin joudutaan siirtämään perusterveydenhuoltoon, siellä lähinnä uusitaan reseptit. Mutta toisaalta, ei se mt-kuntoutuskaan sen kummaisempaa ole; lähinnä pidetään huolta, että ihminen ottaa lääkkeensä, syö, hoitaa hygieniansa, ulkoilee, tekee esim. kotitöitä ja nukkuu yöllä. Terapiat on erikseen.
Vierailija kirjoitti:
Nykytilanteessa ei voi odottaa, että yhteiskunta ottaisi koppia sairastuneesta. Psykiatriselle osastolle saattaa päästä, jos on akuutissa psykoosissa, mutta ei juuri muuten, sillä paikkoja ei ole. Osa skitsofreniapotilaistakin joudutaan siirtämään perusterveydenhuoltoon, siellä lähinnä uusitaan reseptit. Mutta toisaalta, ei se mt-kuntoutuskaan sen kummaisempaa ole; lähinnä pidetään huolta, että ihminen ottaa lääkkeensä, syö, hoitaa hygieniansa, ulkoilee, tekee esim. kotitöitä ja nukkuu yöllä. Terapiat on erikseen.
Apua tulisi saada, kun sitä tarvitsee. Oudointa on, että jotkut kuitenkin tuntuu sitä saavan, kun taas toiset eivät. Kuka sen valinnan tekee ja millä kriteereillä? Kuka valitsee perusterveydenhuoltoon tipautettavat ja Kuka (millä perusteella) ne joiden kohdalla edes yritetään. He jotka saavat terapiaa tai keskusteluapua, jopa viikoittain, kun heitäkin löytyy ja jopa sellaisia, jotka ovat jo työkyvyttömyyseläkkeellä. Vai onko se vain hoitajan/lekurin fiilispohjaista, joillakin omilla luoduilla kriteeristöillä päätettävissä olevia asioita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensä henkilöt jotka ovat tekemisissä terapian ja psykologian kanssa siis ammattilaisina, ovat itse hulluja tai yksinkeryaisis. .
Vierailija kirjoitti:
Psykiatrialla on joitain työntekijöitä, jotka ovat _todella_ sairaita. Kannattaa yrittää muistaa se, jos tuntuu, että vika on itsessä.
Huomasin saman, kun lapseni mutismia hoidettiin. Oikeasti puolet näistä ammattilaisista olivat itse hoidon tarpeessa. Samaa mieltä oli kanssani eräs toinen äiti, joka on itse työskennellyt erityislasten kanssa.
Aika pelottavaa, että perheiden asioita hoitaa joukko sekopäitä, joilla on valtaa tehdä merkittäviä päätöksiä ihmisten elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain hyvää hoitoa yksityisellä sektorilla niin kauan kuin olin työterveyshuollon piirissä, mutta julkiselle siirtymisen jälkeen tilanne kyllä heikkeni hurjasti.
Se mikä on hankalinta on, että järjestelmä vaatii potilaalta hyviä digivalmiuksia, sinnikkyyttä ajaa omaa asiaansa ja tietoa siitä mitä eri hoitovaihtoehdot tarkoittavat ja miltä luukulta mikäkin kaavake pitää hakea. Kaikki asioita joita masennuksesta kärsivällä ei välttämättä ole.
Koko hoitopolku (jos sellaista edes on) on itselleni hämärän peitossa. Yksityisellä oli aina tiedossa milloin on seuraava kontrolli ja kenen kanssa, ja mitä sitten tapahtuu. Tuntui että henkilökunta jopa välitti siitä miten vointini kehittyy. Nyt olen ihan kuutamolla oman hoitoni toteutuksesta ja tuntuu että kaikki on täysin itseni varassa. Jos jään kotiin makaamaan enkä ole aktiivisesti ajamassa asiaani niin terveyskeskuksessa ollaan varmaan vain tyytyväisiä kun on yksi asiakas vähemmän.
Tekoäly kertoi näin liikunnan vaikutuksesta masennukseen:
🧠 Miten liikunta vaikuttaa masennukseen?
1. Aivokemia muuttuu
Liikunta lisää serotoniinin, dopamiinin ja endorfiinien tuotantoa nämä ovat mielialaa kohottavia välittäjäaineita. Samalla se alentaa stressihormonien (kortisolin) tasoja.
2. Parantaa unen laatua
Masennukseen liittyy usein unihäiriöitä. Liikunta auttaa syventämään unta ja vakauttamaan unirytmiä.
3. Vähentää ahdistusta
Aerobinen liikunta (esim. kävely, juoksu, pyöräily) lievittää ahdistusoireita, jotka usein kulkevat käsi kädessä masennuksen kanssa.
4. Itseluottamus ja hallinnan tunne kasvavat
Fyysinen aktiivisuus parantaa itsetuntoa ja antaa tunnetta siitä, että "pystyn vaikuttamaan omaan olooni".
📊 Tutkimusnäyttö
Useat meta-analyysit osoittavat, että liikunta voi olla yhtä tehokas kuin lievän tai keskivaikean masennuksen lääkehoito tai psykoterapia. Jo 23 liikuntakertaa viikossa (3045 min) voi tuoda helpotusta. Sekä aerobinen liikunta että voimaharjoittelu ovat hyödyllisiä.
