Miksi jotkut vanhemmat pitävät yllä illuusiota perhe-elämän ihanuudesta?
Eli eivät koskaan sano mitään negatiivista lastenhoidosta tms. Miksi ei voi joidenkin mielestä sanoa, että vituttaa kun lapset vaatii huomiota ja vituttaa olla jatkuvasti väsynyt??
Kommentit (43)
Joo, väsyttää minuakin aivan kamalasti.
En silti ole valittajatyyppiä ;)
Vierailija:
sanoo, että kyllähän ne lapset JOSKUS on hankalia ja JOSKUS joutuu heräilemään. No kai sitä nyt jaksaakin jos vaan JOSKUS. Mutta meilläkin kuopus on vuoden aikana viisi kertaa nukkunut putkeen kuusi tuntia ja loput yöt heräillyt 1-3 h välein. Niin kyllä sitä on todella väsynyt, vaikka olisi kuinka " sivistynyt" !!
eli ennen lapsen saantia niin ruusuiset kuvitelmat, että sitten oikean vauvan hoito ahdistaa, masentaa, vituttaa, potuttaa, kututtaa ja ketuttaa.
Vierailija:
En ole itse törmännyt noihin " illuusioäiteihin" . Paremminkin minusta tuntuu, että lapsiperheen elämästä puhutaan pelkästään negatiivisia asioita. Olinkin ensimmäisen lapsen saatuani yllättynyt, kun en ollutkaan koko aikaa tympääntynyt ja ahdistunut vauvan hoidosta ja kotonaolemisesta. Ja lapsi nukkui ensimmäisen kerran suunnilleen koko yön noin 1v 2 kk ikäisenä. Sitä ennen heräili vaihtelevasti 2-10 kertaa yössä. Väsytti kyllä välillä, mutta en tiedä olisiko tilanne jatkuvalla valittamisella parantunut. Ehkä sitä vaan yrittää löytää hyviäkin puolia asioista, jaksaa itsekin paremmin. Voihan olla, että tilanne muuttuu, kunhan toinen lapsi tässä kohtapuoliin syntyy...
Ei minunkaan ystäväpiirissä noita " kaikki on koko ajan ihanaa" äitejä ole. Itse en tykkää lainkaan siitä, että koko ajan valitetaan. Onjoo, on välillä raskasta. Keskustella voi, mutta ei kokoaikaista valitusta kiitos. Lapset on ihania ja mahtavia.
Esikoinen on viisivuotias. Edelleenkään ei nuku täysiä öitä. Herää kerran kaksi yössä (herättää vanhemmatkin, käydään vessassa, lapsi takaisin nukkumaan, tapaa ei ole millään keinoin saatu katkaistua), nousee aamulla kuuden maissa. Kuopus onneksi yleensä nukkuu täydet yöt. Onneksi on mies apuna. Toinen hoitaa kuopuksen, toinen esikoisen.
Muistan varsin hyvin ne puuroiset aamut vuoden takaa. Esikoinen valvotti, heräsi keskimäärin 5 kertaa yössä, helppoina öinä 3krt, hankalina 10krt. Silloin tuntui, etten ikinä ole nukkunutkaan. Väsymys saa ihmisen hankalaksi. Perhe-elämä oli vaikeaa ja väsynyttä. Silti en kulkenut ympäriinsä valittamassa. Kyllä tuli sanottua, että on väsynyt. Mutta ennemminkin kaivoin niitä positiivisia asioita esille. Kuopuksen konttausyrityset, harvinaiset hyvät yöt, esikoisen ihanat puheet jne.
Ehkä ap:n kuvaamat ihmiset on ottaneet perhe-elämään kuuluvat raskaatkin asiat niin itsestään selvinä ja asiaan kuuluvina, että niistä ei sen takia tule niin mainittua usein.
Itse ainakin ajattelen, että jos vaikka kerron lapsen olleen kipeänä, niin toinen vanhempi ymmärtää sanomattakin mitä se käytännössä tarkoittaa, eikä tarvitse erikseen mainita, että mun elämäni on viimeiset päivät ollut tosi rasittavaa ja väsyttävää.
ei enää ole mitään kohtuutta. Koska ainahan nyt jostain voi valittaa.
Mulla on kavereita, joiden kanssa kyllä todetaan, että vitsi mä olen väsynyt, ostan lipun Australiaan. Ja kyllä sen toinen ymmärtää. Mutta ei tarvitse koko ajan olla viuvauviuvau -ääni kellossa.
Mä kyllä voin sanoa että vituttaa välillä, mutta se ei johdu siitä perhe-elämästä. Mulla saattaa olla muuten vaan huonopäivä, en jaksais kuunnella mitään, menkat tulossa, maha kipee jne.