💡 Mitä liikuntaa?
Matalan kynnyksen liikunta on usein parasta masentuneelle:
Kävely, uinti, pyöräily, jooga, tanssi. Tärkeintä ei ole teho, vaan säännöllisyys ja mielekkyys.
🧩 Yhdessä muiden hoitojen kanssa
Liikunta ei korvaa lääkehoitoa tai psykoterapiaa, mutta voi vahvistaa niiden tehoa. Parhaan tuloksen saa usein yhdistämällä liikunnan ja hoitosuhteen.
Yhteenveto:
Liikunta ei ole vain keholle, vaan myös mielelle lääkettä.
AP, jos et liiku, niin alapas auttamaan itseäsi ja ala liikkumaan vähintään 4 kertaa viikossa tunnin ajan. Jos et ole töissä, sinulla on aikaa tähän. Aloita sellaisesta, jota voit tehdä ilman verenmakua suussa ja vähitellen nostat määriä. Esim. aloitat nyt 2 km kävelyllä ja kesän lopussa jaksatkin tehdä jo 4 km lenkin. Ota kaveri mukaan ja parantakaa maailmaa. Tehkää suunnitelmia. Voit varmasti paremmin kesän lopussa. Masennuksen hoidosta tulee potilaan itsekin ottaa vastuu. Jos vaan haluat osastolle makaamaan ja pillereitä popsimaan, niin eipä se varmaan pitkälle auta. Itse pitää aktivoitua ja tehdä asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksei sinulle ole ehdotettu kuntoutuspsykoterapiaa tai kuntouttavaa työtoimintaa, vertaistukiryhmiä tms? Verso-kuntoutusta?
On outoa, että ihmisiä roikotetaan kuntoutustuella ilman mitään kuntoutusta.
🇺🇦🇮🇱
Oho, päästiin pitkälle toiselle sivulle ennen kuin mainittiin liikunta. Minulla se ei ole auttanut pätkääkään. Oli sitten tutkimusnäyttöä tai ei. Eli sekään ei ole mikään oikotie onneen. Tänäänkin kävin salilla ja ajattelin vielä mennä kävelemään kun on nätti ilma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua kiinnostaa masennus. Kerro mitä oireita sinulla on?
Ihmettelen kun tuttavsstsni on vuosikausia höpisty olevan masentunut, mutta en oikein näe muuta kun että on työtön.
Vierailija kirjoitti:
Tekoäly kertoi näin liikunnan vaikutuksesta masennukseen:
🧠 Miten liikunta vaikuttaa masennukseen?
1. Aivokemia muuttuu
Liikunta lisää serotoniinin, dopamiinin ja endorfiinien tuotantoa nämä ovat mielialaa kohottavia välittäjäaineita. Samalla se alentaa stressihormonien (kortisolin) tasoja.2. Parantaa unen laatua
Masennukseen liittyy usein unihäiriöitä. Liikunta auttaa syventämään unta ja vakauttamaan unirytmiä.3. Vähentää ahdistusta
Aerobinen liikunta (esim. kävely, juoksu, pyöräily) lievittää ahdistusoireita, jotka usein kulkevat käsi kädessä masennuksen kanssa.4. Itseluottamus ja hallinnan tunne kasvavat
Fyysinen aktiivisuus parantaa itsetuntoa ja antaa tunnetta siitä, että "pystyn vaikuttamaan omaan olooni".📊 Tutkimusnäyttö
Useat meta-analyysit osoittavat, että liikunta voi olla yhtä tehokas kuin lievän tai kes
Ei masentunut pääse välttämättä itse liikkeelle. Tähän pitäisi tarjota apua yhteiskunnan taholta ennen lääkkeitä. Itse yritin päästä liikuntaryhmään, mutta ne noudattavat jotain kouluaikatauluja ja pitää olla oikeaan aikaan aloittamassa. Älytöntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaffebulla kirjoitti:
Miksei sinulle ole ehdotettu kuntoutuspsykoterapiaa tai kuntouttavaa työtoimintaa, vertaistukiryhmiä tms? Verso-kuntoutusta?
On outoa, että ihmisiä roikotetaan kuntoutustuella ilman mitään kuntoutusta.
Nokun paikkoja ei ole tarpeeksi. Etenkään terapiaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekoäly kertoi näin liikunnan vaikutuksesta masennukseen:
🧠 Miten liikunta vaikuttaa masennukseen?
1. Aivokemia muuttuu
Liikunta lisää serotoniinin, dopamiinin ja endorfiinien tuotantoa nämä ovat mielialaa kohottavia välittäjäaineita. Samalla se alentaa stressihormonien (kortisolin) tasoja.2. Parantaa unen laatua
Masennukseen liittyy usein unihäiriöitä. Liikunta auttaa syventämään unta ja vakauttamaan unirytmiä.3. Vähentää ahdistusta
Aerobinen liikunta (esim. kävely, juoksu, pyöräily) lievittää ahdistusoireita, jotka usein kulkevat käsi kädessä masennuksen kanssa.4. Itseluottamus ja hallinnan tunne kasvavat
Fyysinen aktiivisuus parantaa itsetuntoa ja antaa tunnetta siitä, että "pystyn vaikuttamaan omaan olooni".📊 Tutkimusnäyttö
Useat meta-analyysit osoittavat, että lLenkkarit jalkaan ja ulos kävelemään ja ulkokuntosalille.
Kuuntele tämän terapeutin luentoja.
Onko tuollaiseen jotain sähköhoitoja?
Törmäsin kummalliseen tapaukseen, missä eräästä valehdeltiin että olisi sasnut tuollaisia hoitoja. Kuitenkin hän itse ja hänen kanssaan asuvat kieltävät sellaista olleen eikä hänen kanta tiedoissa lue siitä mitään.
Olen ihan hömmentynyt, koska eräs joka toimi terveydenhuollossa väitti, että näin oli. Oli kuullut muka luotettavalta taholta ja nähnyt jotain papereitakin aiheesta.
kuuntele tätä toivotonta ja apua.
Masennus on lopulta sellainen sairaus, että (vaikka siltä ei todellakaan sairaasta tunnu, tiedän omakohtaisesti) se paranee vasta kun saa tukea lääkityksestä ja onnekkaimmat psykoterapiasta jaksaakseen itse tehdä tarvittavan suuren, omakohtaisen ja yksilöllisen työn.
Aika on myös suuriarvoinen asia tässä. Masennus parantuu hitaasti, se tarttuu läheisiin ja uusii herkästi. Usein pitäisi muuttaa elämän olosuhteita, löytää jokin tapa olla mielekkäästi olemassa.
Itse olen mm. menettänyt yllättäen ja traumaattisesti ainoan vuosikausia odotetun lapseni, ja kohdannut väkivaltaa, epäoikeudenmukaisuutta, surua, kipua, menetystä ja sairautta, joten tiedän kyllä ettei niitä sairastuttavia olosuhteita aina voi itse/kukaan muuttaa.
Mutta tiedän myös mitä kärsimys, suru ja vuosikausien vaikea masennus ovat. En puhu niin, etten tiedä. Mutta sellaista maagista täsmäapua ulkopuolelta on vaikea antaa.
Kaikilla ei ole varaa edes Kelan tukemana tiiviiseen ja pitkään eli vaikeimpiin tapauksiin ainoaan vaikuttavaan psykoterapiaan. Vain kaikkein köyhimmillä (muiden piikkiin) ja rikkaimmilla - ja psykoterapeutit ovat ylityöllistettyjä.
Masennustilassa on myös vaikea ottaa apua vastaan. Myöskään näitä sanojani. Tajuan. Kuitenkin ikävä realiteetti on se, että ap, vaikka tarvisikin lääkkeetöntä apua, on niihin muihin jonossa oleviin verraten hyväkuntoinen ja toimintakykyinen.
Niitä ihmisiä on vain jonossa niin paljon. Ja kaikki fiksuimmat, pätevimmät ja empaattisimmat mt-puolen työntekijät tekevät töitä muualla kuin hyvinvointialueilla. Koska he suojaavat ymmärrettävästi itseään.
Itselleni on auttanut sinnittely mielekkäässä työssäni, myös läpi vaikeiden masennusjaksojen. Unettomuuden ja ahdistuksen mentyä sietämättömäksi olen ollut vuosien ja vuosien kuluessa pari kertaa viikon saikulla.
Olen kasvanut armottomassa kodissa, ylivaativien ja väkivaltaisten vanhempien kanssa ja sisäistänyt heidän äänensä. Sen takia olen aina pystynyt jollain tapaa varmasti epäterveesti toimimaan, tapahtui itselleni mitä tahansa, ja ohittamaan omat tunteeni ja tarpeeni.
Kuitenkin itselleni työnteko toki masennuslääkittynä (vaikka sitten välillä hetkittäin 0h yöunilla ja vessassa itkien) sekä mielekäs fyysisesti täraskas harrastus ovat olleet ne oljenkorret, jotka ovat pitäneet elossa.
Sen lisäksi hiljalleen ajan kansss olen voinut käydä asioita itseopiskellen, läheisten kanssa keskustellen ja kirjoittaen läpi. Mutta ajatus siitä, että olisin "kuntoutumassa" aina vain kotona ja jostakin joku muu elättäisi sekä tulisi ja parantaisi mieleni, se on minulle mahdoton.
En sano että se on väärin! Se ei vain mielestäni ja minulle ainakaan toimi. Masennushan ei ole kuten reuma, diabetes eikä psykoosi. Täsmälääkettä ei voi olla, koska se on luonnollinen mutta tietenkin epäterve tapa kokea elämä. Itse olen siihen altis ollut jo lapsuustraumojeni kautta.
Välittäjäainehypoteesi on kumottu tieteellisesti. Masennuslääkkeistä ei loppuviimeksi tiedetä, miksi ne oikeasti toimivat niillä, joilla ne toimivat eli lievittävät kärsimystä nostaen mielialaa ja toimintakykyä.