Ei sillä vitutuksella ole mitään tekemistä sen asian kanssa että vietän perhe-elämää.
Ainokaiseni on 1 v, enkä ole koskaan ollut näin onnellinen.
Lapsi on tuonut elämäämme niin paljon hienoja ja uusia asioita, että kyllä vaaka jää reilusti plussan puolelle. Ne lapsen tuomat " haitat" on aika minimaalisia.
En ole valittaja tyyppiä muutenkaan. Jos jotain on vialla, se pyritään ratkaisemaan jotenkin muuten kuin koko lähipiirille urputtamalla.
Toki vaikeista asioista puhutaan. Tietysti. Mutta jos ei ole ongelmia perhe-elämässä, niin en ala niitä väkisinkään keksimään!!
Vierailija:
Mä kyllä voin sanoa että vituttaa välillä, mutta se ei johdu siitä perhe-elämästä. Mulla saattaa olla muuten vaan huonopäivä, en jaksais kuunnella mitään, menkat tulossa, maha kipee jne.
Ei sillä vitutuksella ole mitään tekemistä sen asian kanssa että vietän perhe-elämää.
Parisuhde oli ihanasti, vauva oli kiltti ja helppo, kylässä istuttiin miehen kanssa käsi kädessä jne. Aina vierailujen jälkeen mietin, että vitsi kun joku oikeesti on onnistunut ihan kaikessa.
Mutta mutta, kuin salama kirkkaalta taivaalta tuo pari erosi. Olin tosi hämmästynyt. Ihmettelin, et miks ne voi erota kun kaikki on niin upeaa ja me taas ollaan yhdessä vaikka väsyneinä tapellaan ja muksun korvatulehduskierre jatkuu ja jatkuu..
Tosiasia tietty oli että tuo kaikki " upeus" oli teatteria. Mistään ongelmista ei puhuttu, ei kenellekkään. Sit erottiin yhtäkkiä.
En tioedä oisko puhuminen voinu auttaa, ainakin olis voinu saada jotain vertaistukea.
Nykyisin en enää usko jos joku hela tiden hehkuttaa miten kaikki menee aivan loistavasti. Ketä tuollainen henkilö yrittää vakuuttaa? Itseään?
Minulla on vajaa kaksivuotias lapsi, joka oli pitkälle toisella vuodella ennen kuin nukkuin ensimmäisen yön suhteellisen rauhallisesti. Kyllä hän vieläkin välillä herää, mutta nukahtaa hetimiten uudestaan. Toinen lapsi on tulossa jonkun ajan päästä, joten joskus sen vuoksi väsyttää vieläkin. Kuitenkin minusta tuntuu, että nykyään olen onnellisempi kuin esimerkiksi kymmenen vuotta sitten parikymppisenä. Minulla on nyt ihana mies, lapsi, työpaikka ja ennen kaikkea päänuppi kunnossa. Parikymppisenä olin masentunut. Silloin en kyennyt ajattelemaan tulevaisuutta. Nyt, kun on saanut elämältä paljon enemmän kuin silloin koskaan kuvitteli saavansa, tunnen usein mieletöntä kiitollisuutta siitä, että voin elää normaalia elämää niin kuin muutkin. Pahana päivänä, kun väsytti ja kotityöt tympi, auttoi kovasti, kun suhteutti asioita mielessään.
vaat TOTISTA TOTTA!
Itse olen nyt pian ollut kolme vuotta kotona lapseni kanssa, ja voin sanoa, että nämä vuodet on ollut yksiä elämäni onnellisimpia! En voi valittaa mistään. Elämä on onnellista ja mielekästä:) Tuntuu kuin se olisi aivan epäuskottavaa valehtelua, jos vaan yksinkertaisesti nauttii kotonaolosta maailman ihanimman lapsensa kanssa!
Ja tämä ei taas tarkoita sitä, ettäkö elämä olisi joka hetki pelkkää auringonpaistetta, mutta kokonaisuudessaan äärettömän onnellista ja valoisaa aikaa, jota varmasti tulen kaipaamaan miljoonat kerrat, kun töihin taas palaan. On siis näköjään ihmisiä, joiden persoonaan kotonaolo sopii hyvin, ja toiselle huonommin. Ja olennainen asia tietenkin on se, millainen lapsi on kyseessä. Meillä ensimmäiset 6 kk olivat rankkoja kauheiden mahavaivojen takia, mutta sekään aika ei tuntunut pimeältä ja ahdistavalta: oli niin syvä onni siitä lapesta, jonka oli saanut, ja melkein meinannut alussa menettää.
En suostu vähättelemään tai mollaamaan perhe-elämän " autuutta" , joskaan en sitä toitotakaan ympärilleni:))
mutta kyllä ne positiiviset asiat silti tärkeämpiä on.
Paljolti persoona ja asennekysymys luullakseni.
vaikka nyt sairaan omaisen saattohoito on huomattavasti rankempaa kuin terveen lapsen hoito, vaikka mitä tulisi.
sanoo, että kyllähän ne lapset JOSKUS on hankalia ja JOSKUS joutuu heräilemään. No kai sitä nyt jaksaakin jos vaan JOSKUS. Mutta meilläkin kuopus on vuoden aikana viisi kertaa nukkunut putkeen kuusi tuntia ja loput yöt heräillyt 1-3 h välein. Niin kyllä sitä on todella väsynyt, vaikka olisi kuinka " sivistynyt" !!
Vierailija:
sanoo, että kyllähän ne lapset JOSKUS on hankalia ja JOSKUS joutuu heräilemään. No kai sitä nyt jaksaakin jos vaan JOSKUS. Mutta meilläkin kuopus on vuoden aikana viisi kertaa nukkunut putkeen kuusi tuntia ja loput yöt heräillyt 1-3 h välein. Niin kyllä sitä on todella väsynyt, vaikka olisi kuinka " sivistynyt" !!
Tiedän tasan tarkkaan miten kauheaa tuo yöheräily on. Ne jotka eivät ole sitä joutuneet kokemaan eivät ymmärrä.. Niinkuin monet muutkin asiat elämässä, vasta kun itse kokee tietää miltä tuntuu.
Tsemppiä!!"
Tai en nyt sanoisi enää parhaaksi koska mun mielestä ystävyydessä jaetaan ilot ja surut. Hän kertoo (ylpeilee) vaan hyviä asioita. Sitten kaivelee niitä mun kertomia huonoja asioita jälkeenpäin, tavallaan muistuttaakseen minua kuinka huonosti on menny.
Vähän vaikea selittää.
Mutta tiedän heillä menevän miehen kanssa huonosti ja jännä nähdä aina kun esittää niin ihanaa parisuhdetta.
Teennäistä. Itse en halua olla tuollainen, pakahtuisin jos pitäisi esittää muuta.
Suomessa on pitkään ollut tapana, että negatiivisista asioista ei puhuta. On pidetty jopa sivistymättömänä kertoa, jos omassa lähipiirissä on ongelmia ollut. Siis äiti tai isä EI VOI olla väsyneitä tai siitä ei ainakaan puhuta. Perhe-elämä on AINA ihanaa, tai jollei olekaan ei siitäkään puhuta. Kukaan ei ole vakavasti sairas, tai jos on, ei siitä voi myöskään puhua kuin korkeintaan kuiskaten. Siis sellainen puhumattomuuden kulttuuri, jolloin ei kyllä saa oikein mistään sitä vertaistukeakaan.
Itsehän voi yrittää murtaa ketjun ja aloittaa omista tuntemuksistaan kertomisen, josko se sitten muuttaisi käytäntöjä joskus. Muutos kasvaa pienistä puroista.
Vierailija:
sanoo, että kyllähän ne lapset JOSKUS on hankalia ja JOSKUS joutuu heräilemään. No kai sitä nyt jaksaakin jos vaan JOSKUS. Mutta meilläkin kuopus on vuoden aikana viisi kertaa nukkunut putkeen kuusi tuntia ja loput yöt heräillyt 1-3 h välein. Niin kyllä sitä on todella väsynyt, vaikka olisi kuinka " sivistynyt" !!
En ole itse törmännyt noihin " illuusioäiteihin" . Paremminkin minusta tuntuu, että lapsiperheen elämästä puhutaan pelkästään negatiivisia asioita. Olinkin ensimmäisen lapsen saatuani yllättynyt, kun en ollutkaan koko aikaa tympääntynyt ja ahdistunut vauvan hoidosta ja kotonaolemisesta. Ja lapsi nukkui ensimmäisen kerran suunnilleen koko yön noin 1v 2 kk ikäisenä. Sitä ennen heräili vaihtelevasti 2-10 kertaa yössä. Väsytti kyllä välillä, mutta en tiedä olisiko tilanne jatkuvalla valittamisella parantunut. Ehkä sitä vaan yrittää löytää hyviäkin puolia asioista, jaksaa itsekin paremmin. Voihan olla, että tilanne muuttuu, kunhan toinen lapsi tässä kohtapuoliin syntyy...